Etelä-Pohjanmaa tunnetaan vahvasta yrittäjyydestään, tekemisen kulttuuristaan ja kyvystään löytää käytännönläheisiä ratkaisuja. Siksi olen pitkään ihmetellyt, miksi alueen ensihoitopalveluissa ei nähdä monituottajamallin mahdollisuuksia.
Olen toiminut ensihoitoalalla yli 25 vuotta, joista merkittävän osan yrittäjänä. Kokemukseni perusteella julkinen ja yksityinen palveluntuotanto eivät ole toistensa vastakohtia, vaan parhaimmillaan toisiaan täydentäviä ratkaisuja.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoidon kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti. Hyvinvointialueen oman ilmoituksen mukaan ensihoitopalvelun kustannukset ovat nousseet vuosittain 9–10 prosenttia.
Kun samaan aikaan julkista taloutta joudutaan sopeuttamaan, olisi perusteltua tarkastella avoimesti myös vaihtoehtoisia palveluntuotannon malleja.
Lokakuun alussa päättyi Seinäjoella kahden yksityisen ambulanssin tuottama, kiireetön potilassiirtopalvelu. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aloitteesta päädyttiin lopettamaan Pirkanmaan hyvinvointialueen kilpailuttama palvelu kesken alkuperäisen sopimuskauden.
Tämä herättää kysymyksen: Miksi yksityisten palveluntuottajien mahdollisuuksia kavennetaan sen sijaan, että niiden osaamista ja kustannustehokkuutta hyödynnettäisiin?
Olisi kiinnostavaa tietää, paljonko yhden hyvinvointialueen oman, ympärivuorokautisen ensihoitoyksikön todellinen vuosikustannus on. Vertailussa tulisi huomioida henkilöstön, kaluston, toimitilojen, hallinnon ja muiden tukipalvelujen kustannukset.
Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida luotettavasti, mikä tuotantotapa on kokonaistaloudellisesti järkevin.
Monituottajamalli voisi tuoda ensihoitoon joustavuutta. Kilpailutetulla palveluntuotannolla voidaan täydentää hyvinvointialueen omaa toimintaa ja mahdollisesti hillitä kustannusten kasvua. Palvelun laadusta, henkilöstön osaamisesta ja potilasturvallisuudesta on luonnollisesti pidettävä kiinni tuotantotavasta riippumatta.
Liian vähälle huomiolle jäänyt näkökulma on varautuminen. Häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa yhteiskunta tarvitsee käyttöönsä mahdollisimman laajan ensihoidon osaamisen, henkilöstön ja ambulanssikaluston.
Yksityiset ensihoitoyritykset voivat muodostaa tärkeän lisäresurssin, mikäli niiden rooli huomioidaan jo normaaliolojen palvelujärjestelmässä ja valmiussuunnittelussa.
En väitä, että yksityinen tuotanto olisi aina julkista edullisempaa. Mutta sitä ihmettelen, miksi vaihtoehtoja ei tarkasteltaisi avoimesti ja vertailukelpoisin kustannustiedoin.
Etelä-Pohjanmaalla yrittäjyys on aina ollut voimavara. Miksi se ei voisi olla sitä myös ensihoidossa?
Kyse ei ole julkisen ja yksityisen vastakkainasettelusta, vaan siitä, miten maakunnan asukkaille voidaan turvata laadukas, toimintavarma ja kustannustehokas ensihoitopalvelu myös tulevaisuudessa.