Keskiviikkona ilmestyi kirja uutisesta, joka vaikutti journalismiin, yhteiskuntaan ja monen ihmisen elämään. Aluksi uutista kuvailtiin sanoilla vale ja järkyttävä. Myöhemmin tietoja on harvemmin pidetty yllättävinä.
Eletään 1990-luvun loppua. Hiihto on massojen laji, ja siinä Suomi, piskuinen valtio, voittaa arvokisoissa mitaleja. Syntyy esikuvia ja entiset vahvistuvat. Hiihtohallintokin paisuu, pitäähän asioita järjestellä ja menestyksen jatkuvuus taata. Herrat edustavat, sillä herroja he usein ovat, eivät naisia.
Kansallinen tietotoimisto STT julkaisee juuri Naganon olympialaisten alla uutisen, jonka mukaan tunnettu, nimeltä mainittu huippuhiihtäjä on hankkinut ja käyttänyt kiellettyjä ja suoritusta parantavia aineita. Uutisen mukaan asiasta on tiedetty Hiihtoliiton johdossa.
Samana päivänä kun uutinen ilmestyy, 21. tammikuuta 1998, Hiihtoliitto järjestää tiedotustilaisuuden Helsingissä. Liiton puheenjohtaja Esko Aho kihisee kiukusta.
– Tämä, joka on tämä STT:n tiedote, niin tässä voisi sanoa, että teksti on suurin piirtein kuin jotain salapoliisiromaania, jossa puhutaan varastetusta tavarasta ja viitataan Hiihtoliiton johtohenkilöihin ja mainitaan, että useilla sadoilla tuhansilla markoilla on päätetty hankkia tällaisia aineita. Henkilökohtaisesti sanon näin, että tässä on kyseessä vakavan luokan kunnianloukkaus. Tämäntyyppisiä väitteitä esitetään ilman mitään perusteita, Aho syytti kirjan mukaan.
Uutisen kirjoittajan Johanna Aatsalon (ent. Aatsalo-Sallinen) mukaan alkoi tiedotussota.
– Hiihtoliiton johto loi hirvittävän vahvan mielikuvan minusta kokemattomana ja ammattitaidottomana nuorena toimittajana, jolla on valtavan vilkas mielikuvitus – että tämä kaikki on mielikuvitukseni tuotetta. Varmasti se osittain vaikutti muiden toimittajien mielialaan, Aatsalo sanoo haastattelussa.
Hiihtoniilot pettyivät
Skuuppia on rakennettu pienellä porukalla toimituksen johdon kanssa mutta urheilutoimituksen tietämättä. Siitä huolimatta tästä uutisesta homma perkelöityy. Seuraa vastasyytösten, rikosilmoitusten, poliisikuulustelujen ja oikeudenkäyntien aalto. Jari Aarnio tarttuu puhelimeen ja Matti Nykänenkin haluaa omansa.
– Uutinen oli iskenyt kansakunnan syviin tunteisiin. Se oli osunut suomalaisten lempilajin ytimeen. Voiton hetkien ja Porilaisten marssin sekä kansallisen itsetunnon muodostama yhtälö koki valtavan kolauksen. Menestys olikin tullut huijaamalla, käyttämällä kiellettyjä aineita. Moni hiihtourheilun aktiivinen seuraaja oli ensin todennäköisesti kokenut tulleensa petetyksi, ja tunteille piti löytää joku kanavointikeino, syyllinen, Aatsalo kuvaa kirjassa.
Sinänsä uutista seuraava kaaos ei ole uutta tietoa, onhan tapahtumat perattu julkisuudessa monet kerrat.
Uutta on kenties se, kuinka nopeasti Aatsalon oma toimitus kääntyy kollegaansa vastaan. Aggressiivisia tai muuten vain merkillisiä yhteydenottoja tulee useista muistakin toimituksista mukaan lukien Yle ja Hufvudstadsbladet.
Iso osa työkavereista ei enää kannustanut eikä tervehtinyt. Alkoi syyttely, uhriutuminen, päin naamaa huutaminen, mököttäminen ja jopa töniminen – omalla työpaikalla.
Kaiken kaikkiaan doping-uutisesta tuleva palaute on kirjan mukaan niin vihamielistä ja sekavaa, että on ihmeteltävä mikä saa kaiken alulle panijan vielä kerran muistuttamaan meitä suomalaisen urheiluhistorian ja journalismin kenties mustimmasta tapahtumasarjasta. Unohtaminen olisi armollista, eteenpäin katsominen helppoa.
