Lapin sota. Suomi 2026. Ohjaus: Aku Louhimies. Käsikirjoitus: Antti Tuuri ja Aku Louhimies. Kuvaus: Ari Virem. Ikäraja: K-16.
Syksyn puhutuin kotimainen elokuva, Lapin sota, perustuu Antti Tuurin Rauta-antura -kirjaan (2012). Odotuksia kasvattaa se, että ohjaajana on Aku Louhimies, joka on jo aiemmin tehnyt menestyksekkään sotaelokuvan Tuntematon sotilas (2017).
Lapin sotaa tähdittävät sekä tuoreet että tutuksi tulleet kasvot. Päärooleissa nähdään Luukas Niskanen (sotilas Heikki Ojala), Sannah Nedergår (tulkki Saara), Peter Franzén (sotilaspastori Vainio) ja Volker Bruch (saksalaiskomentaja Duisberg).
Tarina seuraa nuorta Heikkiä, joka lähtee taistelemaan Karjalan kannakselle. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat aselevon, mutta se ei suinkaan tarkoita miehille kotiinpaluuta. Sen sijaan suomalaisten sotilaiden täytyy kääntyä saksalaisia liittolaisiaan vastaan.
Saksalaissotilaiden kanssa suhteessa olevat ja heille töitä tehneet suomalaisnaiset joutuvat vaikeaan asemaan. Heidän täytyy punnita vaihtoehtoja pakoon lähdön ja Suomeen jäämisen väliltä. Aiemmat liittolaiset kun ovatkin yhtäkkiä vihollisia.
Sodan raakuus esiin
Elokuvassa tulee esille sodan raakuus niin fyysisesti kuin henkisestikin. Viha ja väkivalta koettelevat inhimillisyyden rajoja ja haastavat itse kunkin ajatusmalleja. Jokaisen on mietittävä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Taistelukohtausten kuvaus on erityisen onnistunutta. Sotatantereilla tarvittava ketteryys ja reaktionopeus välittyvät katsomoon saakka.
Samoin välittyy sodan ankea ja ahdistava tunnelma. Yhtäkkiset pamaukset säikäyttävät katsojatkin, mutta kuvaavat samalla surullisen aidosti taistelujen todellisuutta rintamalla ja siviilissä.
Niskanen erottuu
Elokuvan hahmoista on aistittavissa jatkuva kuolemanpelko. Heikkiä näyttelevä Luukas Niskanen suoriutuu roolistaan ansiokkaasti.
Erityistä arvostusta herättävät nuoren sotilaan ilmeet. Niistä pystyy tulkitsemaan hänen mielessään liikkuvia ajatuksia, kun sodan julmuus ja ihmisten epäinhimillinen käytös iskostuvat tajuntaan.
Elokuvan alku etenee nopeasti sisältäen paljon taistelukuvauksia. Puolivälistä alkaen tempo hidastuu, eikä toiminnallisuus ole enää yhtä paljon esillä.
Sen jälkeen tarina tuntuu hieman laahaavan eteenpäin. Elokuvalta jää myös kaipaamaan enemmän yhteydenottoja saksalaisten ja suomalaisten väillä.
Lapin sodassa saksalaiset polttivat lähes koko Lapin raunioiksi, mutta tuo todellisuus ei välity elokuvasta. Tarinalta kaipaisi myös enemmän siviilien näkökulmia ja sodan vaikutuksia heidän elämäänsä.
Monenlaista kieltä
Elokuvassa puhutaan kolmea eri kieltä: suomea, ruotsia ja saksaa. Se tekee tapahtumien seuraamisesta kiehtovampaa ja saa ne tuntumaan aidommilta.
Näyttelijöiden käyttämä kieli ei ole mukavaa kuunneltavaa. Henkilöt puhuvat toisiaan kohtaan todella töykeästi ja epäkohteliaasti: on värikästä kiroilua ja erityisesti saksalaisten naisystävät saavat osakseen huorittelua. Naisten huono kohtelu vihastuttaa ja ärsyttää.
Elokuva herättää voimakkaita tunteita ja ajatuksia sodasta sekä sen vaikutuksista ihmismieleen.
Vaikka loppu jää hieman avoimeksi ja vajaaksi, elokuva on kokonaisuutena onnistunut ja vaikuttava.
Arvosana: 4 tähteä.