Suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on asetettu isoa toivoa Euroopan unioniin. Sen puolustuspoliittinen yhteistyö onkin tiivistymässä, mutta kovin pienin askelin. Taustalla on kaksi heikkoutta: Ensinnäkin Euroopan unionin jäsenmailla on sekä historiastaan että maantieteestään johtuen kovin erilaiset näkemykset uhkakuvista. Toinen ongelma liittyy päätöksentekoon. Kaikki ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätökset edellyttävät kaikkien 27 jäsenmaan täyttä yksimielisyyttä. Se tekee EU:sta akuutissa kriisitilanteessa liian hitaan ja jähmeän toimijan.
Molempia seikkoja on mahdollista muuttaa tänä keväänä. Maaliskuussa jäsenmaiden on määrä hyväksyä EU:n uusi turvallisuuspolitiikan toimintasuunnitelma eli ns. strateginen kompassi. Siinä on pyritty määrittelemään yhteisiä uhkia ja niiden vastaamista. Tänä keväänä päättyy myös Euroopan tulevaisuuskonferenssi, jossa linjataan EU:n uudistamisen tarpeita. Näistä yksi tärkein on kansainvälinen toimintakyky: Euroopan unionin pitää siirtyä tietyissä ulkopolitiikan päätöksissään määräenemmistöpäätöksiin. Se nopeuttaisi ja tehostaisi toimintaa.
Monissa kysymyksissä Euroopan puolustusunioni on ottanut viime vuosina aivan tärkeitä askelia. Näin erityisesti puolustusteollisuuden osalta. On perustettu puolustusteollisuuden rahasto, josta investoidaan tämän vuoden loppuun mennessä lähes kaksi miljardia alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Sotilaallisen liikkuvuuden rahasto puolestaan rakentaa rajat ylittävää infraa, joka mahdollistaa kaluston sujuvamman liikuttelun EU-alueella. Tässä Baltian ratayhteys Rail Baltica on satamien ohella Suomen kannalta yksi tärkeä yhteys.
EU-komissio on tehnyt nipun uusia esityksiä, joilla halutaan kannustaa jäsenmaita yhteisiin puolustushankintoihin, uudistaa niiden verotusta ja virtaviivaistaa asevientikontrollia. Euroopan puolustusyhteistyö tulee kyllä tiivistymään, mutta ei siltä pidä ihmeitä odottaa.
On muistettava että suurin osa EU-jäsenmaista kuuluu Natoon, eikä niillä ole mitään halua eikä tarvetta rakentaa Natolle päällekkäisiä järjestelmiä. EU:n puolustusyhteistyö onkin enemmän luonteeltaan laajempaa turvallisuusyhteistyötä, joka toimii siellä missä Nato ei toimi. Se on EU:n ulkorajavalvontaa, rauhan turvaamista Euroopan ulkopuolella, terrorismin torjuntaa, kyberturvallisuutta ja jossakin määrin nyt myös puolustusteollisuutta.
Päällekkäisyyksien välttäminen pätee myös paljon suomalaisia puhuttaneisiin EU:n turvatakuisiin. Suomi, samoin kuin Euroopan parlamentti on yrittänyt jo vuosia saada komissiota ja jäsenmaita selkeyttämään tulkintaa ja toimintaprosesseja tähän 42.7 artiklaan liittyen, mutta näin ei ole tapahtunut.
Kyseinen artikla on täysin EU- jäsenmaiden välinen asia. 27 jäsenmaalla on siitä kovin erilainen tulkinta, eikä komissiolla saatikka EU-parlamentilla ole toimivaltaa sen aktivoinnissa tai toimeenpanossa. Suurimmalla osalla EU-maita on jo Naton kautta turvatakuut, eikä niillä ole tarvetta tuota pykälää sen enempää määritellä.
Strategisessa kompassissa 42.7 artiklaa onkin avattu vain kyberturvallisuuden suuntaan. Suunnitelmateksteissä todetaan että EU:n yhteisiä harjoituksia artiklan vahvistamiseksi jatketaan ja vuodesta 2022 alkaen tämä käsittää säännöllisiä kyberharjoituksia. Kyberiin keskittyminen on EU:n kannalta järkevää, mutta lienee selvää ettei se Suomen kannalta ole riittävää.
Samaan aikaan kun Suomen kannattaa olla viemässä EU-puolustusta tiiviisti eteenpäin, on ymmärrettävä että Nato tulee säilymään jatkossakin Euroopan unionin puolustuksen perusrakenteena. Kaikki EU:n tiivistyvä yhteistyö on vain Natoa täydentävää, ei sitä korvaavaa. Siksi Nato-jäsenyys vahvistaisi myös Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.
Henna Virkkunen (kok./EPP)
europarlamentaarikko