Mek­si­kos­sa rajuja vä­ki­val­tai­suuk­sia huu­me­kar­tel­li­po­mon kuo­le­man jälkeen

Mexico
Meksikon kansalliskaarti vartiossa syyttäjän toimiston edustalla Mexico Cityssä sunnuntaina.
Meksikon kansalliskaarti vartiossa syyttäjän toimiston edustalla Mexico Cityssä sunnuntaina.
Kuva: ALFREDO ESTRELLA / AFP / Lehtikuva

Meksikossa puhkesi rajuja väkivaltaisuuksia sen jälkeen, kun Meksikon asevoimat kertoi sunnuntaina tappaneensa maan merkittävimpiin kuuluvan huumekartellin johtajan.

Meksikon etsityimpiin rikollisiin kuulunut Nemesio Oseguera Cervantes kuului erittäin vaaralliseen Jaliscon Uusi sukupolvi -huumekartelliin.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat aiemmin määritelleet kartellin terroristijärjestöksi.

Aseistautuneet rikolliset ovat kostotoimena tukkineet maanteitä sekä polttaneet yrityksiä. Väkivaltaisuuksia on ollut useissa osavaltioissa.

Useat maat ovat antaneet matkustusvaroituksen Meksikoon matkaaville, myös Suomi.

– Tilanne voi äityä entistä väkivaltaisemmaksi, jonka vuoksi (matkailijoita) kehotetaan seuraamaan paikallisviranomaisten tiedotteita ja ohjeita, ulkoministeriö sanoi tiedotteessa.

Tiedotteessa varoitetaan, että jotkut lentokentät saattavat olla tilapäisesti kiinni ja valtatiet poikki.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä