Osallistuin päättäjille suunnatulle Metsäakatemian kurssille toissa viikolla.
Odotin kurssilta paljon, sillä ajattelin saavani lisää tietoa Suomen metsistä, niiden hoidosta ja hyödyntämisestä. Ovathan metsät yksi meidän kansallisaarteistamme.
Suomessa metsäkulttuuri on ollut kestävää. Puita on kaadettu, mutta tilalle on istutettu uusia. Metsät ovat kasvaneet, uusiutuneet ja samalla tuottaneet työtä, hyvinvointia sekä vientituloja.
Tästä kaikesta halusin oppia lisää, mutta jouduin pettymään. Kurssi oli eräänlainen herätys siihen, miten voimakkaasti vain yhden ajattelumallin salliva viherideologia on vallannut koko metsäalan toiminnan.
Tiesin jo etukäteen, kuinka vahvasti "viherpestyjä" yliopistojen tutkijapiirit ja valtion virkamiehet ovat.
Se oli yllätys, että sama ajattelutapa tuntui vallitsevan myös metsäalan yrityksissä, metsähallinnossa, sidosryhmissä ja jopa metsänomistajien etujärjestöissä. Kurssista jäi päällimmäisenä mieleen se, miten kaikki toimijat tarkastelevat metsiämme vain ilmastopolitiikan kautta.
Kannatan kestävää metsätaloutta, jossa metsiä hoidetaan ja käytetään vastuullisesti. Metsät eivät ole pelkästään hiilinieluja tai luonnonsuojelukohteita, vaan niistä pitää pystyä hyötymään taloudellisesti.
Lähivuosina Suomen pitää aloittaa EU:n ennallistamisasetuksen myötä tietyt ennallistamistoimet, ja näitä tunnuttiin sokeasti kannatettavan kurssilaisten kesken.
On arvioitu, että Suomelle hintalappu on noin 500–1 000 miljoonaa joka vuosi, aina vuoteen 2050 asti. Haluaisin tietää, mistä rahat otetaan tähän kaikkeen, kun julkisen talouden tilanne on mitä on. Otammeko sen pois puolustuksesta, vanhustenhoivasta, terveydenhuollosta vai koulutuksesta? Vai jostain muualta?
Tähän ei kukaan tuntunut osaavan tai haluavan vastata. Joku keksi sanoa, ettei valtion rahat riitäkään, vaan yritykset tarvitaan mukaan ilmastotoimiin. Tässäkin unohdettiin se, että kun yritykset osallistuvat ilmastotoimiin, niiden hinta siirtyy tuotteiden hintoihin.
Loppuviimein maksajana on suomalainen veronmaksaja.
Tutkimusten mukaan suomalaiset kannattavat ilmastotoimia, mutta usein hyvin yleisellä tasolla. Kuinka moni kannattaa tiukkoja ilmastotoimia, jos ne pitääkin maksaa konkreettisesti omasta lompakosta?
Oletko sinä valmis maksamaan enemmän ruoasta, sähköstä, bensasta ja muista elämisen kuluista, jos hintaa nostaa tiukka ilmastopolitiikka? Kurssilla, kuten yhteiskunnassa yleisestikin, tuntuu vallitsevan kova tarve yksimielisyydelle, mitä tulee näihin ilmastotoimiin.
Kun esitin kriittisiä kysymyksiä tai kyseenalaistin vallitsevia näkemyksiä, olin yksin. Keskustelussa vallitsi vahva yksimielisyyden paine.
Silti päivän päätteeksi muutama kurssilainen tuli kertomaan olevansa samaa mieltä kanssani, vaikka julkisesti ei halunnutkaan sitä ääneen sanoa.
Politiikassa tehdään jatkuvasti valintoja, eikä rahaa ole loputtomasti. Siksi kysymys kuuluu: Kuinka pitkälle olemme valmiita menemään ilmastotoimien puolesta, jos samaan aikaan kamppailemme vanhustenhoivan, terveydenhuollon ja koulutuksen rahoituksen kanssa?