Alueellinen kasvu voi käynnistyä – ja sammua – pelkän hallinnollisen päätöksen voimasta.
Myllymäen kylä Ähtärissä on pysäyttävä esimerkki, vähän kuin villistä lännestä.
Rautatiekomissio luonnosteli vuonna 1877 kaksi maan halkaisevaa ratalinjaa Tampereelta Ouluun ja Taavetista Vaasaan. Radat leikkasivat toisensa kohdassa, jossa ei ollut kylää. Asema nimettiin lähimmän kestikievarin mukaan Myllymäeksi. Luonnoksia laadittiin lisää. Useissa niistä Myllymäkeä hahmoteltiin risteysasemaksi.
Pelkkä spekulaatio heitti syrjäisen seudun kasvu-uralle. Asukkaita alkoi muuttaa alueelle, ja myös sijoittajien kiinnostus heräsi: Kun Myllymäestä tulee risteysasema, sen ympärillä olevan maan hinta varmasti nousee.
Seuraavan 20 vuoden kuluessa Myllymäestä tuli muurahaispesä. Aseman läheisyyteen kohosi komea kauppakorttelien ketju, johon kylän keskeiset kauppiaat asettuivat, ympärillään tavaramakasiinit ja tupamajoitustilat. Kaikki neljä isoa kauppataloa harjoittivat vähittäiskaupan lisäksi laajalle maaseudulle suunnattua tukkukauppaa.
Myllymäestä tuli nopeasti alueellinen keskus. Sen kauppahuoneet välittivät eteläiselle Suomenselälle kaikkea ruisleivästä räjähdysaineisiin.
Myllymäen kansalaisyhteiskunta koki herätyksen. Taajamaan perustettiin palokunta, nuorisoseura, työväenyhdistys ja evankeliumiyhdistys. Niiden suojissa kasvoivat sekakuoro, torvisoittokunta, kaksi urheiluseuraa, suojeluskunta, punakaarti, raittiusseura ja kaksi puhujaseuraa.
Yksityinen kansakoulu aloitti 1892. Saatiin poliisi ja ensimmäiset kirjastot. Puhelinjohdot ilmestyivät katukuvaan 1904. Rautatie oli tuonut postin, asemaravintolan ja postisäästöpankin, Kuluttajain osuusliike tarjosi säästökassan, ja vuonna 1925 ovensa avasi Tampereen osakepankki.
Kylä imi puoleensa yrittäjiä: räätäleitä, ompelijoita, suutareita, karvareita, leipureita, hierojia ja puuseppiä. Kaikilla oli omat pikkupuotinsa. Löytyi myös peltiseppä, sorvaaja, teurastaja, valokuvaaja ja kaksi matkustajakotia.
Myllymäki ei ollut teollisuuskylä, mutta silläkin saralla tapahtui ihmeitä jo vuosisadan alussa. Oli kaksi tervetehdasta ja yksi maan ensimmäisistä sähköyhtiöstä. Myllymäen sähkö rakensi verkon Keuruun rajalle saakka jo vuonna 1912. Myllymäellä oli katuvalot. Jopa Kalliolammen luistinrata oli valaistu.
Ensimmäinen auto innosti kyläläisiä vuonna 1913. Seuraavalla vuosikymmenellä Myllymäellä toimi jo tusinan verran taksi- ja kuorma-autoilijoita. Keskelle kylää rakennettiin postiautovarikko 1924. Siipiään kokeili myös varhainen autokoulu Väärikkälän autokorjaamon yhteydessä. Puutavaraliikkeitäkin oli kaksi.
Vuoteen 1930 mennessä Myllymäestä oli kasvanut Ähtärin monipuolisin taajama. Se oli muuttumassa pikkukaupungiksi: rautatie, umpinaisia liikekortteleita, suorakulmaisina kääntyviä teitä, mutta ei yhtään maataloa.
Myllymäestä oli hyvää vauhtia rakentumassa se keskus, joka myöhemmin Seinäjoesta tuli. 1950-luvun lopussa Myllymäellä oli yli 70 liikerakennusta.
Kun Keski-Suomen lääni perustettiin vuonna 1960, Myllymäki jäi rajalle. Siitä alkoi vuosikymmenen kujanjuoksu.
Valtakunnallisiksi yhdistyneet tukkukaupat mukauttivat toimintansa uusiin rajoihin. Pelkästään Keskon Myllymäen-aluekonttorin toimintojen siirtäminen Seinäjoelle vuonna 1965 vei 600 asukkaan taajamasta 70 työpaikkaa.
Osumaa otti koko kyläyhteisö. Väkiluku laski yli sadalla, kansakoulun oppilasmäärä putosi 40 prosenttia, nuorisoseuran jäsenmäärä laski kolmanneksen, ja työväenyhdistyksen toiminta päättyi kokonaan.
Menetykset kertaantuivat. Kaikkiaan Myllymäki menetti yli 120 työpaikkaa. Leikkaus kohdistui maaseutumaiseen taajamaan, joka poti jo valmiiksi pulaa työpaikoista.
Parkanon oikoradan avaaminen vuonna 1971 viimeisteli kehityksen. Myllymäki jäi sivuraiteelle.
Kerrassaan merkillinen on ollut Myllymäen kehitys, eivätkä kaikki sen merkillisyydet edes mahdu tähän kirjoitukseen. Lisää voi lukea Jaakko Mäntylän kanssa tekemästäni tutkimuksesta Merkillinen Myllymäki. Saarnaan siitä lauantaina 27.6. Myllymäen Pirtillä.