Luin hiljattain tutkimuksesta, jonka mukaan lähes kaikilla ihmisillä on edes pikkuisen musikaalisuuden siemeniä synnyinlahjanaan. Ei kuitenkaan aivan kaikilla.
Huippulahjakkaitten osuus populaatiosta on pieni. Saman verran ilmenee tapauksia, jotka eivät ole yhteensopivia minkään musiikin kanssa. Heille sulosäveletkin esittäytyvät lähinnä kärsimystä tuottavana äänien kaaoksena.
Heistä ei saa tekemälläkään soittajia tai laulajia. Ennemmin saa siasta hieromalla poliisikoiran. Sen sijaan, olen todennut, että eläinkin voi olla hyvin musikaalinen.
Kaikki ovat varmaan nähneet somessa kissa- ja koiravideoita, joissa koira saattaa soittaa pianoa ja laulaa. Somen videoihin suhtaudun mitä suurimmalla varauksella. Seassa voi toki olla aitojakin esityksiä, mutta 90 prosenttia lienee tekoälyn avulla tuotettuja. Tukeudun siis kertomuksessani omiin kokemuksiini.
Ystäväpariskunnallamme oli musta kääpiövillakoira nimeltään Jatsi. Olimme vaimoni kanssa koiran kummeja.
Koira oli äärimmäisen älykäs. Sen erityislahjakkuus paljastui jo pentuna. Se halusi ja osasi laulaa. Se lauloi niin hyvin, kuin koiran voi olettaa osaavan.
Meillä ollessaan Jatsi osasi ilmaista halunsa. Se laittoi tassunsa jalalleni. Sitten se viittasi huoneeseen, missä säilytin soittimiani. Pyynnön tarkoituksesta ei voinut erehtyä.
Jatsi piti kaikista soittimista mutta erityisesti letkumelodikasta. Ensin se haisteli soitinta ja jäi sitten odottamaan introa.
Jatsi tiesi, milloin sen pitää aloittaa. Se lauloi pari värssyä ja sitten haukahteli aksentteja, ja yllättävästi aika lailla rytmilleen. Sen jälkeen se jatkoi lauluaan.
Se nautti sessioistamme, vaikka en milloinkaan edes palkinnut sitä millään herkkupaloilla. Kiitin vain ja silitin.
Aloimme esiintyä julkisesti pelimannitapahtumissamme, Speleissä ja Kaustisella. Joskus meillä oli pieni yhtyekin.
Herätimme ihmetystä. Kuulijat kerääntyivät ympärillemme. Radiotoimittajat tulivat haastattelemaan. Pääsimme joskus lehtienkin sivuille.
Erikoisin tapaus Jatsin kanssa sattui, kun olimme Orivedellä pelimanniystäväni puutarhajuhlissa. Omistajalla oli lammaskoira Sohvi, joka katsoi tehtäväkseen pitää pelimanni- ja yleisölauma kasassa kiertäen juhla-aluetta.
Kun tuli Jatsin vuoro, Sohvi syöksyi esiintymislavan eteen ja killitti Jatsia haltioituneena. Kun Jatsin esitys loppui, Sohvi jatkoi kierrosurakkaansa.
Vielä kuusitoistavuotiaana vanhuksena Jatsilla oli lauluhaluja, mutta ääni ei enää kestänyt. Sen musta turkki oli muuttunut harmahtavaksi. Kuulo ja näkö olivat lähes poissa ja sillä taisi olla jo kipujakin. Silti yhä se laittoi tassunsa jalalleni ja ilmoitti, että haes poika soitin. Nyt jammataan.
Jatsi kuoli heinäkuussa 2020, juuri samaan aikaan, kun Kaustisen juhlien olisi pitänyt olla, mutta korona esti festarit. Siitä huolimatta meitä vakiopelimanneja kokoontui koronaa uhmaten Kaustiselle hyväinen joukko.
Soitimme iltapäivällä tutun, mutta nyt tyhjän juhla-alueen nuotiolla ja paistoimme makkaraa. Samoihin aikoihin Jatsi oli saamassa nukuttavan piikin suoneensa.
Päivä oli kaunis. Poutapilvet seilasivat taivaalla. Äkkiä eräs pilvi yllämme muuttui täysin villakoiran näköiseksi. Näkyä kesti vain pari sekuntia. Pelimannikoira kävi hyvästelemässä.
Jussi Asu
mestaripelimanni