Afrikan kenties tunnetuin nykykirjailija, nigerialainen Chimamanda Ngozi Adichie kertoo lapsesta saakka puhuneensa paljon, olleensa aina äänessä.
Haastattelupäivänä Adichien ääni on kuitenkin kateissa. Haastattelulle on varattu vain puoli tuntia, jotta Adichien flunssan heikentämä ääni ei rasittuisi liikaa.
Kirjailija vierailee Suomessa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa.
Aloitamme valokuvauksella, jota Adichie kertoo inhoavansa. Kuvaaja kehottaa kirjailijaa hymyilemään.
– Eikö olisi kiinnostavampaa, jos näyttäisin vihaiselta? Adichie vitsailee.
– Nauraminen ja hymyileminen käy minulta luonnostaan. Mutta se ei ole se, mitä vakavasti otettavilta kirjailijoita odotetaan, Adichie selventää hetkeä myöhemmin ja hämmentää rooibosteetään.
Adichien mukaan ilmiö on vielä korostuneempi, kun kyseessä on naiskirjailija.
– Pelkästään siksi, että olemme naisia, on aina olemassa riski, että meitä ei oteta vakavasti, hän kiteyttää.
Omia unelmia vai yhteiskunnan odotuksia?
Myös Adichien tuorein romaani, äskettäin suomeksi ilmestynyt Unelmia (eng. Dream Count) käsittelee naisiin kohdistuvia odotuksia. Kirja kertoo neljästä Yhdysvaltoihin muuttaneesta naisesta: nigerialaisista Chiamakasta, Zikorasta ja Omelogorista sekä Chiamakan kodinhoitajasta, guinealaisesta Kadiatousta.
Heillä kaikilla on unelmia – avioliitosta, lapsista, rakkaudesta.
– Mutta onko kyse siitä, että nainen itse unelmoi jostakin vai siitä, että yhteiskuntamme haluaa meidän unelmoivan? Nämä ovat usein hyvin eri asioita, Adichie pohtii.
Adichie kertoo saaneensa paljon palautetta siitä, että kirjan miehet ovat kaikki vastenmielisiä.
– En voisi olla enempää eri mieltä, hän huudahtaa ja nauraa.
– Koska tarina kerrotaan vain neljän naisen näkökulmasta, voimme nähdä vain sen, miten naiset näkevät miehet. Miesten oma versio tapahtumista jää kokonaan näkymättömiin.
Takapakkia monessa asiassa
Vuonna 2012 Adichie julisti ikoniseksi nousseessa Ted Talk -puheessaan, että kaikkien pitäisi olla feministejä. Tällöin hän nousi myös nuoren yleisön tietoisuuteen, kun yhdysvaltalaislaulaja Beyoncé käytti Adichien puhetta kappaleessaan Flawless.
Puheesta julkaistua esseetä jaettiin myös Suomessa kaikille yhdeksäsluokkalaisille.
Ajatteleeko Adichie edelleen näin, yli vuosikymmen myöhemmin?
– Ehdottomasti. Mikään ei ole muuttunut. Jos minun pitäisi pitää puheeni uudestaan, en usko, että muuttaisin juuri mitään.
Vaikka Adichien ajatukset eivät ole muuttuneet, ympäröivä maailma on muuttunut paljon. Olemme ottaneet takapakkia monessa asiassa, Adichie sanoo.
Hän nostaa esiin kiristyneen aborttilainsäädännön Yhdysvalloissa, jossa monet osavaltiot ovat viime vuosina kieltäneet abortin.
Adichie kertoo olevansa järkyttynyt siitä, että abortista on tullut rikos maassa, jossa uskotaan vahvasti yksilön vapauksiin ja itsemääräämisoikeuteen.
– Minun mielestäni kyse on siitä, ettemme oikeasti hyväksy naisia täysivaltaisina ihmisinä, hän sanoo.
"Uskon feminismin sanakirjamääritelmään"
Kuitenkin moni kieltäytyy nimittämästä itseään feministiksi. Suomessa näin teki hiljattain presidentti Alexander Stubbin puoliso Suzanne Innes-Stubb.
– Kannatan vahvasti yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, mutta en pidä itseäni feministinä, Innes-Stubb totesi Eeva-lehden haastattelussa.
Adichien mukaan monet eivät ajattele feminismiä neutraalina ja oikeudenmukaisuutta ajavana, vaan politisoituneena liikkeenä. Toisaalta monet mustat naiset vierastavat termiä, koska kokevat jäävänsä länsimaisen feminismin ulkopuolelle, hän huomauttaa.
Adichien mukaan feminismin vastustajat ovat pyrkineet leimaamaan liikkeen yhdistämällä siihen äärimmäisiä stereotypioita – ja jossain määrin onnistuneet asettamaan sen huonoon valoon.
– Feministit vihaavat miehiä. Feministit haluavat tappaa miehet, hän luettelee esimerkkejä.
Adichie tarkentaa, että kun hän itse puhuu feminismistä, hän viittaa aina feminismin sanakirjamääritelmään: uskoon sukupuolten yhteiskunnallisesta, poliittisesta ja taloudellisesta tasa-arvosta.
Vuosien varrella Adichie on aiheuttanut myös kohua transihmisiä koskevilla kommenteillaan, joita monet ovat pitäneet transfobisina.
Suru väreilee pinnan alla
Unelmia-kirja katkaisee noin kymmenen vuoden tauon, jonka aikana Adichie on romaanien sijaan kirjoittanut erityisesti feminismiä käsitteleviä esseitä.
Hänen mukaansa uusin teos poikkeaa selvästi aiemmista romaaneista.
– Kyseessä on ensimmäinen kirja, jonka olen kirjoittanut äitinä ja ihmisenä, joka on menettänyt vanhempansa. Nämä kaksi kokemusta ovat muuttaneet minua syvästi, Adichie sanoo.
Erityisesti vanhempien äkkinäisen kuoleman aiheuttama suru ravisteli Adichieta ja muutti hänen käsitystään maailmasta.
– Olen oppinut elämään sen kanssa, että elämä on täynnä epävarmuutta. Se on eräänlaista vapautta.
Myös uudessa teoksessa menetys on läsnä.
– Suru väreilee kirjassani pinnan alla, mutta Unelmia ei silti ole surullinen kirja, Adichie kiteyttää.
