"Olipa kerran prinsessa, joka oli kyllästynyt olemaan prinsessa. Sen pituinen se."
Tämän sadun kaikessa ytimekkyydessään kirjoitti Marjo Tuominen ollessaan seitsemänvuotias.
Prinsessan tavoin Tuominen koki teini-iästä lähtien olevansa ulkopuolinen, vääränlainen ja eksyksissä.
Vuosia jatkunut ahdistuneisuus, heikko itsetunto, mielen ylikuormitus, sisäinen tyhjyys ja elämässä kohdatut menetykset johtivat lopulta mielenterveyden särkymiseen ja kahteen vaikeaan psykoosiin.