Elokuussa 1939, toisen maailmansodan aattona Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat ns. Molotov-Ribbentropin hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Hitler ja Stalin sopivat itäisen Euroopan etupiirijaosta. Siinä sopimuksessa Suomi tuli kuulumaan N-liitolle Baltian maiden ohessa. Näin Stalinilla ja puna-armeijalla oli täysin vapaat kädet aloittaa talvisota kuuluisilla Mainilan laukauksilla. Mikä ikävintä, Suomi joutui totaalisen yksin taistelemaan itsenäisyytensä puolesta kommunistista suurvaltaa vastaan.
Suomi sai kyllä kaikenlaista sympatiaa, mutta ei kättä pidempää. Ruotsin hallitus halusi pysyä puolueettomana, sille oli tärkeämpää rikastua myymällä kallisarvoista malmia Saksan sotateollisuudelle, mitä Hitler kipeästi kaipasi. Ranska ja Iso-Britannia lupailivat lähettää joukkojaan Suomen avuksi, mutta ne aikeet eivät koskaan toteutuneet
Suomi siis taisteli inhimillisesti katsoen aivan yksin, mutta Luojan kiitos meillä oli presidenttinä Kyösti Kallio, joka kehotti Kaisa-vaimonsa kera Suomen kansaa rukoukseen Kaikkivaltiaan puoleen. Ja kansa rukoili, niin etulinjassa kuin kotirintamalla ja kansamme rukouksiin vastattiin. Saimme säilyttää itsenäisyytemme, vaikkakin siitä maksoimme kalliin hinnan.
Juuri 82 vuotta sitten helmikuussa N-liiton pommikoneet pommittivat mm. Seinäjokea ja Ylistaroa, niissä sai surmansa 15 viatonta siviiliä.
Nämä taustatiedot omaavana nuorukaisena sain kunnian pitää puheen Ylistaron kunnan itsenäisyysjuhlassa 1968, juuri samana vuonna, kun N-liitto oli karkealla tavalla murskannut demokratiaa haluavanTsekkoslovakian kansannousun. Puheessani esitin, että Suomen ulkopolitiikan tulevaisuuden tavoite tulee olla liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon eli siis Natoon. Toki tiesin ja ymmärsin, että silloisissa olosuhteissa ajatukseni oli kovin utopistinen. Elettiinhän tuolloin Paasikiven–Kekkosen ulkopoliittisella linjalla YYA-hengessä, jolloin Suomen ulkopolitiikalla ei ollut muuta liikkumavaraa.
1990-luvulla N-liiton hajottua ja Jeltsinin ollessa vallankahvassa vallitsi eräitä vuosia suojasää. Suomi liittyi Euroopan unioniin. Ymmärrykseni mukaan tuolloin presidentti Ahtisaaren johdolla Suomen olisi pitänyt lähettää anomus Natoon. Se etsikkoaika hukattiin – valitettavasti.
Ja nyt viimeistään, kun Putin valtasi 2014 Krimin ja Ukrainan itäisiä maakuntia, olisin odottanut maamme ulkopoliittisen johdon heränneen ja valpastuneen Natoon liittymiseksi, mutta mitään aktiivisuutta siihen suuntaan ei ilmentynyt. Ja niin kauan kuin tuo nykyajan stalin eli Putin on vallassa, niin Suomenkin on syytä pikimmiten liittyä Natoon, jahkailuille ei ole enää aikaa. Ja on hyvä muistaa, että N-liito/ Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Nato-maahan.
Kun tarkastelemme viime päivien vaiheita Ukrainan suunnalla, niin uskoisin sinisilmäisten Nato-vastustajienkin viimein vihdoin kääntävän kelkkansa ja katsovan avoimin silmin ympärillä vellovaa vaarallista todellisuutta.
Markku Muurimäki
Seinäjoki