Aina uuden maine- tai luottamuskriisin syntyessä tulee mieleen sama kysymys. Eikö aiemmista tapauksista ole opittu mitään?
Haastattelin kriisiviestintätutkimukseeni 62:ta kriisiviestinnän ammattilaista ja keskustelin heidän kanssaan yhteensä 62 tuntia arvoista, mediaympäristöstä, tekoälystä ja kriisien ennakoinnista.
Yksi kysymys nousi toistuvasti: Miksi kokeneetkin päättäjät tekevät ratkaisuja, joiden voi jälkikäteen nähdä johtaneen lähes ennakoitavasti kohuun?
Yksi syy on sisäinen sokeutuminen. Organisaation sisältä päätös voi näyttää loogiselta, lainmukaiselta ja perustellulta. Ulkopuolelta se voi näyttää kohtuuttomalta, epäoikeudenmukaiselta tai jopa arrogantilta.
Suomalaiset arvostavat tervettä nöyryyttä. Siksi hyvässä päätöksenteossa pitäisi kysyä myös: Miltä tämä näyttää ihmiselle, joka ei tunne sisäisiä perustelujamme?
Mutta saako organisaatiossa nostaa esiin epämiellyttävän näkökulman ennen päätöstä? Vai vasta sitten, kun kriisi on jo käynnissä? Arvioin, että 90 prosenttia maine- ja luottamuskriiseistä olisi ennaltaehkäistävissä, jos ennakointiin suhtauduttaisiin systemaattisesti.
Mainekriisi ei ole pieni viestintähäiriö. Se sotkee nopeasti monen ihmisen kalenterin, lisää stressiä ja pelkoa, maksaa rahaa ja voi pahimmillaan rapauttaa luottamuksen niin syvästi, että koko organisaation toimintaedellytykset vaarantuvat.
Minusta ennakointikyvyn pitäisi olla myös johtamiskriteeri. Kykeneekö johtaja arvioimaan päätösten mahdollisia tulkintoja jo etukäteen? Erityisesti julkisella sektorilla tätä kannattaisi mielestäni miettiä nykyistä enemmän.