Nato on puolustusliitto. Sen sopimuksen 5. artiklassa sanotaan, että hyökkäys sen jotain jäsenmaata vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Lähdetään puolustamaan yhdessä tätä hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Ketään ei jätetä yksin.
Koska Nato on puolustusliitto, niin Venäjällä ei pitäisi olla mitään pelättävää, vaikka Suomi liittyisi Natoon, ellei sillä on tarkoitus siirtää rajaa lännemmäksi Suomenkin kohdalla.
Koska Ukraina ei ole Naton jäsen, niin Nato ei ole vienyt sinne joukkoja. Se on vaan vahvistanut lähellä olevien jäsenmaittensa puolustusta siltä varalta, että Putin ei kunnioita niidenkään rajoja. Aika lailla Ukraina on jäänyt sotilaallisesti yksin.
Suomi on samoin Venäjän naapurina ilman Naton suojaa. Suomi uhittelee Putinia, että jos alat osoittelemaan tänne päin, niin liitymme Natoon. Ei siihen liitytä, kun ohjukset ovat jo ilmassa.
Täällä on luultu, että Suomella on jokin erityisasema Putinin sydämessä. Mutta kuten presidentti Sauli Niinistö sanoi, niin nyt tämä naamio on kuoriutunut pois.
Poliitikot ovat käteviä väistelemään vastuutaan tehdä päätöksiä hankaliksi kokemistaan asioista. Tyypillisesti vaaditaan ensin laajaa kansalaiskeskustelua. Asian uskotaan unohtuvan, kun tulee jokin toinen asia kansan kaluttavaksi. Naton osalta keskustelua on käyty Neuvostoliiton romahduksesta lähtien.
Toinen tapa haudata asia on siirtää se johonkin komiteaan tai työryhmään. Nyt presidentti ulkopolitiikan johtajana ja puolustusvoimien ylipäällikkönä ei ole antanut niin käydä.
Yksi väistö on mennä kansan selän taakse piiloon vaatimalla kansanäänestystä. Natoon liittyminen on kuitenkin siinä mielessä huono kansanäänestyksen aihe, että se edellyttäisi sotilassalaisuuksien avaamista perusteiksi kyllä- ja ei-vaihtoehdoille.
Jotkut sanovat, että nyt akuutissa tilanteessa ei pitäisi ruveta neuvottelemaan Natoon liittymisestä. Se on pahasti ristiriidassa sen kanssa, kun hoetaan kuin yhdestä suusta, ettei Suomeen kohdistu nyt mitään sotilaallista (=Venäjän) uhkaa. Itämeren alue on nyt rauhallinen ja Venäjä on vielä siirtänyt vakituisesti Suomen lähialueilla olevia joukkoja kurittamaan Ukrainaa. Aivan kuin tämä olisi päivänpolitiikkaa.
Vakuutetaan kansalle, että meillä on koko alueen uskottava puolustus. Pärjäisimme siis omillammekin, mutta silti haikaillaan Naton suuntaan? Ei kovin uskottavaa.
Nyt onkin suurempi osa kansasta kääntynyt sille kannalle, että joukkoja kuuluu johtaa edestä. Niiden, jotka kansa on valinnut etujoukkoon presidentinlinnaan ja eduskuntaan, kuuluu huolehtia myös turvallisuudestamme ja vastata siitä. Sen on kivijalka, jonka päälle rakentuu kaikki muu. Ei sitä varten tarvitse pyytää uutta mandaattia kansalta.
Nyt on vuosi aikaa seurata, että ketkä ansaitsevat saada uuden mandaatin seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Ja miksi Suomen pitäisi omin varoin ja voimin valvoa ja puolustaa 1 340 km EU:n itärajaa? Naton jäsenenä Suomi saisi apua Natolta. EU:n Lissabonin sopimuksessa oleva keskinäisen avunannon pykälä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Markus E. Myllymäki
Vaasa