Eri uskonnot ovat mystinen asia.
Mikä saa ihmiset uskomaan, että jokin äärettömän tärkeän tuntuinen asia on tavallisen elämän yläpuolella? Jopa niin, että se tulee omaa elämää tärkeämmäksi ja saa ihmisen käyttäytymään niin kuin luonnollisiin tunteisiin ei voisi enää luottaa?
Ihmisen tunteet ovat psykofyysinen tosiasia ja elimistön kemiasta riippuvainen fakta! Tähän perustuu koko mielialalääketiede. Tietyissä fyysisissä tunnetiloissa elimistön kemiallinen tasapainotila on järkkynyt, mikä koetaan epätoivottuina ja epärealistisina tuntemuksina.
Toisaalta fyysiset tuntemukset ovat hermoston eli psyyken tiettyjä toden tuntuisia kokemuksia, joihin vaikuttavat arkipäivän elämässä koetut vuorovaikutustilanteet.
Varsinkin kasvuiässä saatu psyykkinen ”kohtelu” ja ymmärretyksi tuleminen varastoituu kehittyvään hermostoon aiheuttaen sen erilaisia kuormitustiloja. Ihmisen psyyke ei kuitenkaan ole kehosta erillään oleva ”tunnemaailma”, vaan ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Erilaiset mielihyvän tai -pahan tuntemukset ohjaavat käyttäytymistä valveilla ollessa.
Psyykkistä ja fyysistä kasvua tapahtuu koko elinajan ja se ohjaa käyttäytymistä pyrkien aina suurempaa mielihyvää kohti. Tässä vaikuttaa se lahjomaton tosiasia, jonka koemme toisten suhtautumisessa meihin, mistä jää hermostoon mitattavissa olevat ”jäljet”.
Sen mukaan millainen lapsen toiminta saa kasvuympäristön hyväksynnän, kasvuikäinen alkaa suosia tiettyä käyttäytymistä. Paheksuntaa herättävä käytös sen sijaan vaimenee, vaikka se olisi kuinka sinänsä arvokasta tai ”oikeassa” olevaa.
Psykofyysinen kehitys ajautuu aina siihen suuntaan, mistä koetaan saatavan suurinta hyväksyntää, vaikka se ennen pitkään voi johtaa yksilön sisäiseen ristiriitaan ”omien” ja toivottujen tunnekokemusten valikoituessa siihen suuntaan, mistä saadaan hyviä tuntemuksia! Jatkuessaan tämä aiheuttaa kiusallisen ristiriidan sen välillä, mitä lapsi kokee olevansa (real self) ja mitä hänen halutaan olevan (false self).
Jatkuessaan tällainen tilanne voi hajottaa psyykkisen eheyden ja johtaa koettujen tunteiden ja toivottujen käyttäytymismallien eriytymiseen. Tämä ilmenee usein mielen sairastumisena eli psyykkisen eheyden pysyvänä menettämisenä. Liian monet kasaantuvat mielipahan kokemukset eivät voi olla vaikuttamatta ihmisen koko elämän kulkuun.
Toisaalta jos yksilö voi kokea tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on, hänen ei tarvitse ponnistella saadakseen myönteistä huomiota. Tällöin koko psykofyysinen energia on kasvavan ihmisen omassa käytössä ja saa ohjautua siihen suuntaan, jota kutsumme ja koemme oman itsensä toteuttamisena.
Epäsuotuisa kehitys on seurausta siitä, että ympäristö ei vahvista kehittyvän ihmistaimen omia kokemuksia, vaan vaatii tätä tottelemaan ja kasvamaan annetun ulkoisen mallin mukaan. Tästä aiheutuu sovittamaton ristiriita koetun minuuden ja vaaditun käyttäytymisen välille.
Suurikaan ponnistelu kasvuympäristön mieliksi ei tuo suotuisan kehityksen edellyttämää eheyttä ja kehitys johtaa ns vieraantumiseen omista kokemuksista ja näkyy mitattavina hermoston stressitiloina ja fyysisinä ei-toivottuina oireina.
Jakaantunut psyyke on altis sairastumaan, kun taas ehyt ihminen on yleensä terve ja hyvinvoiva saadessaan olla sellainen kuin tuntee olevansa.
Kaikki energia on tällöin käytössä omaan kasvuun niin kuin männyn taimesta suotuisissa olosuhteissa tulee täydellinen mänty. Näin kasvava ihminen voi kokea olevansa onnellinen ja joka hetki perillä omassa itsessään.
Ilkka Vilkama
Alahärmä