Opetus ei vastaa opetussuunnitelmaa eikä päteviä opettajia ole tarpeeksi. Oppilaat jäävät jälkeen.
Pisa 2022 -tulosten mukaan osaamiserot maahanmuuttajataustaisten ja maan valtakieltä äidinkielenään puhuvien oppilaiden välillä ovat edelleen suuria, suurempia kuin OECD-maissa keskimäärin.
Tämä voisi kuvata maahanmuuttajien kielenopetuksen ongelmia Suomessa. Kyse on kuitenkin Ruotsista.
Ruotsilla on pitkä historia maahanmuuttomaana. Jo toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä maahan tuli työperäisiä maahanmuuttajia Suomesta ja eteläisestä Euroopasta, kun taas Suomessa maahanmuutto alkoi lisääntyä vasta 1990-luvulla.
Suomessa länsinaapurista onkin jo pitkään tavattu ottaa mallia.
Ja otetaan edelleen, sanoo Helsingin yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan vanhempi yliopistonlehtori Maria Ahlholm.
– Kyllä minä usein koen olevani oppijaroolissa ja lähetän opiskelijoitanikin Ruotsiin tutustumaan asioihin. On ihan selvä, että kun asioita on tehty pitempään, niihin on kehittynyt enemmän ratkaisuja ja käytänteitä, Ahlholm sanoo STT:lle.
Mutta kannattaako sellaisesta maasta ottaa mallia, jossa kamppaillaan samanlaisten ongelmien kanssa kuin Suomessa?
Ruotsi pitänyt osaamistason vakaana
Ahlholmin mukaan viime Pisa-tulokset näyttävät, että Suomessa erot ovat kasvavat. Länsinaapurissa erot ovat sen sijaan pysyneet samoina kymmenen vuoden ajan, vaikka maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt paljon.
Suomessa taas maahanmuuttajien määrä on kasvanut vain vähän.
Toisin sanoen Ruotsi pystyy pitämään oman tasonsa melko vakaana, vaikka maahanmuuttotaustaisia ja monikielisiä oppilaita on valtavan paljon enemmän kuin ennen, Ahlholm toteaa.
– Minusta tämä kertoo systeemin vakaudesta. Ruotsi tulee toimeen paljouden kanssa paremmin kuin me vähien monikielisten kanssa. Siksi kannattaa käydä katsomassa, mitä siellä tehdään, hän tiivistää.
Ruotsissa oma oppiaineensa
Yksi suurimmista eroista Suomeen lienee se, että Ruotsissa ruotsi toisena kielenä on oma oppiaineensa.
Suomen mallissa suomi tai ruotsi toisena kielenä on sen sijaan oppimäärä. Oppimäärällä tarkoitetaan oppiaineen tavoitteita ja sisältöä, joita arvioidaan.
– (Suomessa) itse oppiaineen nimi on äidinkieli ja kirjallisuus, ja sen sisällä on paljon erilaisia oppimääriä, Ahlholm selittää.
Vaikka Ruotsissa oppiaineet on erotettu toisistaan, ideana on, että ruotsia toisena kielenä lukevat saavuttaisivat saman kielitason kuin ruotsia äidinkielenään lukevat oppilaat, kertoo tutkija Josefin Nilsson STT:lle. Hän työskentelee Nationellt centrum för svenska som andraspråk -tutkimuskeskuksessa Tukholman yliopistossa.
Ahlholmin mukaan Ruotsin systeemi ainakin teoriassa takaa, että ruotsia toisena kielenä opettavat ovat päteviä. Koska ruotsi toisena kielenä on kirjattu lakiin erillisenä oppiaineena, on valtio velvoitettu kouluttamaan päteviä opettajia.
Suomessa suomi toisena kielenä -opettajaksi ei sen sijaan välttämättä erikseen tarvitse pätevöityä: ne aineenopettajat, jotka saavat pätevyyden opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta, saavat myös automaattisesti pätevyyden opettaa myös suomea toisena kielenä ja kirjallisuutta.
– Ruotsin systeemi on opettajankoulutuksen kannalta selkeämpi, Ahlholm sanoo.
Riskinä lokerointi
Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa tavoitteena ei ole, että ruotsia toisena kielenä opiskelevat siirtyisivät jossain vaiheessa opiskelemaan ruotsia äidinkielenä.
– He osallistuvat samaan kansalliseen kokeeseen. Ainut ero on siinä, että ruotsi toisena kielenä -oppimäärän kurssisuunnitelman lähtökohtana on toisen kielen oppijan näkökulma, Nilsson selittää.
Ajatuksena on, että myös ruotsin kielessä pitkälle edennyt oppilas saisi koko koulupolkunsa ajan apua toisen kielen kehittämisessä.
Ahlholmin mielestä Ruotsin mallissa on kuitenkin riskinä, että ruotsia toisena kielenä opiskelevat leimautuvat koko koulupolkunsa ajaksi.
