Vaasan Nummen koulu asetti viime elokuussa tavoitteeksi, että lukuvuoden aikana luettaisiin miljoona sivua kirjoja.
– Jännitin alussa, kuinka tässä käy. Olemme aika pieni, 250 oppilaan alakoulu, lukuhaasteesta vastaava Nummen koulun suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja Marika Viita kertoo.
Miljoonan sivun tarinalle tuli kuitenkin onnellinen loppu tänä keväänä.
– Tavoitteemme täyttyi viisi viikko etuajassa, Viita hymyilee.
Esimerkin voima
Viita näkee kolme syytä siihen, mikä herätti koko koulun lukemaan kiihtyvällä vauhdilla.
– Esimerkin voima, sen huomasin aivan oleelliseksi. Kun opettaja ilmoitti tunnilla, että nyt luetaan viisitoista minuuttia, luki hän yhdessä oppilaiden kanssa.
Erityisluokilla opettaja saattoi lukea ääneen fyysistä kirjaa, ja se hyväksyttiin haasteessa, mutta äänikirjoja ei. Kaikenlaiset kirjat kävivät haasteeseen, myös sarjakuvat.
Lapset alkoivat myös puhua kirjoista ja suositella niitä toisilleen.
Yhdessä lukeminen
Toinen selvä lukemaan innostaja oli Viidan mukaan se, että lukemisesta tuli koko porukan juttu. Haasteessa koko koulu, eli oppilaat, opettajat ja ohjaajat, luki.
Koulun seinällä alkoi kiemurrella koko ajan pidentyvä lohikäärme, jonka kasvua seurattiin yhdessä.
– Merkitsimme joka viikko jokaisen luokan luetut sivut palloihin. Niistä alkoi muodostua lohikäärmeen vartalo.
Kansainvälisenä lastenkirjapäivänä 2.4. oppilaat ja opettajat kerääntyivät koulun pääsaliin lukemaan yhdessä.
Palkinto maalissa
Vähän ennen joululomaa Viita ilmoitti oppilaille, että jos ja kun miljoona sivua saavutetaan, lähtee koko koulu palkinnoksi elokuviin.
– Jotkut oppilaat tulivat innoissaan sanomaan, että pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään elokuvateatteriin.
Huhtikuussa miljoona sivua tuli täyteen ja lohikäärmeestä valmis. Elokuviin mennään toukokuussa. Elokuvakäynnin kustantaa paikallinen elokuvateatteri Biorex Vaasa ja elokuvan maahantuoja Cinemansa Oy.
Lukemisen sivuvaikutuksia
Nummen koulun oppilaat sanovat, että haaste on saanut heidät lukemaan aiempaa enemmän. Kavereiden kanssa on alettu puhua entistä enemmän kirjoista ja vinkattu hyviä kirjoja.
Mohamed Mohamed, 13, löysi suosikkikirjakseen monien muiden tavoin Amuletti -sarjan.
Lukeminen on hänen mielestään rauhoittavaa ja rentouttavaa.
Dhiyan Cherakoli, 10, lukee parhaillaan ensimmäistä Harry Potteria.
– Siinä on 432 sivua, hän muistaa tarkalleen.
Monille lukeminen näkyi kirjoittamisessa. Opettajat huomasivat sen, kun sadut ja muut kirjoitustehtävät pitenivät.
Varpu Ontermaa, 10, on aina lukenut paljon, mutta huomasi haasteen aikana alkavansa kirjoittaa aiempaa enemmän ja oppivansa uusia sanoja.
Suomea toisena kielenä opiskelevat koululaiset huomasivat suomen kielen parantuvan lukemisen avulla selvästi.
– Nyt osaamme enemmän sanoja, Elizmar Lovera Parada, 12, ja Graze Adesanya, 12, toteavat.
Haasteen loppupuolella kävi opettaja Viidan mukaan niinkin, että useilla luokilla oppilaat alkoivat yhä useammin kysyä opettajalta esimerkiksi tehtävän tehtyään, saako nyt lukea.
Välillä joku saattoi tulla sanomaa Viidalle siitäkin, että kaveri oli sillä viikolla lukenut paljon ja hän itse vasta vähän.
– Sanoin silloin ja sanon edelleen, että jokainen luettu sivu on tärkeä. Oli niitä yksi tai sata.