Benedek Olah ja Alex Naumi olivat lähellä superyllätystä pöytätenniksen miesten EM-kisojen nelinpelissä Sloveniassa mutta eivät yltäneet välieriin. Suomalaispari pakotti kuitenkin hallitsevat Euroopan mestarit, ranskalaiset Alexis Lebrunin ja Felix Lebrunin viiteen erään.
Olah ja Naumi voittivat puolivälierässä ensimmäisen erän 11–4 ja neljännen erän 12–10. Välissä Lebrunit veivät kaksi erää 11–6-numeroin. Viidettä erää suomalaiset johtivat 6–3, mutta ranskalaiset veivät sen nimiinsä 11–8.
– Ei valitettavasti ihan riittänyt, vaikka meillä oli hyvät paikat voittaa ottelu. Kaikkemme kyllä teimme Penan (Olah) kanssa, mutta maailman ykköset olivat tällä kertaa liian kovia, Naumi harmitteli Pöytätennisliiton tiedotteessa.
Olahin ja Naumin Ljubljanassa saavuttama puolivälieräpaikka sivuaa suomalaisten kautta aikojen parasta aikuisten arvokisasaavutusta. Olah ylsi kaksinpelissä puolivälieriin vuonna 2016 ja sekanelinpelissä yhdessä hollantilaisen Britt Eerlandin kanssa 2021.
Kaksinpelissä suomalaiset hankkivat karsinnoista paikan 64 pelaajan pääkaavioon ja varmistivat keskiviikkona pääsynsä 32 parhaan joukkoon.
Torstaina illalla Olahin toisen kierroksen vastustaja on Romanian Eduard Ionescu, ja Naumi kohtaa ruotsalaisen Kristian Karlssonin.