Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Muis­to­ja Vaa­sas­ta 1950-lu­vul­ta

Kaunis syyspäivä, kuuraa maassa, kun muuttokuorma lähestyy kaupunkia.

Neljä tuolia ja pöytä, neljä lakanaa ja sänky. Tarpeelliset vaatteet ja ruoka-astiat. Siinä oli 1950-luvun muuttokuorma maalta kaupunkiin.

Se oli muuttoliikkeen aikaa. Työn perään oli lähdettävä.

Ihmisiä lähti Amerikkaan, jopa Australiaan. Järviseudulta suunnattiin lähikaupunkeihin, Pietarsaareen ja Vaasaan.

Meidän muuttokuormamme osoite oli Kauppapuistikko 34, Vaasa. Siinä oli Alfred Eriksonin leipomoliike. Tulimme talonmieheksi taloon.

Nelihenkinen perhe sai asunnoksi yhden huoneen, jossa oli kaunis kakluuni. Sähkölevy oli ruuan valmistamista varten, vessasta haimme käyttöveden. Pyykkitupa oli naapuritalossa.

Eriksonin tuotteet olivat haluttuja. Silloin koko Vaasa söi Eriksonin ruisleipää ja ranskista.

Ranskanleipä oli silloin joka kodin kahvipulla, eikä pullaa leivottu kuin pyhäksi, jos silloinkaan, säästäväisyyssyistä.

Torielämä oli vilkasta. Vaasan torilla myytiin kaikenlaista tavaraa ja kalaa, lihaa, vihanneksia, marjoja, kukkia, perunoita, vaatteita sekä kenkiä.

Kojuja oli vieri vieressä aamusta iltapäivään kello 15:een saakka.

Torilla oli mukava käydä ostoksilla, siellä oli aina ihmisiä.

Vaasa-lehdestä luimme Vaasan Jaakoon ja Männistön muorin pakinoita.

Elokuvateattereita oli ainakin Kinema ja Gloria.

Tukkuliikkeitä, jotka tarjosivat töitä myös muuttajille, oli SOK ja Kesko.

Asevelikylää rakennettiin silloin. Monet muualta muuttaneet asuivatkin vuokralla pihassa olleessa pikkutuvassa, jossa talon omistaja oli asunut talonsa rakennusaikana.

Asevelikylään ei silloin vielä linja-autoa kulkenut. Kuljettiin jalan tai pyörällä, eikä se ollut matka eikä mikään.

Kävin joskus lasten kanssa potkurillla Asevelikylässä tuttujeni luona.

Pieni hauska muisto noilta ajoilta.

Seisoin kotona ikkunan luona, kun silinterihattuinen mies kulki kadulla ja alkoi viittoilla minua ulos. Menin rapulle, hän sanoi minulle:

– Tämä katu pitä santa.

– Anteeksi mitä?

– Tämä katu pitä santa.

– Nyt en ymmärrä.

– No, tule minä näytä.

Menimme pihan puolelle. Siellä oli hiekkalaatikko, jota hän näytti ja sanoi:

– Levitä santa katu.

Hän oli itse Erikson.

Muisteli eräs mummo