Vihapuhe, maalitus, trollaaminen. Internetissä ilmenevällä kiusaamisella eli verkkohäirinnällä on monta nimeä ja ilmenemismuotoa, mutta miten siihen tulisi suhtautua? Tässä artikkelissa jaan ohjeistusta ja apua verkkohäirinnältä suojautumiseen ja puolustautumiseen.
Aalto-yliopiston kaikille avoin ja ilmainen nettikurssi Sosiaalisen median ilmiöt käsittelee verkkohäirintää kolmannella luennollaan. Siellä professori Suvi Uski käyttää kaikesta tietokoneavusteisesta häirinnästä termiä kyberrikollisuus ilmiön vakavuutta korostaakseen. Tätä Docventuresin Angry Boys -peliä pelaamalla saat käsityksen siitä, mitä häirintä esimerkiksi voi olla.
Uski painottaa, että myös somessa tapahtuvat asiat ovat oikeaa elämää. Netissä kiusaaminen voi olla jopa paljon rajumpaa kuin koulussa, sillä osallistujia voi olla miljoonia ympäri maailman ja kaikkea kiusaamiseen käytettyä materiaalia on mahdotonta poistaa kokonaan netistä. Lasten ja nuorten kesken tapahtuva nettikiusaaminen on usein poliisiasia.
Verkkohäirinnän kohteeksi voi myös joutua kuka tahansa, vaikka edes olisi mukana sosiaalisessa mediassa. Siksi verkkohäirintää ei pitäisi hävetä ja siihen täytyy varautua. Uski mainostaa luennolla maksullista Someturva-palvelua, josta saa varautumisohjeita ja apua erilaisiin sosiaalisen median vaaratilanteisiin.
Mistä apua, kun häirintä haittaa?
Ohjeistuksia suojautumiseen ja puolustautumiseen on tarjolla myös ilmaiseksi. Poliisi ohjeistaa tekemään rikosilmoituksen, vaikka kyseessä ei aina olisikaan rikos. Häirinnälle alttiissa ammateissa, kuten toimittajana ja viestinnän alan töissä, ammattiliitot ohjeistavat häirintään varautumisessa ja siltä suojautumisessa. Esimerkiksi toimittajien ammattiliiton jäsenlehti Journalisti on koonnut työntekijöilleen ohjeet vihakampanjan varalle. Viestinnän alan ammattilaisten Viesti ry:llä on myös ohjeet jäsenilleen.
Moni kuntapäättäjä sekä valtakunnallisen tason poliitikko saa myös paljon vihapostia, mutta yhä spekuloidaan, onko sitä julkisessa luottamustoimessa vain siedettävä. Lokakuussa 2019 julkaistun sisäministeriön teettämän tutkimuksen mukaan vihapuhe vähentää päättäjien osallistumista julkiseen keskusteluun. Hinta politiikkaan eli yhteisten asioiden hoitamiseen osallistumisesta voi olla liian korkea, jos vihamielinen viestintä uhkaa henkeä ja terveyttä.
Millaisia seurauksia verkkohäirinnästä on?
Poliisin tiedotteen mukaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvan häirinnän rikosnimikkeitä ovat esimerkiksi kunnianloukkaus, laiton uhkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, identiteettivarkaus ja viestintärauhan rikkominen. Pitkään jatkuneena uhkailu ja häirintä voivat olla vainoamista. Näistä voi olla seurauksena sakkorangaistus.
Ennakkotapauksia tuomioihin johtaneista verkkohäirintätapauksista on vasta tuloillaan. Linjavetoja tehdään, ja toistaiseksi näyttääkin siltä, että esimerkiksi HS:n jutun mukaan miehen ilmoittama kunnianloukkaus otetaan tosissaan ja naisten rikosilmoitukset vaikkapa huorittelusta eivät johda yhtä usein tutkintaan.
Kaikkia verkkohäirinnän muotoja ei vielä ole määritelty eikä kirjattu rikoslakiin. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan vihapuhe ja maalittaminen pitäisi saada rikoslakiin, jotta niihin voitaisiin paremmin puuttua. Rikosilmoituksia kannattaa kuitenkin tehdä, että ilmiön laajuudesta tulisi todenmukainen käsitys.
Sananvapauden valossa ja toimittajan näkökulmasta kiinnostavia oikeusjuttuja on meneillään useita. Esimerkiksi Ylen faktantarkistajalla Johanna Vehkoolla on oikeusjuttu kesken Junes Lokan kanssa.
Trolleihin erikoistunut Ylen toimittaja Jessikka Aro on käynyt oikeutta vainoajiaan vastaan. Heitä syytetään Aron kunnian törkeästä loukkaamisesta ja tämän vainoamisesta. Aron hakema lähestymiskielto kuitenkin hylättiin.
Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon sarjakuvateos Vihan ja inhon internet käsittelee useita tapauksia, joissa tulee esiin etenkin verkkovihan sukupuolittuneisuus. Teos käy läpi syitä verkkovihaan ja opastaa, miten sen uhriksi joutuneena kannattaa toimia.
Hanna Hietikko