– Totta kai riski on olemassa, Nilsson myöntää.
Ruotsi toisena kielenä -tunnit ovat vain pieni osa koko opetusta, Nilsson kuitenkin huomauttaa. Hänen mukaansa leimautuminen on maahanmuuttajataustaisille lapsille ongelma ylipäänsä – huolimatta siitä, opiskelevatko he ruotsia toisena vai äidinkielenä.
Hänen mukaansa erillisen ruotsi toisena kielenä -oppiaineen avulla pyritään nimenomaan vähentämään stigmatisoitumista siten, että se tarjoaa oppilaille mahdollisuuden kehittää hyvät ruotsin kielen taidot.
Nopeammin yleisopetukseen
Ruotsissa alkukartoituksessa (ruots. kartläggning) ei selvitetä vain tulijan ruotsin kielen taitoa, vaan muun muassa lukutaitoa ja matemaattista osaamista.
– Ruotsissa se (alkukartoitus) on hoidettu ammatillisesti ja ohjeistettu, Ahlholm sanoo.
Ahlholmin mukaan Suomessa taas juuri maahan tulleiden oppilaiden tason alkukartoitus on liikaa yksittäisen opettajan vastuulla. Tällä ei välttämättä ole lapsen tason määrittelemiseen vaadittavaa osaamista.
Alkukartoituksen jälkeen kolmasluokkalaiset tai sitä vanhemmat ovat Suomessa tyypillisesti yhden vuoden valmistavan opetuksen ryhmässä. Vasta tämän jälkeen he siirtyvät yleisopetukseen.
Ruotsissa valmistavaa opetusta ei välttämättä ole. Nilssonin mukaan riippuu täysin koulun rehtorista, järjestetäänkö vastikään maahan muuttaneille ylipäänsä valmistavaa opetusta.
Yleinen harhaluulo on, että oppilaat omaksuvat kielen opetuksessa kuin itsestään, Nilsson harmittelee.
– Tutkimuksessa kuitenkin tiedetään, että kieltä oppii silloin, kun sitä käyttää. Jos oppilas vain istuu ja kuuntelee muita, ei hän opi mitään. Koko systeemistä puuttuu tieto siitä, miten toista kieltä voi parhaiten oppia ja millaista on opiskella kielellä, jota parhaillaan opettelee.
Tällä hetkellä Ruotsin hallitus kartoittaa, miten juuri maahan tulleiden ruotsin opetusta koskevia säädöksiä voitaisiin selkeyttää. Tarkoituksena olisi sujuvoittaa näiden oppilaiden sopeutumista.
Kokonaisuudessa toimiva, mutta alirahoitettu
Nilsson kertoo pitävänsä Ruotsin mallia kuitenkin kokonaisuudessaan toimivana.
– Se ottaa hyvin huomioon sen, miten ensikielen ja toisen kielen oppiminen eroaa toisistaan. Se, että meillä on kaksi erillistä oppiainetta, tekee näkyväksi koulun erityisen vastuun niistä oppilaista, joiden toinen kieli on ruotsi.
Suurin ongelma Ruotsissa ei Nilssonin mielestä olekaan se, miten malli itsessään on järjestetty, vaan resurssien puute ja se, ettei päteviä opettajia kouluteta tarpeeksi.
– Kun budjetti on rajallinen, oppilaat, jotka eivät mahdu perinteisen ruotsalaisen oppilaan muottiin, ovat vaarassa kärsiä ensimmäisinä, Nilsson sanoo.
Nilssonin mukaan rajalliset taloudelliset resurssit näkyvät kouluissa koko maassa.
Hänen mukaansa resurssien puute vaikuttaa erityisesti siihen, miten vasta maahan tulleiden oppilaiden opetus järjestetään Ruotsissa. Ruotsin opettajat opettavat joskus sekä ruotsia äidinkielenä että toisena kielenä samanaikaisesti, toisinaan taidoiltaan hyvin erilaisissa ryhmissä.
– Mutta tiedon puute myös itsessään johtaa oppiaineen alirahoitukseen, Nilsson sanoo.
Jos ruotsi toisena kielenä -opetuksen merkitystä ei ymmärretä riittävän hyvin, ei siihen satsata.
Ratkaisuna välimuoto?
Vaikka Ahlholm kehuukin Ruotsin mallia, olisi hänen mielestään hyvä, että Suomessa pysyttäisiin systeemissä, jossa suomi toisena kielenä on tukiaine, josta jossain vaiheessa siirrytään yhteiseen oppiaineeseen.
Ahlholmin mielestä Ruotsin järjestelmässä on kuitenkin tiettyä realismia: jos ruotsi toisena kielenä ei olisi lainsäädännössä omana oppiaineena, eivät yliopistot välttämättä järjestäisi opettajankoulutusta aineesta.
– Haluaisinkin löytää jonkinlaisen kolmannen ratkaisun, Ahlholm summaa.
