MM-prons­sit olivat Suomen sa­li­ban­dy­nai­sil­le laiha lohtu – "Väärä mitali kau­las­sa"

Lajimahti Ruotsi romahti Tshekissä arvokisamitaleilta ensi kertaa.

Ostrava/Helsinki
Oona Kauppi teki pronssiottelussa kaksi maalia.
Oona Kauppi teki pronssiottelussa kaksi maalia.
Kuva: Petr Sznapka / Str / Lehtikuva

Suomen naisten salibandymaajoukkue kaappasi pronssimitalit Tshekin MM-turnauksen päätöspäivänä tunteiden ristiaallokossa. Lajimahti Ruotsi kukistui sunnuntaina pronssipelissä 6–4, mutta voitto ei peittänyt turnauspettymystä.

Suomi matkusti Ostravaan jahtaamaan maailmanmestaruutta 24 vuoden tauon jälkeen. Tavoite kuihtui kokoon lauantaina, kun emäntämaa Tshekki eteni MM-loppuotteluun voitettuaan välieräkohtaamisen 1–0.

Sunnuntain pronssiottelu tuli vastaan turhan nopeasti.

– Oli varmaan vaikein peli latautua ikinä. Vihan, ärsytyksen ja aggren kautta pystyin siihen jotenkin, pronssiottelussa kaksi maalia tehnyt Oona Kauppi kertoi Ylen haastattelussa.

Välierissä Sveitsille hävinneelle Ruotsille putoaminen mitaleilta aiheutti lajin suurvaltakunnassa maansurun. Yhdeksän maailmanmestaruutta peräjälkeen voittanut Ruotsi putosi 15. kerran pelatuissa naisten MM-kisoissa mitaleilta ensi kerran.

Kun lukuun otetaan myös miesten MM-turnaukset, Ruotsi jäi salibandyssä ensi kertaa ilman arvokisamitalia 30 MM-kisojen jälkeen.

"Olisi pitänyt pystyä parempaan"

Suomi oli sunnuntain pronssipelissä paikalla olijoista parempi. Kummankin joukkueen oli vaikea koota rivejään pohjattomien välieräpettymysten jälkeen.

– Käytiin (lauantaina) illalla hotellilla läpi välieräpeliä. Emme pystyneet tärkeimmällä hetkellä siihen, mihin meidän olisi pitänyt pystyä, turnauksen aikana MM-kisahistorian kaikkien aikojen maalikuningattareksi noussut Veera Kauppi ruoti.

Vaikka Ruotsin voittaminen salibandyssä merkitsee aina jotain erityistä, pettymys oli pronssiottelun jälkeen mielessä päällimmäisenä.

– Väärä mitali kaulassa. Olisi pitänyt pystyä parempaan täällä, Veera Kauppi summasi.

Saario jättää maajoukkueen

TPS:n puolustajalle Jenna Saariolle MM-pronssiottelu meni tunteisiin muustakin syystä kuin siksi, että välieräpettymyksen jälkeen myllerrys mielessä oli pohjaton.

– Kyllä tämä oli viimeinen, Saario kuittasi Ylen haastattelijan utelun, jatkuuko maajoukkueura puolustajan sadannen ottelun jälkeen.

– Emme miettineet tämän päivän pelin tulosta, vaan lähdimme pelaamaan rohkeasti, Saario taustoitti sunnuntaihin valmistautumista.

MM-kisat pelataan seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua Turussa.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä