Mediat: Yh­dys­val­lat pun­nit­see uusia iskuja Iraniin ehkä jo lä­hi­päi­vi­nä

Presidentin viikonlopun golfmatka peruuntui, ja Trump kertoi myös jättävänsä väliin poikansa häät "hallintoon liittyvien olosuhteiden" vuoksi.

Washington
Yhdysvaltain presidentti on perunut osallistumisiaan tilaisuuksiin. Kuva perjantailta, kun hän piti puhetta taloudesta Rockland Community College Fieldhousessa Suffernissa New Yorkissa.
Yhdysvaltain presidentti on perunut osallistumisiaan tilaisuuksiin. Kuva perjantailta, kun hän piti puhetta taloudesta Rockland Community College Fieldhousessa Suffernissa New Yorkissa.
Kuva: BRENDAN SMIALOWSKI / AFP / Lehtikuva

Yhdysvallat harkitsee uusien sotilaallisten iskujen tekemistä Iraniin ehkä jo lähipäivinä, kertovat useat yhdysvaltalaismediat.

Uutiskanava CBS ja verkkomedia Axios kertoivat suunnitelmista samoihin aikoihin, kun presidentti Donald Trump kertoi perjantaina Truth Social -alustallaan jättävänsä väliin poikansa Donald Trump Jr:n häät.

– Hallintoon liittyvät olosuhteet sekä Amerikkaa kohtaan tuntemani rakkaus eivät salli (häihin osallistumista). Pidän tärkeänä, että pysyn Washingtonissa Valkoisessa talossa tänä tärkeänä aikana.

Axiosin mukaan Trump tapasi kansallisen turvallisuuden tiiminsä perjantaina aamulla ja tapaamisen aiheena oli Iran.

Myös viikonlopulle suunniteltu Trumpin golfmatka New Jerseyyn peruttiin, kertoivat Axios ja CBS.

Golfmatkan peruuntumiseen voi tosin liittyä myös se, että sääennusteen mukaan Trumpin golfklubin alueella New Jerseyssä sataa läpi viikonlopun.

Palatessaan Washingtoniin perjantaina Trump ei vastannut mukanaan matkustavien toimittajien kysymyksiin, mikä on toimittajien edessä viihtyvälle Trumpille epätavallista.

Perjantai-iltapäivään mennessä lopullista päätöstä iskuista ei ollut tehty, mediat kertoivat. Trump on tällä viikolla kommenteissaan kuvaillut tilanteen tasapainottelevan sodan jatkamisen ja sopimuksen syntymisen välimaastossa.

– Presidentti pitää aina kaikki vaihtoehdot pöydällä, ja Pentagonin tehtävänä on olla valmiina toteuttamaan mikä tahansa päätös, jonka hän asevoimien ylipäällikkönä tekee. Presidentti on tehnyt selväksi seuraukset, jos Iran ei tee sopimusta, sanoi CBS:lle Valkoisen talon tiedottaja Anna Kelly.

Presidentin kalenteri tyhjeni

Valkoisen talon julkinen kalenteri Trumpin viikonlopulle on tällä hetkellä tyhjää täynnä. CBS:n mukaan jotkut maan asevoimien ja tiedustelupalvelujen päättäjistä ovat peruneet viikonloppusuunnitelmiaan.

Yhdysvalloissa on nyt pitkä viikonloppu, sillä maanantaina vietetään muistopäivää (Memorial Day), joka on liittovaltion virallinen vapaapäivä Yhdysvaltain asevoimissa kaatuneiden muistoksi.

Wall Street Journalin mukaan välittäjämaat työskentelevät kuumeisesti sen eteen, että iskuilta vältyttäisiin ja neuvotteluille saataisiin jatkoaikaa.

Lehden mukaan välittäjien tavoitteena ei ole muodollinen rauhansopimus vaan jonkinlainen pöytäkirja, jolla osapuolet saataisiin sitoutumaan aselevon jatkamiseen ja jatkoneuvottelujen yleisiin puitteisiin.

Lehden Lähi-idän-lähteet odottavat, että iskut alkavat uudelleen jo lähipäivinä, jos viime hetken diplomaattista läpimurtoa ei saavuteta.

Myös Axios kertoi sekä Pakistanin että Qatarin edustajien saapuneen Iranin Teheraniin perjantaina viime hetken ratkaisun löytämiseksi.

Iran syyttää liikavaatimuksista

Axiosin lähteiden mukaan Trump on ollut viime päivinä entistä turhautuneempi Iranin kanssa käytyjen neuvottelujen etenemisestä, ja viikon mittaan hänen kantansa ovat siirtyneet diplomatian jatkamisesta kohti uusien iskujen määräämistä.

Iran syyttää Yhdysvaltoja liiallisista vaatimuksista tuoreimmassa rauhanesityksessä, kertoi iranilaismedia lauantaina.

Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoi puhelussa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin kanssa, että Iran jatkaa diplomaattiseen prosessiin osallistumista huolimatta Yhdysvaltojen "useista diplomaattisista petoksista ja sotilaallisesta aggressiosta".

Yhdysvallat ja Iran ovat enimmäkseen pidättäytyneet iskuista toisiaan vastaan sen jälkeen, kun maiden välillä alkoi tilapäinen aselepo huhtikuun alussa.

Osapuolten välillä on käyty epäsuoria neuvotteluita, joita on välittänyt erityisesti Pakistan. Kiistakapulat liittyvät Iranin ydinohjelmaan sekä siihen, miten liikennöinti Hormuzinsalmen kautta jatkossa toimii.

Hormuzinsalmi on ollut pitkälti tukossa sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat sodan Irania vastaan helmikuun lopulla.

Öljyliikenteelle erittäin tärkeän pullonkaulan sulkeutuminen on sotkenut maailman energiamarkkinoita jo kuukausien ajan ja hilannut polttoaineen hintoja ylöspäin, mikä muun muassa varjostaa republikaanipuolueen näkymiä lähestyvissä Yhdysvaltain välivaaleissa.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Juttua täydennetty kauttaaltaan lisätiedoilla 23.5.2026 kello 10.41

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä