Laukaukset kaikuivat valoisassa aamussa. Kuuntelin niitä mökin pihalla. Oli elokuun 10. päivä. Sepelkyyhkyn metsästys oli alkanut. Nyt paukahti Paston ja hetken päästä Siltalan suunnasta. Menin takaisin nukkumaan.
Viime vuosina ovat sepelkyyhkykauden avajaiset jääneet itseltä väliin. Jotenkin on alkanut tuntua, että onnistuakseen kyyhkyjen metsästys vaatii nykyisin ruokintapaikan perustamisen.
Perinteiset metsästysmuodot, kuten lepopuilta pyytäminen ja houkutuskuvien asettelu kyyhkyjen suosimalle peltolohkolle alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Ne vaativat onnistuakseen eläinten liikkeiden aktiivista seuraamista. Se taas vaatii aikaa, jota meillä ihmisillä tuntuu olevan koko ajan vähemmän.
Ilman hyviä ennakkotietoja tuppaa saalis jäämään pieneksi, tai tyystin saamatta. Toki elokuisen luonnon kauneudessa vietetty aika on arvokasta, mutta saaliin tavoittelu erottaa metsästyksen useimmista muista luontoharrastuksista.
Ruokintapaikan perustaminen ja hoitaminen vaati toki sekin vaivaa ja taitoa. Rahaa myös tarvitaan ja maanomistajan lupa.
Toisaalta saalis voi olla sitten jotain aivan muuta kuin aiemmin. Metsästysaiheisia some-päivityksiä katsellessa ja tarinoita kuunnellessa puheet ja kuvat kymmenien lintujen aloituspäivän saalista eivät ole mitenkään tavattomia.
Kasvaneista saalismääristä huolimatta kyyhkykannat ovat kasvaneet. Ainakin ilmastonmuutos ja kasvinviljelyn lisääntyminen ovat vauhdittaneet suotuisaa kehitystä.
Toisaalta metsästykseen liittyy paljon myös muita kysymyksiä kuin riistakantojen ekologinen kestävyys. Metsästysharrastukseen kohdistuu esimerkiksi eri väestöryhmien suunnalta erilaisia yhteiskunnallisia odotuksia ja vaatimuksia.
Tutustuimme niihin Nina Grönqvistin ja Anne Matilaisen kanssa laatiessamme Suomen riistakeskukselle raporttia siitä, kuinka metsästyksestä kannattaisi viestiä, jotta harrastuksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys säilyisi tulevaisuudessa.
Kysymys ei ole vähäpätöinen. Ilman laajaa yhteiskunnallista tukea metsästyksen jatkuvuus on vaakalaudalla.
Yksi raportin keskeisistä havainnoista oli, ettei metsästys sinällään useinkaan herätä vastustusta, mikäli sille on hyväksyttävä peruste, kuten ruuan hankinta tai kantojen säätely, esimerkiksi liikennevahinkojen ennaltaehkäisemiseksi.
Toisaalta, mikäli metsästäjien tulkittiin tappavan eläimiä moraalisesti vääristä syistä, kuten omaksi huviksi tai eläinkantojen kestävyyden vaarantavalla tavalla, ei ymmärrystä herunut yhdestäkään vastaajaryhmästä.
Myös erilaiset metsästysmuodot puhuttivat. Esimerkiksi ruokintapaikalta metsästyksen eettisyys pohditutti niin metsästäviä kuin ei-metsästäviä vastaajia.
Monien metsästäjien tapa viestiä harrastuksestaan somessa vain saaliskuvin herätti puolestaan lajia tuntemattomissa kummeksuntaa. Kenties olisi hyvä kertoa säännöllisin väliajoin myös siitä kaikesta vapaaehtoistyöstä ja vaivannäöstä, mitä saaliin ja riistakantojen hyväksi on tehty?
Raportin tulokset myös vahvistivat jo aiemmin saatua tutkimustulosta siitä, että metsästäjät ovat usein lähipiirinsä tärkeimpiä mielipidevaikuttajia metsästykseen liittyvissä asioissa.
Näin metsästyskauden alkaessa jokaisen metsästäjän onkin syytä pohtia, mitä ja miten omasta harrastuksestaan kertoo, ja miten metsällä toimii.
Mihinkään kaunistelukampanjaan ei ole tarvetta. Riittää, kun kertoo harrastuksestaan avoimesti ja monipuolisesti ja toimii lakien ja hyvien tapojen puitteissa saalista, luontoa ja muita luonnossa liikkujia kunnioittaen.