Ensi kevään eduskuntavaalit tulevat jälleen kerran kirvoittamaan kielenkannat. Saatamme kuulla uusia, kielteisiä ilmaisuja kilpailijoista, oppia uusia, halventavia sanoja.
Valtaan pyrkivien puhetyyli ei ole irrallinen ilmiö, vaan merkki siitä, että yleinen häveliäisyys, vastuu ja toisen kunnioitus ovat vähentyneet Suomesta.
Eduskunnassakin, jossa pitäisi kyetä parhaaseen harkintaan, kuulemme yhä useammin huutoa, nimittelyä ja halveksuntaa. Kielenkäyttö, joka ennen olisi hävettänyt, on muuttunut arkipäiväksi. Kansanedustajien tulisi olla esimerkkinä käyttäytymisestä edustamalleen kansalaisille ja valitsijoilleen.
Suomalaiset rakastavat kertoa olevansa sivistynyt, rauhallinen ja vastuullinen kansa. Emme huuda, rehvastele tai jätä jälkeen sotkua. Mutta esimerkiksi vappuna puistot muuttuvat roskavuoreksi, ja sosiaalinen media on muuttunut herjaamisen näyttämöksi.
Häveliäisyys on unohdettu hyve. Häveliäisyys ei ole heikkoutta, nöyristelyä eikä itsensä pienentämistä. Se on kykyä nähdä itsensä osana jotakin suurempaa yhteisöä ja historiaa.
Jos haluamme olla se kansa, jona itseämme pidämme, meidän on aloitettava pienistä asioista. Siivoa roskasi, valitse sanasi, kuuntele, ennen kuin huudat. Suomi ei muutu paremmaksi itsestään. Se muuttuu, kun me muutumme.
Häveliäisyys on sitä, että kerää roskansa, vaikka kukaan ei huomaisi. Sitä, että kuuntelee, vaikka olisi helpompaa huutaa. Sitä, että valitsee sanansa, vaikka olisi houkuttelevaa iskeä takaisin. Kun häveliäisyys katoaa, katoaa yhteinen vastuu. Ja, kun vastuu katoaa, katoaa kyky elää yhdessä.