Maapallolla kukoisti kynäneoliittinen kulttuuri kauan, kauan sitten, ajanjaksolla ennen älykkäitä puhelimia. Tuolloin ihmiskunta luki paljon lehtiä ja kirjoja sekä kirjoitti kirjeitä. Myös muinaisten suomalaisten kielitaju, sanavarasto ja itseilmaisu olivat tuolloin korkealla tasolla.
Nyt nuo päivät ovat jääneet jo taa. Nykyisin viestitään älykkään nasevasti. Whatsapp-, teksti- ja teams-viestit ovat käytännöllisyydessään komeita:
Töissä vai etänä? Juna sjoki 19.05. Mitä kaupasta? Juu. Ei. Ok.
Kahden kesken ja usein kiireessä tylynoloinen sähkösanomakieli on toki normaalia. Mitäpä siitä, vaikka verbejä uupuu, eikä sanoja viitsi taivuttaa. Yksi emoji tai meemi voi korvata lauseen tai pari.
Luurilla avautuessaan harva miettii synonyymien, vertauskuvien, sananlaskujen tai sanaleikkien käyttöä. Kännykkäkärppä on nopea ja tehokas.
Pikaviestinnässä kieli ja sanavarasto kuitenkin köyhtyvät kuin huomaamatta. Lopulta luovuus voi typistyä valintaan siitä, mikä emoji kuvaa tunnettani juuri nyt.
Asia ei olisi huolestuttava, ellei äidinkielentaito olisi niin oleellinen osa ihmisenä olemista. Hyvä lukutaito esimerkiksi usein korreloi hyvän osaamisen kanssa. Hyvä osaaminen taas tapaa korreloida hyvän elämän kanssa.
Me kääkkäväki pärjäämme, olemmehan lankapuhelinajan lapsia. Katse on huomisessa. Lasten ja nuorten lukutaidosta on syystäkin oltu huolissaan. Toivoa kuitenkin on: Tuoreen selvityksen mukaan lasten kauno- ja tietokirjallisuutta lainattiin vuonna 2023 enemmän kuin koskaan.
Hieno uutinen. Samoin se, että kirjastoissa viihdytään, sillä juuri parempaa mielen- ja sielunhoitoa ei voi verorahoilla saada.
Huomenna, torstaina 10. lokakuuta, on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.
Sen kunniaksi haastan Eparin lukijoita tarttumaan vanhanaikaisella puristusotteella kotimaiseen kirjaan. Romaaniin, runokokoelmaan, tietokirjaan tai sarjakuvaan.
Nääs: Lukeminen kannattaa aina – myös silloin kun ei lue, vaan on vain lukevinaan ja haaveilee ties mistä mukavasta.