Et varmasti välttynyt kesällä kuulemasta, että Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintökohteeksi yhdessä 12 muun Aalto-kohteen kanssa osana Aalto Works -sarjaa.
Mitä se oikeastaan tarkoittaa ja mitä status tuo Seinäjoelle?
Heti maailmanperintöpäätöksen jälkeen ja jo hakuvaiheen aikana kohteet raportoivat lisääntyneistä kävijöistä. Esimerkiksi Verlassa kävijämäärät tuplaantuivat Unesco-statuksen jälkeen, vaikka kohde on heikosti saavutettavissa.
Meidän Aalto-keskuksemme sijaitsee kävelymatkan päässä pääradan varrella sijaitsevasta rautatieasemasta, rakennukset ovat pääosin remontoitu, kohtuullisesti avoinna ja kaupunkikeskustan palvelut ovat ääressä.
Maailmanperintöstatus ei kuitenkaan yksin täytä ravintoloita tai tuo uusia yöpymisiä. Siihen tarvitaan palveluita, jotka houkuttelevat jäämään ja jotka on helppo löytää ja ostaa.
Tällä hetkellä kansainvälisille matkanjärjestäjille on myytävissä vain opastuksia. Mitä tarjoamme niiden rinnalle?
Tiedetään, että kulttuurimatkailijoita kiinnostaa kulttuuri laajasti, elämäntapa, gastronomia ja niiden ohessa suomalainen luonto. He ovat myös visuaalisesti vaativia sekä korkeaa laatua ja vastuullisuutta edellyttäviä.
Aalto-kohteiden lisäksi esimerkiksi Kalevan Navetta, Piirin alue, Paukaneva, laadukkaat ravintolat ja vaikka lähiseudun panimot, tislaamot ja Geoparkit voisi tehdä parin päivän matkakokonaisuudeksi uniikin majoituksen kera.
Ainekset ovat siis jo olemassa. Tuotteeksi ne muuttuvat, kun kokonaisuudella on hinta, aikataulu, toteuttaja ja tapa varata.
Monet Unesco-kohteet maailmalla on museoituja, Seinäjoen Aalto-keskus sen sijaan on elävä, monenlaisen arjen näyttämö. Uusi kaupunkistrategia linjaa, että ”Kehitämme Aalto-keskuksen kansainvälistä tunnettuutta Unescon maailmanperintökohteena. Rakennamme arkkitehtuurimatkailun palvelut yhdessä yritysten kanssa sekä perustamme Aalto Visitor Centerin.”
Yrityksille tämä on konkreettinen kutsu: millaisen osan Aalto-matkailijan vierailusta te voisitte toteuttaa?
Löytyykö tarjonnastanne paikallinen makuelämys, laadukas matkamuisto tai designia arvostavalle sopiva majoitus?
Työtä ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Aalto-menuja ja tuoteideoita on jo kehitetty, Aalto Aesthetics -tapahtuma saanut tuhansia kävijöitä. Aalto-keskukselle on laadittu kehittämisen tiekartta ja Visitor Centerille konsepti.
Nyt pitäisi löytyä tahtoa, rahaa ja rohkeutta viedä ideat, suunnitelmat ja strategiat toteutukseen samaan tapaan kuin 1950-luvulla, kun Aalto-keskus sai alkunsa.
Teemaa käsitellään 26.11. kaupunkikeskustan aamukahveilla – tule mukaan!