Mummoilu on muodikasta. Ruuhkavuotiset kolmikymppiset ovat innostuneet sisustamaan mummolan tyyliin, laittamaan ruokaa kuten ennen vanhaa ja pukeutumaan mummolan vintiltä löytyneisiin vaatteisiin. Yhä useampi myös kutoo tai haaveilee pitsinnypläyksestä. Samalla pyritään kiireettömyyteen.
Ajattelin nyt kertoa omista mummoistani niin muoti-ilmiön kuin tulevan äitienpäivän innoittamana.
Äitini äidin muistan pullantuoksuisena mummona. Hän teki uransa kunnan kirjanpitäjänä ja oli hyvin terävä päästään, mutta samalla valtavan lämmin ihminen. Hän oli juuri sellainen lapsen turvasatama, jollaisen toivoisin jokaisella lapsella olevan. Mummon paistamat kalannahat olivat herkkua ja pienten sormien livahtaminen voirasiaan leivonnan lomassa sallittiin.
Mummo myös tuki perhettämme. Hän auttoi nuoria vanhempiani elämän alkutaipaleella ostamalla asunnon opiskelupaikkakunnalta ja oli mukana yrityksen käynnistämisessä sekä lastenhoidon järjestelyissä. Mummo oli äiti, jolta sai niin apua kuin nuhteita kun ne olivat paikallaan. Menetimme hänet liian aikaisin, mutta muistot elävät vahvoina.
Toinen mummoni on yhä luonamme ja rautaisessa kunnossa. Aikoinaan hän pyöritti kyläkauppaa, joka oli myös meidän lastenlasten suosikkipaikka kesälomilla. Heräsimme innoissaan viideltä aamulla mummon mukaan kauppaan päiväksi.
Mummo on yli 70-vuotias ja asuu yksin, hän kun otti ja lähti pappamme luota vielä vanhoilla päivillään, muutti Lappiin ja asui hetken uuden kumppanin kanssa ja ajeli mönkijällä tunturissa.
Sittemmin hän on palannut lähemmäs omaa sukuaan, takaisin Koillismaalle. Päivät kuluvat erilaisten harrastusten parissa, edelleenkään mummo ei pelkää oppia uutta.
Mummo on kasvattanut yhdeksän lasta, joiden pyykit hän on pessyt käsin vedellä, joka kannettiin joko järvestä tai sulatettiin lumesta. Ruoka kasvatettiin omilla pelloilla ja navetassa oli aina joku eläin syötäväksi.
Kun pojanviikareita vilisi seitsemän jaloissa, eikä tukijoukkoja juuri ollut, ei ihme että naapurin lapseton pariskunta olisi halunnut ottopojaksi yhden lapsista. Yhden lapsen vähemmäksi, yhden suun vähemmäksi ruokkia. Tämä poika oli isäni. Mummo ei suostunut. Lapsia on paljon, mutta ei yhtään ylimääräistä ja kaikki yhtä tärkeitä.
Kun odotin toista lastani ja päivittelin mummolle, kuinka erilainen tämä raskaus on, mummo totesi että kaikki ne ovat ja kaikki lapset myös, ja sehän siinä juuri hienoa onkin!
Molemmat mummoni ovat olleet minulle hyvin tärkeitä. Olen saanut tehdä ja kokea asioita heidän kanssaan ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi heidän esimerkkinsä muistaen.
Mummot ovat sankareitani ja siksi minusta on hienoa myös työlläni edistää sukupolvien kohtaamisia. Mummoilu on mukavaa, olipa sitten oikea mummo, vara mummo, tai "wanna be" mummo.
Mummot saavat kuitenkin olla sellaisia kuin ovat. Rokkimummoja, luontomummoja, kotimummoja, golfmummojaa tai satumummoja. Ei ole pakollista kaivaa kudelmaa esiin, mutta aikaa lapset mummoilta kaipaavat. Mummot, te olette tärkeitä!
Jään odottamaan millaisen muotivillityksen saa aikaan paappailusta.
Anna Granlund
Kirjoittaja on Pohjanmaan leikkilähetti koko Suomi leikkii -hankkeessa