Ala-asteelta on jäänyt mieleen kaksi asiaa ylitse muiden. Ensimmäinen on välitunneilla pelatut kiihkeät jalkapallo-ottelut (vaikka jouduinkin koulun pisimpänä joka kerta maalin suulle).
Toinen huippuhetki on kirjasto-auton vierailu koulun pihassa. Autoon noustessa tuntui kuin olisi astellut kokonaan toiseen maailmaan. Tuossa maailmassa jokainen kirja, sarjakuva, levy tai lehti avasi eteen aiemmin kulkemattoman tien. Mihin tie johti, sitä ei voinut aavistaa, mutta matkalle lähdettiin joka kerta uhmakkaasti mieli avoinna.
Lukuharrastus otti uuden pykälän lukioiässä. Koska kotipitäjään kulkeva koulukyyti poimi meidät kyytiin vasta myöhään iltapäivällä, hyppytunteja kertyi paljon. Niistä suurin osa kului koulun vieressä sijainneessa kirjastossa.
Sarjakuvahylly oli pian läpi kaluttu. Katsuhiro Ōtomon Akiraa ja Neil Gaimanin Sandmania. Myös Milo Manaran eroottiset sarjakuvat tuli luettua (ja silmäiltyä) puna poskilla.
Lukion äidinkielen opettaja luetutti Kertomuksen sokeudesta ja Kapteeni Corellin mandoliinin. Huovista ja Merta. Nälkä yltyi. Onneksi kirjastossa pöytä notkui aina valmiina.
Kirjanälkäiselle se oli mielen mummola.
Tänään vietettävä Lainan päivä on kirjastojen juhlapäivä. Tänä vuonna päivän teema on tiukasti ajassa kiinni otsikolla ”Kulttuurit kohtaavat kirjastossa”. Suomen kirjastoseuran mukaan teeman tarkoituksena on tuoda esille kirjaston merkitystä ihmisten ja kulttuurien kohtaamispaikkana.
Kirjastoseura on antanut vinkkejä päivän viettoa varten. Niiden mukaan kirjastot voivat tarjota lainattavaksi ”elävän kirjan”, eli suomalainen voi varata ajan keskusteluun toisen kulttuurin edustajan kanssa ja toisin päin. Lisäksi kirjasto voi järjestää eri kulttuureja käsittelevän lukupiirin, keskustelutilaisuuden, musiikki-illan, ruokakulttuuritapahtuman tai kirjaesittelyjä tieto- tai kaunokirjallisuudesta.
Kirjastoa parempaa paikkaa on hankala kuvitella tähän tehtävään. Siellä on jokaiselle tarjolla Merta ja Manaraa tuloluokkaan, ammattiin, ikään, yhteiskunnalliseen asemaan, kulttuuriin tai ihonväriin katsomatta.
Keskustelukulttuurimme tuntuu pirstaloituneen poteroihin, joista käsin omaa totuutta julistetaan sokeasti ja puolustetaan kuin viimeistä taistelulinjaa.
Kirjasto on nykyajan viimeisiä solidaarisuuden linnakkeita. Suorastaan pyhä paikka, jossa kulkiessa voi aistia, kuinka jokaisen kirjaston asiakkaan välillä vallitsee hiljainen yhteisymmärrys siitä, että olemme yhdessä jonkin suuremman hyvän äärellä.
Käydessämme seuraavan kerran kirjastossa, voisimme ottaa – lainojen lisäksi – matkaamme palasen tuosta yhteisöllisyyden pääomasta ja istuttaa sen poteron paikalle.
Sen lisäksi, että tänään on mummoni nimipäivä, Lainan päivänä olisi hyvä muistaa, kuinka suunnattoman arvokkaita aarreaittoja kirjastot ovat. Kirjastojen vaikutus suomalaisen sivistysvaltion syntyyn on merkityksellinen, vaikkakin tämä arvo sivuutetaan aivan liian usein.
Miksipä kirjastoa huomioitaisiinkaan. Se ei pidä mölyä itsestään. Kirjasto vain ottaa hiljaisesti vastaan joka ikisen, tarjoaa kättään ja sanoo; ”Tule peremmälle ja istu alas. Lue sivu, kaksi, koko kirja. Tai ole vaan. Älä hätäile. Täältä ei ole kiire mihinkään”.
Kirjasto ei hyökkää, hauku, huuda tai provosoi.
Tolkun laitos.
PASI LAPINKANGAS
pasi.lapinkangas@i-mediat.fi