Jollekin vanha auto on kätevä ja halpa käyttöpeli, toiselle kannattava sijoituskohde.
Ja sitten on niitä Heikki Huhdanpään kaltaisia osaajia, jotka tykkäävät puunata ja kunnostaa autoja.
Huhdanpää syttyi Volvoille 1960-luvulla, jolloin hän ensi kertaa pääsi tätinsä omistaman Volvo PV:n rattiin.
– Liikenteessä oli etupäässä Anglioita, Volkkareita ja Mosseja. PV tuntui niihin verrattuna lujalta ja oikealta autolta. Kun Amazon tuli myyntiin, jäin nalkkiin pelkkään auton tuoksuun, hän kertoo.
Nyt Huhdanpäällä on itselläänkin PV, joka ei olekaan mikä tahansa auto. Sen kertoo rekisteritunnus TA-8.
– Auto on kuulunut Turussa von Rettigin suvulle, jonka kaikkien autojen rekisterikilvissä oli numero kahdeksan.
Yhteen automerkkiin hurahtaneita harrastajia yhdistää usein kerhotoiminta. Heikki Huhdanpääkin kuuluu Suomen Volvokerhoon, joka tänä vuonna juhlii 40-vuotista toimintaansa.
– Olemme maan vanhimpia merkkikerhoja. Ainakin Porsche-harrastajien kerho on viisi vuotta meitä vanhempi, Volvo-aktiivi Arto Koskela kertoo.
Perustamisen takaa löytyy vankkaa naisenergiaa, sillä Ritva Romppanen kokosi vuonna 1976 silloiset Volvo PV-harrastajat yhden katon alle. Nykyisellä Volvokerholla on pian tuhatkunta jäsentä ympäri maata Hangosta Pellon korkeudelle saakka.
Pyöreitä vuosia juhlistettiin kesällä kokoontumisajossa Varkaudessa ja museomatkalla Göteborgissa. Ensi kesänä volvoilijat tapaavat Oulussa.
– Volvo-harrastus on jotenkin perinnöllistä. Minä sain kipinää omilta vanhemmiltani, vaikka ensimmäinen oma käyttöautoni olikin Saab 96. Nyt sitten oma poikani on harrastuksessa mukana, kerhon puheenjohtaja Vesa Lilja naurahtaa.
Volvo-harrastajilta on oikeastaan turha kysyä, mikä ruotsalaismerkissä innostaa, syitä kun riittää.
– Volvoissa on mukana paljon suomalaista työtä, autot ovat turvallisia, eikä niitä tarvitse hirveästi roplata, Koskela aloittaa.
– Ruostumaan näitä ei saa millään, ei edes vanhoja, Huhdanpää jatkaa ja kehottaa katsomaan vuoden 1947-mallisen PV:nsä takaikkunan tiivisteitä: ne ovat yhä alkuperäiset.
Volvoilu ei onneksi katso pelkkää auton ikää. Esimerkiksi Jere Lähteenmäki ajaa vuoden 2004-mallisella Volvo V70:llä.
– Hyvä käyttöauto. Mittarissa on 444 000 kilometriä, mutta ei se tunnu vielä missään.
Työtä, vaivaa ja rahaakin vanhan auton kunnostaminen silti vaatii. Heikki Huhdanpää pelasti PV:nsä riihen periltä, jossa se oli maannut parikymmentä vuotta rekisteristä poistamisen jälkeen.
– Hyvä että auton riihen seinästä erotti. Kunnostus kesti puolitoista vuotta ja maksoi vähintään kymppitonnin, hän tunnustaa.
– Olen aina ollut mieleltäni autontekijä. Ja eikös se ole hyvä, että on eläkevuosille harrastus? Tässä ei tarvita mitään konsulttia kertomaan, mitä eläkkeellä tekisin.