Tavallisessa arjessa elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee ja toivoo. Ei kukaan tilaa omaan elämäänsä vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta kun niitä tulee, niin elämänhallinta horjuu. Mieltä järkyttävät asiat ovat usein niitä, joihin emme voi itse vaikuttaa.
Vaikea tilanne on se, että mielen järkkymisen seurauksena alamme vaatia itseltämme liikaa. Uhkakuva siitä, että nyt olen putoamassa kelkasta tai että oletan muiden odottavan itseltäni liikaa. Itseluottamus ja oman itsensä arvostaminen alkaa musertua. Elämä ei ole enää elämän makuista ja kun ei osaa palautua mistään, voi seurauksena olla outo vieras: Mielen masennus.
Henkinen yksinäisyyden tunne masentaa totaalisesti ihmisen kuin ihmisen. Moni on kokenut syvän masennuksen loppuun palamisen yhteydessä. Masennukseen johtaa monet asiat mutta kaikista ahdistavinta on kuitenkin se kun pitää yrittää säästää läheisiään liian tarkalta tiedolta omasta olostaan. Tunne, että on kuin sumussa etenemässä jotain mustaa aukkoa kohti.
Jaksamattomuudessaan ihminen saavuttaa kapean ja litteän maailmansa reunan ja on jo valmis aloittamaan ”helpottavan” putoamisen äärettömyyteen. Ei oikeasti jaksa enää mitään. Ei enää saa yhteyttä toiseen ihmiseen. Ei voi luottaa enää kehenkään. Kun ei voi jakaa mitään tunteita toisen ihmisen kanssa, ei surua, tuskaa, ahdistusta, pettymystä tai mitään raastavaa kipua tuottavaa.
Kun on koko ajan se tunne, että ei saa keneltäkään aitoa lohdutusta, rohkaisua ja tukea eikä edes rakkautta. On vaan pakko olla ulospäin vahva ja iloinen. On vaan pakko jaksaa yksin. Ja mikä kaikkein järkyttävintä.
Lähellä ovat usein ihmiset, jotka koko ajan ovat valmiit antamaan kaiken tarvittavan ja tarjoavatkin sitä, mutta masentunut kasvojen menettämisen pelossa ei voi eikä uskalla myöntää olevansa heikko. Kun tarpeeksi pitkään vaatii itseltään liikaa ja ruoskii itseään eteenpäin niin yksin sinnitteleminen syö kaikki voimat. Muuri, jonka masentunut on ympärilleen rakentanut, estää totuuden näkemisen.
Masennuksesta on vaikea puhua jo siksi, että mielen sairauksiin liitetään niin paljon ennakkoluuloja. Muistan lapsuudestani lauseen: ”Se nauroi liikaa. Se vietiin Törnävälle”. Kuvittele se tilanne, jossa kysyt tuttavaltasi, että mitä kuuluu. Jos saatkin vastaukseksi, että tässä on ollut todella vaikeata ja olen saanut lääkityksen tähän masennukseeni.
Jos et pysty kohtaamaan masentunutta, niin tilanteesta selviytyäksesi tarvitset kliseisen toteamuksen, että terveeltähän Sinä vaikutat. Pahimpia ovat he, jotka sanovat, että nyt vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja terästäydyt. Hyvää tarkoittava kommenttisi saattaa sulkea juuri avautuneen suun. Ei hän Sinuun enää luota.
Eristäytyminen onkin pahinta, koska masentuneella ei ole voimia pitää yhteyttä ympäristöönsä. Vaikka kuinka haluaisi läheisyyttä ja ymmärrystä, ei vaan jaksa olla kontaktissa ystäviin.
Voi kun oppisimme olemaan vähemmän kriittisiä itsellemme ja tajuaisimme omalla kohdallamme, että heikkoa itseluottamusta ei pönkitetä liialla suorittamisella ja suurilla vaatimuksilla. Oppisinpa senkin, että en koko ajan murehtisi ja kantaisi sydämessäni liikaa.
Raimo Vakkuri
Kirjoittaja on kouluttaja.