Nainen on kestänyt kaikenlaista.
Hän on synnyttänyt lapsia, lähettänyt heidät maailmalle kaipausta tuntien, käynyt läpi rintasyöpähoidot, hoitanut äitiään.
Hän on kuunnellut epäuskoisena, kuinka rauhallinen aviomies sanoo eräänä perjantai-iltana tarvitsevansa vielä rakastumisen tunteen. Seuraavana päivänä mies kokoaa tavaransa ja muuttaa.
Seuraa yhdessä rakennetun kodin jakaminen ja muutto uuteen asuntoon. Ikävä ja ikävystyminen viivähtävät aika ajoin seurana.
Nainen kestää tämän. Kuntoilu ja kieltenopiskelu jatkuvat.
Sitten eteen tulee jotain sellaista, josta ei voi päästä yli. Tulee työttömyys.
Kun 52-vuotias menettää työnsä, hän menettää sen usein ikuisiksi ajoiksi. On vaikea uskoa, ettei ahkeruudella ole merkitystä sinä hetkenä, kun hänet kutsutaan huoneeseen.
Ovella hän arvaa, että tutkinnolle ja kielitaidolle ei ole enää käyttöä. Vuosikymmenet vilisevät silmissä. On helmikuinen perjantai.
Jälkeenpäin hän muistaa tilanteesta koomisia piirteitä. Edessä istuu nuori mies, jonka hän äidillisesti opetti muutama vuosi sitten työhön ja jonka tietokoneruudulla välkkyy nyt jokin peli. Taustalla soi radio.
Mies on hengästynyt ja pyörittelee sormiensa välissä olematonta paperitukkoa.
Lähtöpäivänä alkavat ahdistukset. Ensin kaatuvat päälle kodin seinät, sitten kaupan. Lopulta pelottavat kaupungin kadut. Aamupäivät ovat pahimpia. Alkuiltapäiväkin aristaa. Vasta neljän jälkeen, kun kunnon ihmiset tulevat töistä, elämä alkaa.
Onneksi viisas löytää ammattiapua.
Kun päivä on oikein huono, hän menee kukkakauppaan. Värit, tuoksu ja tunnelma huumaavat ja kohottavat mielialaa.
Pikku hiljaa alkavat työpaikkailmoitukset kiinnostaa. Aluksi nainen hakee oman alansa ja koulutuksensa tasoisia töitä. Hän ei saa yhtään ainoata kutsua haastatteluun.
Kukaan ei sano, että hän on liian vanha. Sen vain tietää. Lopulta hän hakee paikkoja, joista aloitti 30 vuotta sitten. Ei vastauksia.
Nainen ei usko energiavirtoihin, meditointiin, feng suihin, retriittiin tai vaihtoehtoisiin tapoihin elää. Silti hän lähtee toukokuun alussa circle dance -kurssille viikonlopuksi.
Helpottaa, kun kukaan ei kysy työkuvioista. Helpottaa, kun ei tarvitse kysyä keltään mitään. Ajatukset ovat piirissä ja askeleissa.
Tuon viikonlopun aikana hän tekee päätöksen. Hän jättää kaupungin ja entisen elämän taakseen. Koko menneisyys saa jäädä näille kaduille, näihin taloihin ja ihmisiin.
Hän alkaa myydä tavaroitaan vinttikomerosta, ulkovarastosta ja asunnosta. Kirpputorit tulevat tutuiksi, samoin netin myyntitorit.
Hän säästää vain parhaimmat kirjansa, rakkaimmat taulunsa, kauneimmat astiansa, valokuvat ja lasten piirustuksia.
Perintökello saa mennä, samoin raanut.
Kun tavara vähenee, mieli kirkastuu.
Lopulta lähtee asunto. Mikä helpotus.
Kaiken mittana on auto. Kun hän jättää kaupungin, hän starttaa vain pikku autonsa. Sisälle pitää mahtua kaikki se, mikä kelpaa uuteen elämään.
Kun töiden loppumisesta on kulunut puoli vuotta, täysi auto käynnistyy eikä palaa.
Kuluu kuukausia. Maanantaina sähköpostiin ilmestyy lähtijän iloinen selfie ja viesti.
Keskellä kukkamerta seisoo nainen. Viesti sisältää kehotuksen: "Onnittele nyt kukkakaupan kiireapulaista!" Minä onnittelen.
PIRJO RAUTIO
pirjo.rautio@i-mediat.fi