Rikosuutiset samanaikaisesti kiehtovat, kammottavat ja hämmentävät. Osa ihmisistä sulkee silmänsä ja korvansa rikosuutisilta kokonaan. Tavalla tai toisella ne ylittävät oman sietokyvyn rajan. Rikosuutisilla on myös oma uskollinen kuulijakuntansa, joka ahmii hämärähommista kaiken tarjolla olevan tiedon.
Rikos- ja oikeustoimittaja, kirjailija Tuomas Rimpiläisen mukaan rikosuutisia luetaan laajalti.
– Ihmiset ovat kiinnostuneita elämän ja kuoleman kysymyksistä sekä ylipäätään perusdramaattisista tunteista ja tapahtumista.
Osaa kiehtovat erityisesti mysteerit ja niiden selvittäminen, toisia ihmisen pimeä puoli.
– Rikosuutiset saavat pohtimaan, voisinko minäkin tehdä joskus joissakin olosuhteissa jotakin tällaista, Rimpiläinen kuvaa.
– Kuolema ja väkivalta kiinnostavat, koska ne sisältävät jotakin selittämätöntä, jota moni kutsuu pahuudeksi. Rikosuutiset tarjoavat mahdollisuuden saada tällaisista asioista tietoa turvallisesti.
Mediapsykologi Anu Mustonen huomauttaa, että pelkoon ja vaaraan viittaavat viestit ovat aina tehokkaita.
– Ihminen luotaa kaiken aikaa, kuinka turvallinen oma ympäristö on. Hän on kiinnostunut tietämään, onko jossakin lähistöllä uhkaa.
– Mitä lähemmäs itseä rikos tulee maantieteellisesti, historiallisesti, fyysisesti tai henkisesti, sitä enemmän se koskettaa.
Anu Mustosen mukaan ri- kosuutiset herättävät myös suuria elämyksiä.
– Mitä karmeampi rikos, sitä suuremmat tunteet ovat pelissä.
Elämyshakuisuudessa ihmiset ovat keskenään erilaisia.
– Toisilla on hyvä fiilis ja vireystila nimenomaan silloin, kun sattuu ja tapahtuu. Tällaisella ihmisellä on säpinän nälkää ja hän hakeutuu hurjien asioiden pariin.
– Joillakin on sen sijaan matala elämysjano. He hakevat rauhaa ja turvaa. Tällöin elämykseksi riittää kuolinilmoitusten lukeminen, Mustonen toteaa.
Toisinaan rikosuutiset horjuttavat ihmisen perusturvallisuutta.
– Pelottavat ja rankat uutiset, joissa ei ole loppuratkaisua, voivat synnyttää hyvinkin voimakkaita vaikutuksia. Varsinkin, jos kokee oman tai läheisten turvallisuuden olevan uhattuna, uutisista voi seurata ahdistusta, pelkoja, painajaisia tai unettomuutta.
Näin voi mediapsykologi Anu Mustosen mukaan käydä etenkin pienillä lapsilla ja herkässä iässä olevilla nuorilla.
Herkkyys rikosuutisia kohtaan voi syntyä myös omista samankaltaisista kokemuksista.
– Surmateot tai lentokonepommitukset voivat aktivoida esimerkiksi omat sotamuistot, Mustonen sanoo.
Rikostoimittajan tehtävä on yrittää kiinnittää rikos asiayhteyteensä: Missä ympäristössä tai olosuhteissa rikos on tehty? Linkitys voi auttaa ymmärtämään, kuinka harvinainen kyseinen tapaus on.
– Tämä vähentää vaikutelmaa siitä, että voisi itse joutua samanlaisen rikoksen uhriksi, Rimpiläinen sanoo.
Ja jos rikosta seuraa rangaistus, uutinen saattaa palauttaa turvan tunteen ja uskon järjestykseen.
– Silloin on mahdollista kokea, että vaikka maailmassa on kamaluuksia, meillä on koneisto, johon voi luottaa, ja täällä voi elää turvallisesti, Mustonen sanoo.
Moneen rikokseen on Rimpiläisen mukaan kuitenkin vaikea saada kontekstia.
– Rikokselle ei vain aina löydy selittävää tekijää tai syytä. Silloin motiivit jäävät irrallisiksi.Toisaalta juuri se on monen mielestä kaikkein kiinnostavinta.
Rikostoimittajan harteille jää myös harkita, mitä kaikkea uutisessa ylipäätään voi kertoa.
– Jutussa on kerrottava tapauksen kannalta riittävästi yksityiskohtia, jotta lukija saa oikean kuvan tapahtumista, Rimpiläinen sanoo.
Joskus hyvinkin raakoja asioita on Rimpiläisen mukaan kerrottava siksi, että lukija ymmärtää tuomion ankaruuden.
– Lisäksi, jos kaikkea ei kerrota, lukija saattaa ruveta kuvittelemaan jotakin vielä pahempaa.
Myös kerronnan tyylillä on merkitystä.
– Mitä hirveämpi rikos on, sitä tarkempi täytyy olla kerronnallisessa kuvailussa. Jutusta voi muuten tulla lukijalle sietämätön.
Kaikkiaan rikosuutisointi on Rimpiläisen mukaan siistiytynyt. Aiemmin rikosuutisia oli määrällisesti enemmän, ne olivat pidempiä ja tyyliltään nykyistä kuvailevampia.
– Ainakin 1960-luvulle saakka rikosuutisissa saattoi olla kammottavia kuvauksia vammoista ja rikoksen tekotavasta. Uutisointia sävytti myös epäillyn leimaaminen heti syylliseksi sekä kaikkien asianosaisten nimien paljastaminen uhreja ja läheisiä myöten.
ELINA PAJUNEN
Juttu on julkaistu lehdessä 10.10.2016.