"Nyt tulee hoitajille keppiä niin, että peppu punoittaa!” tuumasi puolisoni keväällä 2023 eduskuntavaalien päätyttyä. Samaan aikaan TV:ssä näkyi Petteri Orpo (kok.), joka hymyillen vakuutteli, että ”sote-palveluista ei leikata”.
Tämä puolisoni sutkautus on jäänyt mieleeni. Toivoin sen olevan huumoria, mutta nyt tiedän hänen olleen tosissaan. Ja oikeassa.
Keppiä on tullut – enemmän kuin koko sairaanhoitajan urani aikana yhteensä. Ja se keppi ei muuten jäänyt meihin hoitajiin ja sote-henkilökuntaan. Sen on saanut tuntea nahoissaan jokainen sote-palveluja käyttävä asiakas.
Tässä kesälomalla vietimme perheeni kanssa useamman päivän pääkaupunkiseudulla. Viimeisenä päivänä matkustin metrolla. Tällä matkalla sain ensimmäistä kertaa lähelleni sen ”huono-osaisemman” yhteiskunnan kansalaisen.
Sen, jonka elämään nykyhallitus on eniten vaikuttanut leikkauspäätöksillään. Hän istui penkkiin minua vastapäätä, ja polvemme osuivat yhteen.
Näin ensin likaiset samettihousut ja puhkikuluneet sukat, joiden läpi törrötti mustat, likaiset varpaat. Ensimmäinen ajatukseni oli vaihtaa paikkaa. Tilaa nimittäin oli, mutta jostain syystä hän asettautui mitään puhumatta tuohon lähelleni.
Tämä matkamies sai monelta kanssamatkustajalta pitkiä katseita.
En kuitenkaan vaihtanut paikkaa. En sen vuoksi, että kokisin olevani häntä parempi, vaan sen vuoksi, että hän on ihmisarvoltaan yhtä arvokas kuin minä tai kuka tahansa muu tuossa vaunussa.
Nostin katseeni nähdäkseni tämän henkilön kasvot. Yllätyin, sillä hän vaikutti hyvinkin nuorelta. Ehkä 25-vuotias. Kasvot olivat lihaksettomat ja kuopalla, parta pitkähkö ja ajamatta ja hiukset jo aikaa sitten mallistaan ulos kasvaneet. Silmissä väsymys ja nöyryys.
Muistin laukussani olevan välipalapatukan. Ojensin sen hänelle. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta pääteasemallaan hän sujautti patukan talteen rintataskuunsa, jotta se pysyisi tallessa.
Hän lähti raahustamaan eteenpäin toisella kädellä kiinni pitäen noin 6 numeroa liian isoista housuistaan, ilman kenkiä. Tuo välipalapatukka saattoi olla hänen sen päivän ainoa ateriansa.
Kirjoitin tämän kokemukseni – en siksi, että haluaisin korostaa itseäni tai omaa hyvyyttäni – vaan siksi, että haluan kannustaa jokaista olemaan sulkematta silmiään siltä, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu.
Joskus pienellä teolla voi olla suuri vaikutus.
Kehotan jokaista miettimään ensi kevään eduskuntavaalien aikaan: Mikä on se puolue, jonka arvomaailmaa haluat kannattaa? Tämän hallituskauden aikana olemme saaneet huomata, että äänestämisellä on merkitystä.