Suomen aluetta käytetään Leningradin saartamiseen. Yhdysvallat ottaa vihamielisen Saksan paikan laajentumishaluisena suurvaltana. Leningrad on nykyään Pietari, mutta vanha pelko on lujassa Vladimir Putinin Venäjällä, entisessä Neuvostoliitossa.
Sama pelko elää syvässä myös Suomessa.
Päiväkausia vellonut kalabaliikki puolustushallinnossa paljastaa, että ulkopolitiikka on yhä Suomen valtion kaikkein pyhin asia. Kiista nousi siitä, että amerikkalaiset sotilaat tulevat Suomeen harjoittelemaan toukokuussa.
Oppositio-SDP:ssä kysytään, antaako ulkopoliittinen johtomme maan vieraan vallan hyödynnettäväksi. Tämä on katkos ulkopolitiikan pitkään linjaan, arvioi kekkosensa sisäistänyt turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pekka Visuri (Suomen Kuvalehti 26.2.).
Niin kuin eläisimme syvällä yya-ajassa, jolloin liki kaikki päätökset kulkivat itäkortin varassa. Mikään maa - Yhdysvallat mukaan lukien - ei uhkaa Venäjää Suomen kamaralta. Ne uhkat ovat vainoharhoja pään sisällä.
Sotaharjoituksista informoiminen epäonnistui puolustusministeriöltä. Sen myönsi jo kansliapäällikkö Jukka Juusti. Myös ministeri Jussi Niinistö (ps.) voisi harjoittaa enemmän itsekritiikkiä.
Presidentti Sauli Niinistö otti isännän osan, mihin olikin syytä. Viestit olivat sekavia ja Suomen itäinen maaraja on pitkä, 1 340 kilometriä. Naapuri tulee ottaa huomioon.
Silti: Suomessa tehdään itse omat päätökset siitä, kenen kanssa armeijamme harjoittelee. Neuvostoajan harmaalle alueelle ei pidä enää varsinkaan omin toimin pyrkiä.
Ruotsalaiset voivat lymytä Suomen selän takana trendikkäissä aatoksissaan. Niistä esimerkkinä on asepalveluksen karsiminen.
Suomelle itäraja asettaa ulko- ja puolustuspoliittisia rajoitteita. Osa rajoitteista on hartaasti vaalittua ulkopolitiikan kaanonia, opittua politiikan puhetta, joka saa voimaansa myös sisäpolitiikasta. Itäkortin käytöstä tuli taiteenlaji presidentti Urho Kekkosen aikana. Siihen peliin ei pidä palata.
Ruotsin jääminen Naton ulkopuolelle johtuu pitkälti siitä, että sillä on aina ollut tiiviit suorat suhteet Yhdysvaltoihin. Venäjä on epäluuloinen Ruotsia kohtaan, koska se tietää Ruotsin tiiviit yhteydet Washingtoniin ja Natoon.
Ruotsin puolustuksen tarkoitus oli kylmän sodan aikana sinnitellä vain niin pitkään, että lännen joukot ehtisivät paikalle. Siihen pohjautuu myös armeijan alasajo, mitä päätöstä on toki otettu myöhemmin takaisin.
Suomalaiset tietävät, mistä päin uhka on tullakseen. Toivottavasti se ei koskaan enää tule. Arvaamattomaksi käyneen Venäjän kehityksen pystyi näkemään jo elokuussa 2008, jolloin Venäjä sieppasi vasallikseen palan Georgiaa. Ukrainan ja Krimin tapahtumat ovat tälle suora jatkumo. Venäjä haikailee takaisin suurvallaksi.
Elokuussa 2008 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) puhui Georgian sodan alkamispäivämäärästä 080808, joka oli käännekohta maailmanpolitiikassa. Suomalaiset ”reaalipolitiikan” tuntijat naureskelivat Stubbin puheille. Nyt näyttää siltä, että Georgian viiden päivän sota todellakin osoitti suuntaa.
Itämerestä on tullut jännitteinen sotaharjoituksineen, ilmatilan loukkauksineen ja sukellusvenejahteineen. Onneksi veljesmaamme Viro ehti pujahtaa Natoon ennen kuin poliittinen sää kylmeni. Muuten Itämerellä puhaltaisi vielä nykyistä hyisempi viima idästä.
TONI VILJANMAA
toni.viljanmaa@i-mediat.fi
Twitter: @TSViljanmaa