Toimin vuonna 2012 apulaisena Vaasan Sportin A-junioreiden valmennuksessa. Päävalmentajana joukkueessa toimi tuore maailmanmestari, Mikko Manner.
Joukkueessa oli paljon fyysisesti lahjakkaita pelaajia. Ongelma vain oli, että moni heistä ei ollut hirveän lahjakas jääkiekon pelaaja.
Jos muistan oikein, niin edustusjoukkueessa pääsi kokeilemaan siipiään vain muutama. Ajattelin, että toivottavasti kaverit löytävät paikan tai lajin, jossa kokea ja kasvaa edelleen, kun edellytykset olivat niin hyvät.
Heistä ei välttämättä ollut liigakiekkoilijoiksi, mutta mahdollisesti johonkin muuhun ja yhtälailla hienoon.
Yleisesti ottaen voimme varmasti kaikki sanoa nauttivamme, kun nuoret liikkuvat ja urheilevat. On mielekästä, kun se niin sanottu ”oma juttu” löytyy nuorelle.
On yleinen käsitys, että sosiaalinen sidonnaisuus urheilun kautta auttaa nuorta kasvamaan henkisesti. Se opettaa nuorta käsittelemään vastuita, työnteon merkitystä, ryhmätyöskentelyä, kilpailutilanteita ja ennen kaikkea epäonnistumisia ja itsestään riippumattomia epäoikeudellisia tapahtumia.
Joskus kuitenkin se ”oma juttu” tulee vasta myöhemmällä iällä ja toisessa lajissa tai ihan toisessa asiassa. On mahdollista, että ensimmäisessä lajissa vietetty junioriura toimikin vain valmistavana vaiheena aikuisiän urheilulle tai muuten vain hauskana vaiheena elämässä.
Valitettavasti nuorten urheilussa valmentavat ja toimivat henkilöt eivät usein näe tai halua nähdä asiaa näin. Nuorukaisiin muodostuukin ehkä hieman hassu omistussuhde tietyiltä tahoilta.
Monesti valmentajat ja vanhemmat ovatkin erittäin poissulkevia, mitä muihin lajeihin tai jopa niiden kokeiluun tulee.
Sen suurempaa karhunpalvelusta ei aktiiviselle ja innokkaalle lapselle olekaan, kuin kieltää häntä kokeilemasta tai harrastamasta useampaa asiaa.
Tärkeintä ei ole, että lapsi tai nuori harrastaa sinun pitämästäsi lajista, vaan tärkeintä on, että lapsi harrastaa, liikkuu, nauttii ja saa hienoja kokemuksia.
Mietin omaa veljeäni, joka teki junioriuran jalkapallossa ja jääkiekossa. Jääkiekossa hän pelasi aina aikuisiän kynnykselle.
Kyse ei hänen osaltaan välttämättä ollut edes siitä, että tie olisi taitojen puolesta noussut pystyyn, vaan siitä että hän oli kasvanut lajista ulos. Keho sekä mieli kaipasivat jotain muuta.
Jääkiekko oli kuitenkin antanut edellytykset olla menestyksekäs aikuisiällä toisessa lajissa. Toisessa lajissa hän pelasi vielä yli 10 vuotisen uran Suomessa ja ulkomailla sekä oli maajoukkueen monivuotinen kapteeni.