Tässä artikkelissa käsittelen suomalaisuuden rakentamista mediassa. Aluksi kerron suomalaisen kansallisidentiteetin synnystä ja sitten tarkastelen suomalaisuutta tilastojen valossa. Käsittelen myös suomalaista rasismia ja kolonialismia, jotka ovat edelleen vaiettuja ilmiöitä. Lopuksi kirjoitan suhtautumisesta sukukieliä puhuviin kansoihin.
Suomalaisuus ei ole kovin vanha keksintö. Juha Hurme tuo tämän oivaltavasti esiin Finlandia-palkinnon vuonna 2017 voittaneessa teoksessaan Niemi. Niemi (2017) käsittelee laajaa ajanjaksoa alkuräjähdyksestä Suomen sotaan saakka ja selväksi tulee, että suomalaiset eivät ole olleet yhtenäinen kansa koskaan. Suomi-nimistä paikkaa ole ollut olemassa kovin pitkään, siksi Hurme käyttää termiä Niemi.
Suomalaisuuttakaan ei oikeastaan ole ollut ennen kuin "niemi" irtautui Ruotsista ja myöhemmin Venäjän suuriruhtinaskunnasta. Suomalaisuuden kehittämisessä on ollut osansa 1800-luvun muotiaatteilla, nationalismilla sekä kansallisromantiikalla. Samanlaista kehitystä oli nähtävissä muuallakin maailmassa, kun olemassaolonsa havainneet kansakunnat järjestäytyivät kansallisvaltioksi. "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia", kuuluu A. I. Arwidssonin suuhun laitettu tuon ajan lentävä lause.
Yhteiskuntatieteissä kansakuntia nimitetään usein politiikantutkija Benedict Andersonin termillä kuvitelluiksi yhteisöiksi. Se tarkoittaa, että pohjimmiltaan kansakunnat ovat olemassa, koska ihmiset uskovat niihin ja siihen, että niiden jäsenillä on yhteistä. Yhteisö on kuviteltu, sillä kaikki sen jäsenet eivät tunne toisiaan. Andersonin mukaan kansallisuuden kokeminen on vastannut maallistuvassa yhteiskunnassa uskonnollisuuden tarpeisiin.
Suomalaiset eivät ole nationalismin ihanteiden mukaisesti geneettisesti, alueellisesti tai kielellisesti yhtenäistä kansaa. Suomalaisuutta voidaan lähestyä myös muista näkökulmista, kuten valtion näkökulmasta eli miten laki määrittelee suomen kansalaisuuden tai miten yksilö kokee suomalaisuuden osana identiteettiään. Suomalaisuuden stereotypioilla leikitellään esimerkiksi sarjakuvissa ja meemeissä.
Kirjallisuus oli merkittävää kansallisidentiteetin luomisessa
Kun suomalaisuus oli keksitty, sitä ryhdyttiin tarmokkaasti rakentamaan monin taiteellisin, kielellisin ja yhteiskunnallisin keinoin. Vuonna 1835 ensi kerran ilmestynyt Elias Lönnrotin kokoama ja sommittelema Kalevala haluttiin nähdä kansakunnan kunniakkaana historiana ja kansallisen identiteetin pohjana. Kirjailija ja toimittaja Zacharias Topeliuksen Maamme-kirja (1876) taas sisältää ajan käsityksen mukaisia tietoja suomalaisuudesta. Maamme-kirjaa käytettiin oppikirjana vuosikymmenten ajan, joten se on vaikuttanut useiden sukupolvien käsitykseen Suomesta ja suomalaisuudesta.
Monet muutkin kirjailijat ottivat osaa suomalaisuuden kuvaamiseen. J. L. Runeberg esimerkiksi kirjoitti Saarijärven Paavosta, suomalaisen talonpojan ihannekuvasta. Aleksis Kiven realistisempaa kansankuvausta Seitsemän veljestä ei siksi alkuun hyväksyttykään.
Romantiikan ja kansallisromantiikan jälkeen vallitsevaksi taiteen tyylisuunnaksi tuli realismi. Suomessa esimerkiksi Minna Canth kuvasi teoksissaan kansaa ja yhteiskunnan epäkohtia sen sijaat, että olisi ihannoinut niitä ja korostanut suomalaisuutta.
