Elämä on edessä, mutta sitten jotain peruuttamatonta tapahtuu.
Tänäkin vuonna Suomessa on tapahtunut jo muutamia erittäin raakoja nuorten tekemiä henkirikoksia.
Huhtikuun lopussa 15-vuotias tyttö tappoi samanikäisen luokkatoverinsa Seinäjoella. 19-vuotias mies puolestaan myönsi tappaneensa 16-vuotiaan tytön Halloween-viikonloppuna Joutsenossa.
Kun nuori tekee niin vakavan rikoksen, että edessä on vankilatuomio, mitä edellytyksiä on sen jälkeen jatkaa normaalia elämää enää koskaan?
Täydellisesti tätä on mahdotonta tietää, sillä Suomessa vankilasta vapautuneita ei seurata millään tavalla.
Nuorille ennaltaehkäiseviä palveluita tarjoavan KRIS-Tampereen nuorisotyöntekijä Keijo Laapas kuitenkin uskoo, että julmienkin rikosten parista on joissakin tapauksissa mahdollista palata takaisin "normaaliin" elämään.
Laapas tekee vankilatyötä ja työskentelee muun muassa päihde- ja rikoskierteessä olevien alle 29-vuotiaiden nuorten parissa.
– Mitä nuorempana jättää rikollisen elämän, sitä suuremmat mahdollisuudet on tulla ihan miksi vain. On väärin puhua nuorelle sellaista, ettei hänestä ikinä tule mitään. Se ei ainakaan kannusta mihinkään muutokseen.
– Mutta kaikki eivät halua muutosta. Ketään ei voi väkisin muuttaa, eikä siihen pyritäkään. Me tuemme niitä, jotka haluavat muutosta.
Laapaksen tehtävänä on esimerkiksi suunnitella vankien kanssa vapautumisen jälkeistä arjen elämää. Usein näissä keskusteluissa asunnon löytyminen ja "normaalia" elämää elävien ystävien puute nousevat suurimmiksi huolenaiheiksi.
Näiden asioiden kuntoon laittamisessa järjestö on valmis auttamaan: Tarjoamalla käytännön apua esimerkiksi virastoissa käymisessä ja asunnon etsimisessä sekä rohkaisemalla ihmissuhteisiin, joihin ei liity rikollista elämää tai päihteidenkäyttöä.
Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen valossa nuorten rikollisten tulevaisuus ei näytä kuitenkaan hyvältä: Vuonna 2009 vapautuneista 18–21-vuotiaista 81 prosenttia teki uuden rikoksen seuraavan viiden vuoden sisällä. Heitä nuoremmista lähes kaikki.
Tämän Laapaskin on työnsä kautta joutunut huomaamaan.
Vaikka monilla herää vankeusaikana halu muuttaa elämänsä suuntaa, "normaali" elämä unohtuu hyvin nopeasti, kun portti aukeaa.
– Imu vanhaan kaveriporukkaan on niin vahva, että se on aivan käsittämätöntä. Karu fakta on, että jos siihen ystäväpiiriin palaa, päihteiden käyttö ja rikoksien teko jatkuvat. Pian löytää itsensä vankilasta uudestaan tai voi jopa kuolla. Näitä esimerkkejä on todella monta.
Laapas arvelee, että monia elämänmuutos jännittää ja pelottaa. Hänen mukaansa vankilaan tai päihdekierteeseen joutuneen on paljon helpompi palata vanhaan, tuttuun ja "turvalliseen" porukkaan kuin tutustua uusiin ihmisiin, mikä usein voi olla hyvin vaikeaa.
Hänellä ei ole antaa kuin yksi toimivaksi todettu radikaali keino rikollisen elämän taakse jättämisessä. Kaveripiirin vaihto.
– Sanotaan, että ensimmäiset viisitoista minuuttia vapautumisen jälkeen ratkaisevat – eli mihin kaveriporukkaan liittyy, kun pääsee vankilasta. Meidän kokemus on se, että vanhat ystävyyssuhteet rikollisiin on katkaistava. Emme tietenkään sitä vaadi, mutta suosittelemme sitä kaikille, jotka haluavat muutosta.
Vaikka vankilaan palaavien osuus on yhä suuri, osa muutokseen myös pystyy. Sen lisäksi ennaltaehkäisevällä työllä on vaikutusta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana alle 25-vuotiaiden osuus vankeusvankien määrästä on laskenut 14 prosentista 10 prosenttiin.
Jos vankilatuomion kärsinyt oikeasti haluaa muuttaa elämänsä, Laapas toivoo, ettei esimerkiksi virastoissa tuijotettaisi liikaa menneisyyttä.
– Mielestäni ei tulisi liikaa takertua menneisyyteen ja muodostaa ihmisestä kuvaa sen pohjalta. Olisi hyvä enemminkin keskittyä siihen, millainen ihminen on nykypäivänä ja kohdata ihminen ihmisenä ilman varauksia, taustoista huolimatta.
KRIS tekee ennaltaehkäisevää ja korjaavaa erityisnuorisotyötä Tampereen ja Oulun lisäksi Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja pääkaupunkiseudulla.
JOHANNA JUUPALUOMA / LÄNNEN MEDIA
