Sananvapaus, journalismi, media ja demokratia linkittyvät toisiinsa monin tavoin. Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä sananvapaus on ja tarkastellaan sitä erityisesti median ja sosiaalisen median näkökulmasta. Lopuksi on listattuna oppimateriaaleja, joissa käsitellään sananvapautta.
Sananvapaus määritellään YK:n yleisen ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklassa seuraavasti: "Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta". Ihmisoikeusjulistus on hyväksytty vuonna 1948. Maailmansotien jälkeen nähtiin tarpeelliseksi määritellä, mitä ihmisoikeuksiin kuuluu. Julistus ei velvoita valtioita oikeudellisesti, mutta sillä on huomattavaa poliittista ja moraalista vaikutusvaltaa. Vapaan julkaisemisen vastakohdan eli sensuurin historia taas on jäljitettävissä antiikin Roomaan ja sen sensoreihin, moraalinvartijoihin (Kortteinen 2015: 141).
Euroopan ihmisoikeussopimukseen on sananvapaus kirjattu samoin sanankääntein kuin YK:n julistukseen. Tätä sopimusta esimerkiksi Suomi on sitoutunut noudattamaan. Suomessa sananvapaus on kirjattu myös perustuslakiin. On myös olemassa erillinen, mediaa koskeva laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Suomessa sananvapauden historia yltää kuitenkin jo Ruotsin vallan aikaan: vuonna 1766 annettuun painovapausasetukseen (Manninen 2015: 15–44). Nordenstrengin Sananvapaus Suomessa -teoksessa (2015) käsitellään suomalaista sananvapautta perusteellisesti 1700-luvulta 2010-luvulle.
Sananvapauden ja sensuurin historiaa viimeisimmiltä sadalta vuodelta Suomessa on koottu Kansalliskirjaston ylläpitämään verkkoteokseen nimeltä Tiellä sananvapauteen – Suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja. Hanke on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2017. Teoksessa Suomen sananvapaus- ja sensuurihistoria jaotellaan havainnollistavasti aikajanalle kuuteen ajanjaksoon: rajoitettua sananvapautta 1917–39, sodat ja sensuuri 1939–47, arvojen asemasota 1948–61, suomettuminen ja nuorisoradikalismi 1962–78, Yleisradio ja itsesensuuri 1979–1994 ja internetin aika 1995–.
Sananvapaus ja media ovat nykyaikaisen demokratian ydintä
Sananvapaus on modernin demokratian peruslähtökohtia. Kansalaisten on saatava muodostaa ja ilmasta vapaasti mielipiteensä demokraattisessa päätöksenteossa. (Kortteinen 2015: 141–142.) Myös lehdistönvapaus eli toimittajien sananvapaus on tärkeää, sillä toimittajat ovat vallan vahtikoiria. Toimittajien tehtävä on tarkkailla vallankäyttöä demokratiassa ja käyttää sananvapautta ilmaistaakseen väärinkäytöksistä. Euroopassa uhkaavaa sananvapaus- ja demokratiakehitystä on nähtävissä etenkin Unkarissa ja Puolassa, muualla maailmalla taas erityisesti Iranissa sekä Kiinassa.
Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö tarkkailee sananvapauden tilannetta maailmalla ja julkaisee tietoja sananvapauden toteutumisesta sivustollaan. Lehdistönvapausindeksinä tunnettu kartta ja ranking-lista julkaistaan vuosittain huhtikuussa. Keväällä 2020 Suomi on tässä maailman-rankingissa toisena, paras maa on Norja. Toimittajat ilman rajoja -järjestö arvioi kuitenkin sananvapauden kokonaistilanteen huononevan maailmassa.
Internet ja sosiaalinen media mahdollistavat ennennäkemättömän laajan sananvapauden
Sosiaalisen median käytön yleistyminen tarkoittaa, että yhä useammat saavat äänensä kuuluviin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Periaatteessa tämä pitäisi olla demokratian toteutumisen kannalta todella hyvä asia. Sananvapauden "lisääntyneeseen käyttöön" liittyy kuitenkin varjopuolia. Journalisteilla on muita mediankäyttäjiä tiukempi sananvastuu: he ovat vastuussa yleisölle siitä, että toimitetut tiedot perustuvat faktoihin. Muiden mediankäyttäjien levittämien tietojen faktoja ei kuitenkaan tarkisteta yhtä järjestelmällisesti ja ammattimaisesti kuin toimittajien.
Tietovuoto on internetin ja sosiaalisen median aikakauden, 2000-luvun ilmiö. Tietojen vuotamista on perusteltu sananvapaudella, mutta usein tietovuotoihin liittyy myös muita, poliittisiakin motiiveja. Valtioiden salaisia tietoja vuotaneet henkilöt ovat paljastaneet myös tietoja, jotka voivat saattaa tavalliset kansalaiset vaaraan.
