Viime viikonloppuna Muhoksella tapahtunut perhekodin ohjaajan murha oli järkyttävä uutinen.
Valitettavasti murha ei ole uutisaiheena harvinainen, mutta erityisen murheellisen tapauksesta tekee se, että teon takana oli kaksi alaikäistä. Juuri, kun näillä pojilla olisi ollut mahdollisuus kääntää elämänsä suunta parempaan päin, tapahtuikin täysin päinvastainen käänne.
Kukkahattutätimäisesti oletan, että perhekotiin pääseminen oli näille nuorille miehille uusi alku. Sitä en tiedä, halusivatko he itse muutosta elämäänsä, vai oliko kodin ulkopuolelle sijoitus vain pakkoratkaisu.
Pojat olivat poliisille entuudestaan tuttuja, mutta teon motiivit eivät vielä tätä tekstiä kirjoittaessani olleet selvillä.
En siis tiedä sitäkään, vaikuttavatko poikien teon taustalla mielenterveysongelmat, mutta hyvin todennäköiseltä se tuntuu.
Väliinputoajat. Nuorten kokema henkinen pahoinvointi ulottuu valitettavasti myös vanhempaan väestöön, vaikka henkisistä ongelmista ei helposti puhuta ääneen.
On hienoa, että nuoret eivät kovin helposti pääse täysin tuuliajolle, vaan heidän ongelmiinsa puututaan tavalla tai toisella.
Aina nuoret eivät tietenkään nauti tästä holhouksesta, mutta tulevaisuuden kannalta on selvästi parempi, että joku asettaa rajat ja tuo elämään turvaa.
Täysi-ikäiseksi tulemisen jälkeen riski omien ongelmiensa kanssa yksin jäämiseen kasvaa. Jos työelämä tai opiskelu ei imaise mukaansa, on helppo jäädä väliinputoajaksi. Ei varsinaisesti ole kenenkään vastuulla, ja jos ei itsellä ole voimia laittaa asioitaan kuntoon, mielenterveysongelmat pahenevat ja yksinäisyys syvenee entisestään.
Pois mukavuusalueelta. Ihminen ei halua leimautua mielenterveysongelmaiseksi. Kanssaihmisten on jotenkin helpompi hyväksyä fyysisistä syistä johtuvat sairaudet kuin se, että jollakin on henkisen terveyden ongelmia.
Ehkä yksi syy tähän epäluuloisuuteen on tiedon puute. Tähän auttaisi se, että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä ja yritettäisiin mennä vastapuolen nahkoihin.
Omassakin tuttavapiirissäni on monenlaisia mielenterveysongelmia. Helppoa niistä puhuminen ei ole, koska herkässä tilassa olevaa ihmistä ei halua vahingoittaa yhtään enempää kuin on tarve.
Parempi on kuitenkin osoittaa välittämistä ja kysyä niitä tyhmiä kysymyksiä kuin jättää ihminen oman onnensa nojaan. Välillä täytyy uskaltaa tulla pois omalta mukavuusalueelta.
Elina Levijoki