Suomalaisessa kirjallisuudessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttaneiden modernismin ja postmodernismin (n. 1960-luvulta alkaen) tyylisuunnissa kansallistunteen ihannointi siirtyi syrjään yksilön muiden kokemusten tieltä. Vahvasta yhteisöllisyydestä siirryttiin muutenkin kohti individualistisempaa yhteiskuntaa.
Maastamuuttoa ja maahanmuuttoa – millaisia representaatiot nykysuomalaisuudesta ovat?
Elämme medioituneessa yhteiskunnassa, jossa käsitystä suomalaisuudesta tuottavat ja ylläpitävät tällä hetkellä monet erilaiset mediat, kuten lehdet, tv-sarjat ja sosiaalisen median sovellukset. Representaatiolla tarkoitetaan esitystä todellisuudesta. Median representaatioiden merkityksellisyys perustuu niiden valtavaan määrään: totuuden heijastamisen ja esittämisen lisäksi ne rakentavat sitä. Tärkeää on myös huomata ja pohtia, mitä ei representoida: mikä jää ulkopuolelle ja miksi. (Seppänen 2005: 13–17, 22–23, 77–105; Seppänen & Väliverronen 2012.)
Mieti hetki, mitä sinulle tulee mieleen suomalaisuudesta. Esimerkiksi usein stereotypioilla leikittelevien mainosten perusteella suomalaisista saa hyvin yksipuolisen, usein nuoren, terveen, vaaleatukkaisen ja sinisilmäisen kuvan. Kun Raisio ilmoitti uudistavansa kaurahiutalepakkauksensa stereotyyppisen kansallisromanttista Elovena-hahmoa, moni koki suomalaisuuden olevan uhattuna. Median tavat tuottaa suomalaisuutta vaihtelevat positiivisten kansallisuustereotypioden korostamisesta tv:ssä banaalin nationalistiseen shampoomainoskuvastoon aikakauslehdissä. Myös esimerkiksi urheilujournalismin jääkiekkokuvastolla tuotetaan tutkitusti suomalaisuutta.
Suomi kansainvälistyy ja monikulttuuristuu jatkuvasti. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset ovat olleet ahkeria maastamuuttajia etenkin 1900-luvun alussa ja 1960–70-luvulla. Vuosisadan aikana noin miljoona suomalaista muutti muualle Suomesta. Maahanmuutto Suomeen taas on yleistynyt 1990-luvulta lähtien. 2010-luvulla nettomaahanmuutto on ollut 12 000–18 000 henkeä vuosittain.
Eniten suomalaisia siirtolaisia on lähtenyt Yhdysvaltoihin sekä Ruotsiin. Suomen siirtolaisuusmuseo Peräseinäjoella esittelee näiden suomalaislähtöisten elämää muualla maailmassa. Suomalaisten asettuminen muiden yhteiskuntien jäseniksi ei ole aina sujunut ongelmitta. Suomalaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä ovat tutkineet viime vuosina esimerkiksi Katja Kettu, Maria Seppälä ja Meeri Koutaniemi. Ylelle tehty dokumentti aiheesta:
Tilastokeskuksen mukaan Suomeen tulleiden maahanmuuttajien yleisimpiä taustamaita olivat vuonna 2018 entisen Neuvostoliiton alueen maat, erityisesti Viro, Irak, Somalia, entinen Jugoslavia, Kiina, Vietnam, Afganistan, Thaimaa ja Turkki. Samana vuonna ulkomaalaistaustaisten määrä Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan 403 000 henkilöä. Tilastokeskus määrittelee, että "suomalaistaustaisia ovat kaikki ne henkilöt, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisia ovat ne henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla".