Esimerkiksi tunnettuja tietovuotajia Edward Snowdenia, Chelsea Manningia ja Julian Assangea ei voi pitää yksiselitteisesti sananvapauden sankareina, kaikkia heistä on yritetty saada oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Tässä Ylen jutussa käsitellään Snowdenia hänen syksyllä 2019 ilmestyneen elämänkertansa perusteella. Manningin teoista voit lukea tästä Ylen jutusta ja uudemmista käänteistä tästä. Wikileaksin perustaja Assangesta on Yle Areenassa kattava dokumentti.
Sananvapauden pimeä puoli: vihapuheen ongelmat
Selkeää ja jopa laitonta sananvapauden väärinkäyttöä on etenkin verkossa leviävä vihapuhe. Vihapuhetta on vaikea saada loppumaan kokonaan, sillä sitä on hankalaa määritellä yksiselitteisesti eikä sitä ole vielä Suomen laissa kirjattuna. Suomen Poliisin soveltama Euroopan neuvoston määritelmä kuuluu: "Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten, ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan."
Vihapuheeseen reagoimiseen on useita vaihtoehtoja, kuten hiljaisuus, huumori, asiallinen vastaaminen ja rikosilmoituksen tekeminen.
Hiljaisuus. Yksi vaihtoehto on jättää yksittäiset vihanpurkaukset, tahalliset trollaajat ja vihapuhetta lietsovat botit omaan arvoonsa.
Huumori. Image-lehti järjesti syksyllä 2016 Suuren Vihaviestikilpailun, jossa tunnetuista suomalaisista koostuva raati arvioi islamista bloganneen henkilön saamat vihaviestit. Myös esimerkiksi Twitterissä on yleistä vihapuheen levittäjille ilkkuminen. Huumori voi helpottaa vihapuheen kohteen oloa, mutta ei pidemmän päälle ratkaise ongelmaa vaan lisää vastakkainasettelua.
Asiallisuus. Vihapuheen asialliseen käsittelemiseen sopii hyvin Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen journalistinen sarjakuvateos Vihan ja inhon internet (2017). Teoksessa käsitellään ilmiötä useiden tosielämän esimerkkitapausten kautta ja annetaan ohjeita verkkovihan kohteeksi joutuneelle. Kun Vehkoo esimerkiksi on kysynyt vainoajiltaan, miksi he ovat niin vihaisia, on asiallisuuteen ollut yllättävän vaikeaa reagoida yhtä voimakkaan aggressiivisesti kuin aiemmin on käyttäydytty. Vehkoo on kirjoittanut ja Nieminen kuvittanut toimintaohjeet myös verkkovihaa kokevia toimittajia varten. Vihakampanjan yltyessä Vehkoo ohjeistaa ottamaan yhteyttä poliisiin.
Monet tubettajat ovat tehneet videoita negatiivisista kommenteista, joita he saavat. Tarkoitus on osoittaa, miltä nimettömänä tai nimimerkillä kirjoitetut kommentit kuulostavat ääneen sanottuina. Viestien lukemien ääneen saa ainakin osan katsojista pohtimaan, sanoisinko todella näin toiselle kasvokkain.
Rikosilmoitus. Vihapuheen vastustamiseksi tärkeää on ilmiön tekeminen näkyväksi. Vaikka kaikkia rikosilmoituksia ei otettaisikaan tutkintaan, niistä kertyy todistusaineistoa ilmiön yleisyydestä. Vihapuhe voi täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tuntomerkit.
Sananvapauteen liittyviä opetusmateriaaleja ja tehtäviä
1. Alakoululaisille suunnattu tvt- ja medialukutaito-oppimateriaali Digiseikkailu käsittelee sananvapautta esimerkiksi YouTube-videolla ja useissa aihetta sivuavissa tarinoissa ja tehtävissä. Digiseikkailussa painotetaan tiedostavaa mediankäyttöä ja sen tehtävissä kannustetaan pohtimaan empatiaa. Oppimisympäristö on käytössä ilmaiseksi marraskuuhun 2020 asti.
2. Koulukinolla on kattava opetusmateriaalipaketti Vihapuhe ja sananvapaus, joka sopii yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Materiaali sisältää tieto-osuuksia ja ryhmätehtäviä, joiden kesto on 30–120 minuuttia. Materiaalipaketin tehtävät ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, joita voi käyttää yksittäin tai vapaassa järjestyksessä.
