Painan hiljaa kirjan kannen kiinni. Luon viimeisen silmäyksen kirjan kanteen, johon on kauniisti piirretty ja väreillä tehostettu kuva koirasta nimeltä Ukko. Tämän borderterrierin omistavat kirjailijat Jari ja Kati Tervo. Olen kulkenut heidän matkassaan koiran kanssa kahden kirjan verran.
Olin visusti päättänyt, että näitä en nyt lue. Mitä lienee täytekirjoittamista, kun suurempi kaunokirjallisuus ei ole vielä ottanut siipiä allensa. Niitä odotellessa on pitänyt kirjoittaa jotain kotoisaa, lämmintä ja puolueetonta. Sellaista, joidenka kirjoittaminen kuitenkin taloudenpidossa tuntuu. Jari Tervon kirja Vesa-Matti Loirista synnytti kovaa kritiikkiä ja synkkiä pilviä kirjailijankin niskaan.
Petän itseni ja ostan pokkarin, jonka kannessa lukee yksiselitteisesti Ukko. Ilman pienintäkään odotuksen häivää avaan kirjan. Tiedän kumminkin entuudestaan paljon kummastakin kirjailijasta, enemmän Jari Tervosta. Hänen Loiri-elämäkertansakin olen lukenut ja seurannut hänen monia ohjelmiaan televisiosta. Olen yrittänyt lukea myös kaikki hänen kolumninsa. Mieleeni hän on painunut mukavana ja nokkelana ukkona. Luettuani Loiri elämäkerran, pidän häntä myös hyvänä kirjailijana.
Niin vain sivut kääntyvät sukkelaan Ukko-pokkaria lukiessa. Kirjassa on imua ja aamusiivotkin saavat odottaa. Koiran omistajana pysyn hyvin mukana Ukon ja Tervojen matkassa. Kotoisa, lämmin teksti ja Jari Tervon lyhyet lauseet, tekstin nopeat ja viisaat käänteet sanavalinnoissa kiinnostavat. Kirjailija Jari Tervon korkea yleissivistys lisää mielenkiintoa.
Kati kertoo mukavasti perheen uudesta mökistä, kulinaristisista nautinnoista, puutarhanhoidosta ja yhteisestä elämästä, Teiskosta Näsijärven rannalta. Sekin selviää lukijan ajatuksissa, kuinka terapeuttista näitä kirjoja on ollut pariskunnan kirjoittaa kovien sairauksiensa kanssa painiessa.
Kirjassa Ukko kerrotaan Kati Tervon vaikeasta selkäydintuumorista. Jari Tervolla todettiin myös eturauhassyöpä. Kuolemankin kanssa nämä kirjailijat joutuvat kumpikin keskustelemaan. Sairauksista ei liikoja puhuttu, ja lukija, sä et kyyneltä nää, niin kuin Olavi Virran kappaleessa lauletaan. Kyyneleitä tuli, mutta niistä vaiettiin. Tämän saivat aikaan kirjan kirjoittaminen, kirjailijoiden välinen kiintymys ja lämpö, yhdessä ihanan Ukko-koiran kanssa. Lämpöä varastoutui lukijankin hyppysiin.
Katriina Risku-Vartiainen
Vantaa