Nicole Kidman näyttelee Babygirlissä teknologiayrityksen toimitusjohtajaa Romya, joka aloittaa seksisuhteen nuoren alaisensa kanssa. Se on yhtä paljon valtapeliä kuin nautinnon tavoittelua.
Vaaran tuntua lisää se, että harjoittelija Samuel (Harris Dickinson) vaatii aina enemmän tilaa. Romyn maailmassa heikkouksia ei näytetä eikä niiden olemassaoloa saa myöntää, mutta suhde Samueliin on valtava riski. Pelkkä vihjaus johtajan suhteesta alaiseen voisi tuhota uran.
Jos hollantilaisen Halina Reijnin kirjoittama ja ohjaama Babygirl tuo mieleen 1980- ja 1990-luvun seksitrillerit, kuten Vaarallisen suhteen ja Basic Instinctin, katsoja on oikeilla jäljillä.
– Rakastin niitä elokuvia ja rakastan edelleen, Reijn kertoo videohaastattelussa Lontoosta.
– Monet olivat todella seksistisiä, mutta niiden parissa tunsin itseni nähdyksi.
Reijn myöntää auliisti Babygirlin saaneen inspiraationsa tuosta myöhemmin asenteiltaan kovasti kritisoidusta lajityypistä.
– Noiden elokuvien parissa koin, että eroottiset tunteet olivat normaaleja. Totta kai tylsää niissä oli se, että kaikkia rankaistiin ja etenkin pettävien naisten piti lopussa kuolla.
Se toi lajityyppiin nihkeyden, josta Reijn halusi kauas.
–Halusin käyttää lajin kliseitä ja tuoda mukaan huumoria.
Hän antaa esimerkkinä kohtauksen, jossa Samuel tanssii viettelevästi ja Romy katsoo häntä tuolissa istuen. Se on mukaelma 9 1/2 viikkoa -elokuvan kohtauksesta, jossa Kim Basinger tanssii Mickey Rourkelle.
Aikuisella tavalla seksuaalisuudesta
Babygirl ei ole perinteisessä mielessä trilleri, jossa olisi kuoleman uhkaa. Se on seksiä estetisoiva elokuva mieltymyksistä ja himoista. Vielä enemmän se kertoo epävarmuudesta, jota tiukoissa rooleissa eläminen luo.
Mikään ei mene niin kuin niissä eroottisissa jännityselokuvissa, joissa oli pahiksia ja moralisoivia rangaistuksia. Romyn aviomies, teatteriohjaaja Jacob (Antonio Banderas) ei ole kelmi eikä uhri.
– Kaikki päähenkilöt ovat inhimillisiä ja ristiriitaisia, Reijn summaa.
– Kun Romyn assistentti kiristää pomoaan tämän suhteesta, hän tekee sen siksi, että vaatii Romyn olevan parempi esikuva.
Elokuva on yhdysvaltalainen tuotanto ja tapahtuu New Yorkissa. Tuntuu jo merkilliseltä, että seksuaalisuuteen näin aikuisella tavalla suhtautuva elokuva tulee yhä puritaanisemmaksi muuttuvasta maasta.
– Paine puhua näistä asioista vapautuneesti vain kasvaa, Reijn arvioi.
– Vaikka olen Euroopasta, vapaamielisestä Hollannista ja olen tehnyt hyvin seksuaalisia näytelmiä, samastun myös amerikkalaiseen seksiä torjuvaan ajatteluun.
Reijn ilmoittaa olevansa yksityiselämässään enemmän jäykkis kuin hurjastelija.
– Koen kitkaa: haluaisin olla rohkeampi, mutta en ole. Kirjoitin Babygirlin heti muutettuani Yhdysvaltoihin. Se syntyi näiden vastavoimien kohtaamisesta.
Kidman innostui
Kidman palkittiin Babygirlin roolista Venetsian elokuvajuhlilla. Näyttelijä oli alkujaan aktiivinen osapuoli tapahtumaketjussa, joka johti elokuvantekoon.
Reijn oli kotimaassaan tunnettu elokuva- ja teatterinäyttelijä, jonka elokuvaohjausdebyytti Instinct keräsi festivaalihuomiota vuonna 2019.
– Nicole katsoo kaikki maailman kiitetyt naisohjaajien elokuvat, Reijn kuvailee.
– Tapasimme jo tuolloin. Osin siksi hän oli mielessäni, kun kirjoitin Babygirlia.
Reijn kuvailee Kidmania juuri sopivaksi rooliin, joka edellyttää kovuuden ja haavoittuvuuden tasapainoa sekä rohkeutta näyttää ihmisten pimeää puolta.
– Hän tuo mukanaan radikaalia rehellisyyttä, jota halusin muiltakin näyttelijöiltä. Sellaista, joka antaa myös huumorille tilaa, Reijn kuvailee.
– Elokuvan kuvaukset ovat hirveän keinotekoinen ympäristö. Mutta siinä tehdäänkin satua, ei dokumenttia. Vilpittömyyttä voi pyytää, mutta ei vaatia.
Ihanat, synkät ja huvittavat ihmiset
Elokuvaohjaaja, kirjailija ja näyttelijä Halina Reijn nostaa yhdeksi esikuvakseen elokuvaohjaaja Paul Verhoevenin. Hollywoodissa uraa tehnyt hollantilainen Verhoeven tunnetaan provosoivista viihde-elokuvista, joista menestynein on Basic Instinct.
– Rakastan hänen elokuviaan ja kasvoin niiden parissa, Reijn sanoo.
– Hän käsitteli tabuaiheita hauskalla tavalla. Hänen elokuvissaan näkyy taiteilijan vapaus, ja hänen henkilöhahmonsa ovat aina intohimoisia ja täynnä energiaa.
Reijn näytteli keskeisen roolin epäkorrektissa sotaelokuvassa Black Book, jonka Verhoeven ohjasi palattuaan Hollantiin 2006.
Myös Babygirlia kutsutaan lehdistömateriaaleissa provosoivaksi. Reijnille sana tarkoittaa jotain, mihin taiteilijalla on velvollisuus.
– Näytelmä, maalaus, romaani tai elokuva voi lietsoa keskustelua. Se voi syöksyä kohti pelkoa, tuskaa ja kiusallisuutta, Reijn sanoo.
– Ihmiset ovat ihania ja synkkiä ja huvittavia. Me kaikki kuolemme. Sitä ennen voimme kinastella siitä, mikä on taiteessa milloinkin ongelmallista tai voimme hyväksyä maailman absurdiuden.