3. Yle Uutisluokka -sivusto tukee mediakasvatusta monin tavoin. Ylen Tripletiin tulee esimerkiksi päivittäin kolmesta uutisaiheesta oppimateriaalia. Tripletissä käsitellään sananvapautta useassa opetukseen sopivassa materiaalissa. Esimerkiksi Vihapuhe ja häirintä kaventavat sananvapautta Suomessa -materiaali on keväältä 2020, ja siinä käsitellään sekä sananvapauden historiaa että nykytilannetta. Myös Sananvapaus, journalismi ja toimittajat ahtaalla eri puolilla maailmaa -materiaalissa taas tarkastellaan sananvapauden tilannetta kansainvälisesti. Sananvapaus uhattuna Unkarissa -uutismateriaali tehtävineen käsittelee tilannetta Unkarissa ennen diktatuuriin siirtymistä huhtikuun 2020 alussa.
4. Sanomalehti opetuksessa -sivustolla on sananvapautta sivuavia materiaaleja, kuten Missä kulkevat median rajat? eli video-oppimateriaali mediaetiikasta. Sanomalehti opetuksessa on käsitellyt Sananvapautta ja -vastuuta myös kaikenikäisille koululaisille suunnatuissa oppituntivinkeissään. Sananvapautta ja vaikuttamista sivutaan myös monissa muissa sivuston mediakasvatusmateriaaleissa.
5. Mediataitokoululla on Videosarja sananvapaudesta, jossa sananvapautta pohditaan kirjailijoiden haastatteluvideoita analysoimalla. Tehtävien kesto on 15–30 minuuttia ja paketti sopii yläkoululaisille ja sitä vanhemmille opiskelijoille. Mediataitokoululla on myös tehtäviä vihapuheaiheesta. Pullopostia mediameressä kehittää empatiataitoja ja edistää sananvapautta ihmisten välisessä verkkovuorovaikutuksessa.
6. Ei vihapuheelle -liikkeen tavoitteena on edistää sananvapautta ja yhdenvertaisuutta netissä ja sen ulkopuolella. Allianssi ry:n kautta voi tilata koulutusta vihapuheesta ja siihen puuttumisesta tai liittyä vihapuheen vastaiseen verkostoon. Ei vihapuheelle -liikkeen verkkosivuilla on opetukseen soveltuvia tarinoita ja materiaalipankki. Sivustolta voi myös ladata vihapuheen torjumista käsittelevän Kirjanmerkit-oppaan, joka on tarkoitettu opettajille ja muille kasvattajille.
7. Koululinkki.fi:ssä on koottu opetusartikkeliin sananvapauteen liittyen materiaalia siitä, miten lapset ja nuoret voivat saada äänensä kuuluviin yhteiskunnallisissa asioissa. Materiaalin nimi on Millaisia vaikutusmahdollisuuksia lapsilla ja nuorilla on? Kootut vinkit yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Lähteitä aiheesta:
Ekholm, Kai; Karhula, Päivikki & Olkkonen, Tuomo. Tiellä sananvapauteen. Helsinki: Kansalliskirjasto. ISBN 978-951-51-2864-5 (HTML). Viitattu 23.4.2020. https://sananvapauteen.fi.
Elo, Satu; Kaihari, Kristina; Mattila, Paula & Nissilä Leena 2017: Rakentavaa vuorovaikutusta. Opas demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn. 2. muutettu painos. Oppaat ja käsikirjat 2017:1a. © Opetushallitus.
Huovinen, Annamari; Kohonen, Iina; Laakkonen, Sanna; Lönnqvist, Sari; Simola, Eeva; Tammi, Riitta; Töyry, Maija & Weselius Hanna 2016: Disinformaatio, vihapuhe ja mediakasvatuksen keinot. Maija. Töyry, & Osuuskunta Mediakollektiivi (Eds.), Näkökulmia. Helsinki. Koulukino.
Keen, Ellie & Georgescu, Mara 2015: Kirjanmerkit. Käsikirja verkon vihapuheen torjumiseen ihmisoikeuskasvatuksen avulla. Vastaava toimittaja Gomes, Rui. Englanninkielinen alkuteos: Bookmarks – A manual for combating hate speech online through human rights education, ISBN 978-92-871-7840-4, © Council of Europe, 2014.
Kortteinen, Juhani 2015: Sananvapaus ihmisoikeutena. Teoksessa Sananvapaus Suomessa. s. 139–186. toim. Nordenstreng, Kaarle. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Tampere.
Manninen, Sami 2015: Kirjoitusvapaus ja valtiopäiväjulkisuus: Vuoden 1766 painovapausasetuksen tarkastelua. Teoksessa Sananvapaus Suomessa. s. 15–44. toim. Nordenstreng, Kaarle. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Tampere.
Nordenstreng, Kaarle (toim.) 2015: Sananvapaus Suomessa. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Tampere.
Pöyhtäri, Reeta; Haara, Paula & Raittila, Pentti 2013: Vihapuhe sananvapautta kaventamassa. Tampere University Press.
Saarijärvi, Sallamari 2015: Sananvapaus ja vihapuhe. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto.
Hanna Hietikko
