Oletko nähnyt hänen silmissään iloa ja toivoa? Oletko nähnyt, kun hän hymyilee läsnäolevaa hymyä, kun sinä huomioit hänet? Oletko nähnyt kuinka kiitollinen hän on ihan pienistä asioista? Kuinka vähään vanhuksemme tyytyvätkään!
Työskentelen ajoittain vanhusten parissa ja olen nähnyt miten heidän silmänsä loistavat, kun annat heille edes sen pienen hetken. Silität vanhuksen hiuksia, kosketat kättä, olet läsnä. Olet vain ja istut ihmisen vierellä, jolla on pitkä eletty elämä takanaan.
Näet ihmisen, joka on tehnyt töitä käsillään, ennen ei ollut koneita heidän apunaan. Näet ihmisen, joka on nähnyt ja kokenut sodan julmuudet ja kauheudet, mutta myös sodasta selviytymisen.
Näet ihmisen, joka on synnyttänyt uuden sukupolven ilman valtion tukea. Näet ihmisen, joka on uupumatta uurastanut itseään säästelemättä. Näet ihmisen, joka on nähnyt nälkää, kuolemaa, sairautta ja menetyksiä, enemmän kuin kukaan meistä ikinä ymmärtää.
Nämä vanhukset odottavat meiltä nyt vain ymmärrystä, lohtua ja sitä, että pysähtyisimme edes hetkeksi heidän vierelleen. Että me arvostaisimme heitä ja heidän työtään kansakuntamme hyväksi. Että me antaisimme näille vanhuksille kunniallisen vanhuuden, jossa he saisivat kokea edes häivähdyksen siitä tunteesta, että me arvostamme heitä.
Se on meidän jokaisen tehtävä, olla kiitollinen heidän kättensä töistä. Ilman heidän uupumatonta uurastustaan emme olisi nyt tässä.
Kun kohtaat vanhuksen kaupassa, bussipysäkillä – tai missä tahansa, näe hänet! Pian olet yksi heistä.
Birgitta Wulf
Kerava