Totuuden jäljillä
Totuuden jäljillä on epämukavaa. STT:n dopinguutista kuitenkin edelsi paljastuksia suomalaisurheilijoiden, myös hiihtäjien käyttämistä vippaskonsteista. Näitä suomalaiset olivat kauhistelleet 1970-luvulta asti. 1990-luvun lopussa huippuhiihtäjien ja liiton johdon osallistuminen huijaukseen näyttää olleen liikaa kansalle ja muulle medialle. Valtava kohu yllätti myös Aatsalon.
– Alkuperäisen uutisen perusasiat pysyisivät, mutta tänä päivänä kerronta olisi todennäköisesti toisenlaista. Juttu olisi taustoittavampi. Varmaan siihen liittyisi aikaisempia dopingkohuja.
Kirjaa kirjoittaessaan, tai oikeastaan ennen kuin edes aloitti, Aatsalo sai kuulla, että ei kannata.
– Jotkut olivat sitä mieltä, että en saa jatkaa, en saisi kertoa omaa tarinaani. Itse koen, että aihe ja asiat ovat edelleen ajankohtaisia ja niiden yhteiskunnallinen merkitys on suuri. Ehkä vasta nyt aika on oikea tämän kaiken käsittelylle. Kirjan kannet ovat osaltani nyt kiinni.
Mutta miltä Aatsalosta nyt tuntuu? Klassinen urheilukysymys vähän naurattaa.
– Se on kuitenkin paras kysymys!
– Olen huojentunut ja iloinen, että olen kirjan kirjoittanut. Moni on kysynyt olenko katkera? Ei, en ole. Haluan kertoa minkälaisesta mankelista on kyse ja miten sen läpi mennään. Olen iloinen, että olen uskaltanut tämän tehdä. Ja ehkä sanoitan tässä muidenkin ihmisten tuntoja, liittyen vaikka hyvä veli -järjestelmään tai naisiin kohdistuvaan käytökseen.
Mafiamaista toimintaa
Aatsalon mukaan dopinguutisen yhteiskunnallinen ja journalistinen merkitys on suuri. Myös hän itse maksoi siitä paljon. Julkinen nöyryytys oli mittavaa ja paine kova. Aatsalolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua työstään ja perhekin hajosi.
– Pidin työstäni todella paljon. Menetin unelma-ammatin ja kaikki uramahdollisuudet sen jälkeen. Se oli kova paikka. Ennen dopinguutista oli jo pitänyt tehdä aika paljon työtä erityisesti siksi, että sukupuolella ei olisi merkitystä. Oli suoranaista naisvihaa. On sitä vieläkin, silloin oli enemmän. Että jos tämän olisi tehnyt joku miestoimittaja, olisiko hänen ulkonäköään ruodittu samalla tavalla?
– Perhe-elämän suurin katastrofi oli avioero. Paine oli kova ja varmasti minä muutuin ihmisenä. Aina kun menimme johonkin, minulta kysyttiin uutisesta, mutta itse en sitä nostanut esille.
STT:n uutinen toi esiin merkittävää julkista tukea saavan organisaation epäeettisen ja moraalittoman toiminnan.
– Se on mahdollista, jos toimintaa ei tarkasteta ja valvota. Jos siellä piiri pieni pyörii, organisaatio voi toimia täysin mafiamaisesti. Sen sisälle voi syntyä vääristynyt toimintakulttuuri, joka tässä tapauksessa oli huijaus. Ei asia muuksi muutu. Kun mukana on nuoria, junioreita, silloin mielestäni aikuisilla on toiminnasta korostunut vastuu, Aatsalo katsoo.
Yhteiskunnallisesti ja journalistisesti on merkityksellistä myös se, miten voimakkaasti lähdesuojaa yritettiin murtaa.
– Se huolestuttaa. Jos siinä onnistutaan valtavan painostuksen ja kiristyksen lopputuloksena, tarkoittaa se laajasti sitä, että yhteiskunnan epäkohdat voivat jäädä paljastumatta. Kukaan ei uskalla astua esiin. Tässä tullaan demokratian fundamentteja uhkaaviin asioihin.
Varmasti silläkin on hintansa, että ihminen menettää luottamuksensa siihen, miten yhteiskunta toimii jos tapahtuu jotain, Aatsalo pohtii.
– Oletko tasaveroisen oikeuden edessä tai poliisin tutkinnassa? Sitä olen pohtinut, että mikä oli entisen pääministerin merkitys tutkinnan niin nopeassa käynnistämisessä. Olihan se merkillistä, että hiihtojupakasta käynnistetään poliisitutkinta kuulusteluineen muutamassa päivässä. Senkö vuoksi, että mukana on entinen pääministeri ja entinen ministeri, on hirveä tiedotussota ja metelöinti?
Jutun kirjoittaja Tommy Pohjola on vapaa toimittaja.
