Brittinäyttelijä Timothy Spall ilmoittaa, että hänen yksittäisiä roolejaan ei tarvitse koskaan kehua. Se vain ei ole merkityksellistä.
– Ei sitä halua kuulla, että näyttelit upeasti. Sen haluaa kuulla, että tarina toimi upeasti, Spall sanoo.
– Silloin tietää, että omalla ansiollasi tuit kokonaisuutta. Teit hyvin sen, mikä oli tehtäväsi.
Näyttelijän työ on löytää ihminen. Se on Spallin tärkein teesi 45 uravuoden jälkeen.
– Vaikka esittäisit jotain yli-inhimillistä satuolentoa, yleisösi koostuu ihmisistä, ja he haluavat samastua ihmiseen, näyttelijä pohtii.
– Kyse ei ole sinusta. Elävöität hahmon niin, että oma työsi ja ponnistelusi ei näy. Oikeastaan se, mitä näyttelijän ja yleisön välissä tapahtuu, on kuin suuri salaisuus.
Niin Harry Potter -elokuvissa kuin taidedraamoissa näytellyt, nyt 66-vuotias Spall vieraili Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla viime viikolla. Perjantaina elokuvateattereihin tulee Viimeinen vuoro, jossa hän esittää yhdeksänkymppistä miestä matkalla busseilla Skotlannin pohjoiskolkasta Cornwallin Land's Endiin, kirjaimellisesti Britannian halki.
– Viimeistä vuoroa voisi luonnehtia Britannian tilannekatsaukseksi, mutta minusta se kertoo koko modernista yhteiskunnasta, Spall sanoo.
– Ja se on hyvin koskettava tarina, ysikymppisen tie-elokuva. David Lynchin The Straight Story ja Alexander Paynen Nebraska ovat suosikkielokuvieni joukossa.
Niiden tarina on hieman samanlainen, Spall kuvailee.
– Vanha mies on oikeastaan kuollut, mutta lähtee tien päälle ja palaa eloon.
Vaikeiden miesten rooleja
Suurelle yleisölle Spall tuli Suomessakin tutuksi television Näkemiin vaan, muru! -sarjasta 1980-luvulla. Elokuvamaailman arvostukseen Spall nousi Mike Leigh'n elokuvien pääosista. Salaisuuksia ja valheita voitti Cannesin Kultaisen palmun 1996, ja vuonna 2014 hänet palkittiin Cannesin parhaana näyttelijänä Leighin ohjauksesta Mr. Turner.
Kun Spall nimeää uraltaan kolme roolia, jotka elävät hänessä yhä, romantiikan ajan taidemaalari William Turner on yksi heistä.
– Jo siksi, että tein sitä kolme vuotta. Opiskelin taidemaalariksi. Ja nyt olen valmistautumassa jo toiseen omaan näyttelyyni, mikä on ihan hullu juttu, Spall sanoo ja nauraa.
Toinen rooli on Albert Pierrepoint, Britannian viimeinen pyöveli. Hänestä kertova Pierrepoint on nähty Suomessa vain dvd-jakelussa.
– Joviaali mies ja pubinomistaja, joka oli sivutyönään tehokas tappokone demokraattisen järjestelmän palveluksessa, Spall sanoo.
– Mikä ristiriita. Psykologisesti monimutkaisimmat hahmot jäävät tykö, koska niiden parissa tekee syvintä ajatustyötä.
Myös kolmas hahmo perustuu tosielämän ihmiseen. Spall näytteli holokaustin kieltäjää David Irvingiä draamassa Denial.
– Halveksutut ihmiset ovat kiehtovia, Spall sanoo.
– Näyttelijänä tutkin persoonaa, en tilannetta ja toisten mielipiteitä. Katson heitä sisältäpäin.
Näyttelijä ei valitse eläkettä
Viimeisessä vuorossa viehätti tarinan yksinkertaisuus: matka on vanhuksen viimeinen tehtävä.
– Eikä kai voi kertoa syvällisempää tarinaa kuin ihmisestä elämänsä päässä yrittämässä saattaa nuoruutensa suurta tragediaa lepoon, Spall sanoo.
– Kuolema ja sovinto.
Mr. Turnerin aikaan Spall pohti haastatteluissa eläkkeelle jäämistä. Nyt hän nauraa koko ajatukselle.
– Valehtelin tai olin harhainen, Spall sanoo.
– Tämä työ näyttää, milloin on eläkkeen aika, näyttelijä ei itse sitä tee.
Näyttelijän työstä ei halua eroon, mutta joskus roolitarjoukset voivat päättyä.
– Mutta ei tämä olekaan työ vaan kutsumus ja loputon kärsimys. Elämäntehtävä.