Asioiden muistaminen on olennainen osa jokapäiväistä elämää.
Osaksi se pitää meidät hengissä – muista syödä, juoda, liikkua, levätä ja hengittää. Periaatteessa ylipäätään elää.
Asioiden muistaminen pitää meidät myös raiteillaan arjen pyörityksessä. Muista kotityöt, perheesi, ystäväsi, tapaamiset, jne...
Asioiden unohtaminen on inhimillistä.
Aivomme ovat upean monimutkaiset, ja olemme luoneet ja tuoneet elämäämme liikaa asioita, joita pitää muistaa.
Pakostakin unohdamme välillä jotain.
Onneksi kroppamme suht’ hyvin muistaa, mitä oikeasti pitää tehdä. Kuten janoisena juoda vettä. Tai kun vatsassa murisee, muistaa syödä.
Normaalisti meidän kehomme muistaa pitää huolen asioista, ettei kaikkea aina tarvitse aktiivisesti muistaa.
Sen sijaan keskitymme muistamisen sijaan siihen, mitä olemme saaneet ja luoneet ympärillemme. Perhe, ystävät, työ, koulu, vapaa-aika.
Mutta jos unohdat anoppisi syntymäpäivän (jota ei voi unohtaa), et ehkä kuole häpeään.
Yhden asian unohdamme. Se on: elää hetkessä.
Eilen illalla satoi, ja heti, kun kuulin vesipisaroiden tipahtelun, unohdin kaiken stressin.
Taianomaisesti Spotify alkoi soittaa Patrick Watsonin kappaletta Je te laisserai des mots – Jätän sinulle muistilappuja. Ja muistin taas hengittää syvään.
Isoäitini Kerttu sairasti Alzheimeria. Se sai hänet unohtamaan, kuka hän oli.
Kerran laulelin hänelle vanhoja lauluja, ja yhtäkkiä hän muisti sanoja ja hyräili melodiaa. Mikä ilo syttyi hänen kasvoilleen!
Ja nyt, kun muistan tuon hetken, voin iloita, että minulla on muistia vaikka kuinka paljon.
Ja muistoja, joista voin iloita ja juhlistaa elämää kesäkärpästen kera.
Juhli sinäkin elämää, sillä jonain päivänä se saattaa haihtua kuin tuhka tuuleen, ikuisesti.