Eräänä päivänä älypuhelimeni sanoi itsensä irti. Minua ärsytti, suututti, ja huolestutti se miten pärjään ilman puhelinta.
Puhelin on jatkuvasti lähellämme. Kukaan ei enää jätä älypuhelintaan kotiin lähtiessään ulos, koska ikinä ei voi tietää miten hienon kuvan taivaasta tai kahvikupista saa otettua filttereillä. Kuitenkin, kaksi viikkoa elin käyttäen Nokian vanhaa kosketusnäyttöpuhelinta. En päässyt käyttämään tällä hetkellä ehkä nuorten suosituinta sovellusta, Instagramia, ja tein hämmästyttävän havainnon: näiden kahden viikon aikana tunsin oloni huomattavasti onnellisemmaksi kuin aikaisemmin.
Instagram on sovellus, johon käyttäjä voi ladata kuvia ja videoita omasta elämästään, seurata muita ihmisiä ja antaa heidän kuvilleen tykkäyksiä. Nämä ”filtterit” kuuluvat suureksi osaksi Instagramia, koska niillä saa tehtyä kuviin erikoistehosteita, jotta kuva näyttäisi paremmalta. Instagram on selfieiden luvattu maa, ja lähes jokainen ihminen postaa sinne edes yhden selfien. Hyvin yleisiä on myös ruokakuvat, matkailukuvat, lemmikkikuvat, parisuhdekuvat ja kaverikuvat. Instagram on paikka, jossa voit näyttää muille ihmisille kuinka mahtavaa elämäsi on, vaikka oikeasti se olisi ihan paskaa. Myönnän, että olen itsekin syyllistynyt tähän.
Vaikka en haluisi sitä myöntää, vertaan itseäni paljon muihin. En pidä tietyistä asioista itsessäni, ja tiedän mitä haluaisin muuttaa. Niinkuin monet muut naiset ja miehet tässä maailmassa. Instagramissa näen päivittäin täydellisiä kuvia ystävistäni, julkkiksista ja muuten vaan tuntemattomista ihmisistä. Salikuvia, meikkikuvia, painonpudotuskuvia, #newhair kuvia, #ootd kuvia. Tämän päivän kauneusihanne näkyy joka paikassa, ja muistuttaa minua omista pinnallisista epävarmuuksistani, virheistä ja vioista. Painan kuitenkin sydäntä kuville, jotka saavat minut epävarmaksi. Olin onnellisempi koska kahden viikon aikana en nähnyt tällaisia kuvia, ja unohdin, että en kuvasta tämän päivän kauneusihannetta. Mutta se on ihan okei, ei minun tarvitsekaan. Keskityin paremmin työntekoon, urheiluun ja elämiseen. Olen siis 20-vuotias, enkä enää teini-iässä.
Lasten ja nuorten parissa työskenteleväksi aikuiseksi tähtäämässä olen huolestunut miten nuoret ja lapset kokevat nämä samat ulkonäköpaineet, jos ne vaikuttavat minuunkin. Jo 10-vuotialla on Instagram, ja he näkevät samat kuvat kuin minä. Herkässä iässä olevat yläkoululaiset tytöt ja pojat näkevät samat kuvat kuin minä. Lapset saavat sellaisen kuvan, että ulkonäkö on kaikki kaikessa. Täytyy meikata, bodata ja pukeutua hyvin ettei erotu joukosta. Mitä jos lapsi tai nuori ei haluakaan mennä Instagramiin, Facebookiin, Tinderiin ynnä muihin? ”Hei mahtavaa”, sanoisivat aikuiset. ”Ai eks sä oo Instas?” sanoisivat muut lapset.
Miten sitten ratkaista tämä ongelma? En osaa sanoa muuta, kun että kertokaa lapsillenne, että he ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat. Opettakaa myös, että muut ovat kauniita sellaisina kuin ovat. Näyttäkää videoita, kuinka julkimoiden kuvia käsitellään ja photoshopataan. Palautetaan lapset ja nuoret todellisuuteen, mikä on oikeasti tärkeää elämässä. Onnellisuus lähtee sisältä, ei ulkoa. Kasvatetaan itsetuntoa muulla kuin kuvista saaduilla tykkäyksillä. Jutellaan ihmisten erilaisuudesta ja suhtautumisesta erilaisuuteen.
Olen itse yrittänyt vähentää Instagramin käyttöä. Kannattaa kokeilla, miltä se tuntuu. Voisin veikata, että aika hyvältä.
Laura Kokko