Jääkiekkohyökkääjä Mikael Granlund kertoi elokuun alussa STT:lle, että kaksi viime kautta ovat olleet hänen uran parasta lätkää ja parhaat ovat vasta edessä.
Granlund alleviivasi ajatustaan perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun hän summasi pitkän, kaudella 2012–13 alkaneen NHL-uransa yhden ottelun ennätyspisteet 2+3=5. Suomalaishyökkääjän edustama Anaheim Ducks kukisti hurlumhei-ottelussa Boston Bruinsin maalein 7–5.
Kaksinkertaisen maailmanmestarin Granlundin kommentit ottelun jälkeen olivat taattua Granlundia.
– Tämä oli hyvä vierasvoitto. Teimme seitsemän maalia, mikä on aika hyvä suoritus vieraissa, mutta meidän täytyy siistiä peliämme. Emme halua päästää viittä maalia ottelussa. Toisaalta, saimme kaksi pistettä, ja sehän oli ainoa tavoite, Granlund sanoi NHL:n tiedotteessa.
NHL:n verkkosivujen mukaan Anaheimin pelaaja pystyi viiteen tehopisteeseen edellisen kerran marraskuussa 2015, jolloin seuralegenda Ryan Getzlaf rohmusi viisi syöttöpistettä Calgary Flamesin kustannuksella.
Anaheimin suomalaispelaajista viisi pistettä teki viimeksi seuralegenda Teemu Selänne, joka hurjasteli 40-vuotiaana pisteet 3+2=5 maaliskuussa 2011.
Valmentajien painajainen
Granlundilla on vielä matkaa Selänteen NHL-saavutuksiin ja uran mittaan, mutta 33-vuotias peluri on ottelumäärillä mitattuna NHL:n aktiivipelaajista tämän hetken kokenein suomalainen. Nashville Predatorsin Erik Haula on vuoden Granlundia vanhempi, mutta hän on pelannut vähemmän NHL-otteluita kuin Granlund.
Granlund siirtyi Anaheimiin täksi kaudeksi nostamaan joukkuetta pois NHL:n pohjamudista ja pudotuspeleihin. Joukkueen alkukausi on sujunut hyvin, mutta Granlundin tehot jäivät vähiin ennen Boston-ottelua. Hän summasi kuudessa ottelussa vain kolme syöttöpistettä kunnes perjantain vastaisena yönä tärähti kunnolla.
Granlund oli syöttäjänä mukana Anaheimin 1–1-, 3–2- ja 6–5-maaleissa. Hän teki ylivoimalla 4–3-osuman ja viimeisteli 7–5-loppulukemat tyhjään maaliin.
– Tämä oli yksi niistä otteluista, jotka ovat jännittäviä faneille ja pelaajille, mutta olen varma, etteivät valmentajat todellakaan tykänneet tällaisesta, Granlund viittasi NHL:n verkkosivuilla vanhan ajan maali-ilotteluun, jossa tiivis joukkuepeli on unohdettu.
Bostonin suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo teki hataran viisikon takana voitavansa ja torjui 23 laukausta. Torjuntaprosentiksi jäi kurja 79,3. Suomalaispuolustaja Henri Jokiharju nappasi yhden syöttöpisteen ja kellotti peliajan 18.24.
Peliaika maistuu
Granlund urakoi 20.46 minuuttia ja oli Anaheimin työllistetyin hyökkääjä. Peliaika maistuu Granlundille, joka oli kahdella edellisellä kaudella rupusakki San Jose Sharksin johtotähti. Granlund siirtyi kesken viime kauden Dallas Starsiin ja esiintyi sielläkin edukseen.
Alkukauden perusteella siirto Anaheimiin oli oikea ratkaisu. Dallas ja San Jose ovat sarjassa Anaheimin takana.
Dallas kärsi perjantain vastaisena yönä neljännen peräkkäisen tappion, kun Los Angeles Kings oli vahvempi jatkoajan päätteeksi 3–2. Dallasin suomalaishyökkääjistä Roope Hintz nappasi kaksi syöttöpistettä ja Mikko Rantanen yhden.
----
Aiempaa verkkouutista ja nykyistä kuvatekstiä korjattiin klo 7.34: Granlundille kertyi kolme syöttöpistettä, ei torjuntaa. Lisäksi Granlund lähes kolminkertaisti, ei lähes tuplannut kauden pistesaldonsa.