Olin muutama viikko sitten arvioimassa bändejä Ritzissä. Vaasan kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämä Feasta -nimeä kantava avoin tilaisuus ei ole kilpailu, vaan bändikatselmuksen ja koulutustilaisuuden symbioosi.
Jo muutamana vuonna järjestetyn iltaman tarkoituksena on antaa rakentavaa palautetta bändeille sekä jakaa tietoa musiikkiin liittyvistä asioista.
Raadissa oli lisäkseni neljä muuta kulttuurialalla toimivaa henkilöä ja tehtävänämme oli arvioida performansseja, kukin hieman omista kulmistamme.
Minulla oli illan aikana myös puheenvuoro koskien tekijänoikeusasioita ja nykyistä musiikkibisnestä noin yleisesti. Jossain vaiheessa monologiani muistutin, ettei kaikkien todellakaan tarvitse pyrkiä musiikin ammattilaiseksi, se on myös loistava harrastus.
Luoja tietää, että on tässä itsellänikin joskus käynyt mielessä, miten kivaa musiikki olisikin pelkkänä harrastuksena. Toisaalta, mukavampaa työtä en voisi itselleni edelleenkään kuvitella.
Ensimmäinen kokoonpano asteli lavalle. Arviolta hieman alle 18-vuotiaista muusikoista koostuva ryhmä aloitti ensimmäisen biisinsä ja BOOM: olin aikamatkalla 90-luvun alkuvuosille, jolloin soittelimme Club 25:n yläkerrassa ensimmäisen bändini kanssa.
Mitä taikuutta, musiikin riemua ja unohtumattomia hetkiä rakkaiden ystävien kanssa! Kaikki tämä tulvi hyökyaaltona mieleeni, kun katselin tuota nuorta bändiä soittamassa Ramones-henkistä punkrockia.
Konseptiin kuuluu, että esiintymisen jälkeen tapahtuman vetäjä Max Bäckman haastattelee yhtä bändin jäsenistä. Näitä jutusteluja kuunnellessani huomasin, ettei bändiharrastus ole muuttunut mihinkään. Se on edelleen ystävyyttä, yhdessä tekemistä ja soittamisen riemua.
Nykypäivänä lähes kaikkiin harrastuksiin ulottuva, jo hyvin nuorella iällä alkava paine, tavoitteellisuus ja “mailan puristaminen” loisti poissaolollaan. Tunnelma oli käsin kosketeltavan lämmin, ystävällinen ja kannustava.
Musiikki on edelleen harrastus, joka kaiketi aiheuttaa enemmän hyvää oloa kuin ahdistusta. Suorituskeskeisen maailmanmenon koura ei siis edelleenkään tunnu ulottuvan treenikämppiin. Kuitenkin bändiharrastuksessa oppii luovien asioiden lisäksi erityisesti ryhmätyötaitoja.
Bändiä voi hyvin verrata myös yritykseen, kun asioiden edetessä kuvaan astuvat julkaisut ja keikat. Touhuun tarvitaan osaamista hyvin laaja-alaisesti. Myös bisnesosaamista. Ei siis pedagogisessakaan mielessä hassumpi harrastus!
Mikko Tamminen