Joko se heti alkaa? Mikä nyt on väärin sammutettu?
Annetaanko taas valta eteläpohjalaisuuteen siäntiästi pesiytyneelle tasa-arvopuheelle ”Kukaa ei oo mikää”? Sitä Ilmari Turja käytti luonnehtiessaan heimolaistensa tasapäistämispyrkimystä.
Turjan tokaisu tuli useasti mieleen kirjoittaessani parikymmentä vuotta sitten kuortanelaissyntyisen Alvar Aallon suurluomuksen, Seinäjoen Aalto-keskuksen syntyhistoriaa, kirjaa nimeltä Näkyyhän se varmasti – Alvar Aalto ja Seinäjoki.
Luettuaan kirjani Turjan käyttämästä aforismista minua muistutti Suomen Kuvalehden päätoimittaja, ylistarolaissyntyinen Mikko Pohtola, joka päivitteli eteläpohjalaisten tapaa vähätellä kanssaihmisten menestystä toteamuksella: ”Paskat se mikää oo”.
Sain siitä seuraavaan kirjaaniVapaata viivaa – kriipooksia Alvar Aallosta yhden luvun otsikon.
Risto Lauhanen (I-P 4.8.) ei suoranaisesti moiti Unescon Aallolle, Etelä-Pohjanmaalle ja Seinäjoelle myöntämää tunnustusta. Mutta hän pyrkii kuitenkin sammuttamaan sitä iloa, jota me voisimme nyt joukolla tuntea.
Nuoren Alvar Aallon suunnittelema Suojeluskuntatalo on hieno työ, ja siitäkin on pidetty hyvää huolta. Se vain ei kuulu siihen kategoriaan, jolle maailmanperintöstatus on myönnetty.
Hakemus kohdistui kokonaisuuteen, joka edustaa modernia arkkitehtuuria ja erityisesti Aaltojen humanistista modernismia. Mukana olleen 13 rakennuksen ryhmän katsottiin ilmentävän modernin liikkeen kansainvälisesti merkittävää kehitystä.
Seinäjoen Aalto-keskuksen saama tunnustus on iso asia eteenpäin pyrkivälle maakunnalle ja sen keskukselle. Tuntuu perin nololta, että vanha näykkiminen Jyväskylän yliopiston tyttöjen pienillä vessoilla on jälleen nostanut päätään.
Klassistinen Suojeluskuntatalo ei siis kuulu joukkoon, mutta sen olemassaololla saattoi olla erittäin merkittävä rooli Lakeuden Ristin suunnittelun alkuvaiheessa. Siitä olen kertonut enemmän Risteysasema-lehden numerossa 10/2025.