Vaikka ulkomaalaistaustaisia on Suomessa satoja tuhansia, he eivät näy mediassa sen veroisesti. Maahanmuuttajien representointia mediassa ovat tutkineet esimerkiksi Ahola 2002 ja Kaartinen 2011 ja valkoisuuden oletusta viestinnässä Beilinson 2019. Koko Hubara käsittelee ansiokkaasti esseeteoksessaan Ruskeat tytöt niitä tunteita, joita samannäköisten ihmisten puuttuminen mediakuvastoista herättää. Näiden kokemusten hän perusti myös Ruskeat tytöt -median ruskeille suomalaisille.
Suomalaista rasismia – esimerkiksi romanien syrjintä on yhä arkipäivää
Suomalaisiksi identifioituvien Suomen kansalaisten lisäksi Suomessa elää kulttuurillisia vähemmistöjä, kuten romaneja ja saamelaisia. Romaneja on ollut Suomessa 1500-luvulta saakka ja saamelaisia jo paljon ennen suomalaisia. THL:n mukaan romaneja on tällä hetkellä Suomessa 10 000–12 000. Saamelaisia taas Suomen alueella on noin 10 000, mutta heitä elää myös Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.
Vaikka romaneilla on pitkä historia Suomessa, heitä ei koeta suomalaisina vaan muina, erilaisina, ulkopuolisina, kuten Yle Kioskin paneeli osoittaa. Esimerkiksi mainoskuvastosta he puuttuvat lähes tyystin. Myös työelämässä rasismi rehottaa. Tämä yläkoululaisille suunnattu tehtäväpaketti auttaa romanikulttuuriin tutustumisessa ja sosiaalisessa mediassa kannattaa seurata esimerkiksi romaninuorten puheenjohtajaa Leif Hagertia, joka kuvailee itseään Twitterissä myös romani-aktivistiksi, idealistiksi ja leffanörtiksi.
Saamelaisten kohdalla taas voidaan puhua jopa suomalaisesta kolonialismista. Saamelaiset ovat asuttaneet "niemeä" paljon ennen suomalaisia, mutta he joutuneet valtaväestön alistamiksi monin tavoin. Heitä on toisaalta yritetty sulauttaa valtaväestöön, toisaalta kohdeltu vähempiarvoisina. Saamen kielet ovatkin uhanalaisia. Saamelaisista kannattaa seurata esimerkiksi "päivystävää saamelaista", saamelaisnuorten puheenjohtajaa Petra Laitia. Hänen lisäkseen joukko saamelaisia pohtiin Yle Kioskin videolla saamelaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.
Saamelaisten lisäksi virolaiset, inkeriläiset, karjalaiset ja unkarilaiset puhuvat suomen sukukieliä, mutta näihin suhtaudutaan hyvin eri tavoilla. Suomen sukukieliin voit tutustua tarkemmin Kotuksen sivuilla. Kielisukulaisuushan ei tarkoita välttämättä kansojen sukulaisuutta.
Maailman onnellisin kansa ja parhaiten toimivia yhteiskuntia
Suomalaisilla ei ole syytä ylpistyä muttei myöskään hävetä. Suomi on monella mittapuulla arvioituina keskivertoa tai hieman sen yli: maalla on paljon pinta-alaa ja suomen kielellä riittää käyttöä. Onnellisuustutkimuksen mukaan olemme jopa maailman onnellisin maa, mitä monen on vaikea uskoa. Yhteiskuntamme toimii demokraattisesti ja meillä vallitsee lehdistönvapaus.
Lähteet:
Anderson, Benedict 2007: Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän leviämisen tarkastelua. Vastapaino.
Finlit.fi
Hubara, Koko 2017: Ruskeat tytöt. Like.
Hurme, Juha 2017: Niemi. Teos.
Kettu, Katja; Seppälä, Maria & Koutaniemi Meeri 2016: Fintiaanien mailla. WSOY.
Kotus.fi
Ranta, Kukka & Kanninen, Jaana 2019: Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. S&S.
Seppänen, Janne 2002: Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Vastapaino.
Seppänen, Janne 2005: Visuaalinen kulttuuri. Teoriaa ja metodeja mediakuvan tulkitsijalle. Vastapaino.
Seppänen, Janne & Väliverronen, Esa 2012: Mediayhteiskunta. Vastapaino.
Yle Areena, Yle Kioskin YouTube-kanava
Hanna Hietikko
