Seppo Fränti luki sunnuntaiaamun kaappausuutiset kännykästään Helsingin lähistöllä sijaitsevassa saaressa. Leppoisa mökkeilyviikonloppu sai hetkessä uuden käänteen.
–Taas kerran se laittoi muistot menneisyyteen ja herätti pelot kaapatun puolesta. Alkoi miettiä, mitkä hänen ajatuksensa tällä hetkellä mahtavat olla. Pelko on varmasti kova. Toivon, että hän pysyisi rauhallisena eikä saisi paniikkia. Pitää kuitenkin itkeä, jos itkettää ja olla peloissaan, jos pelottaa.
Seppo Fränti ja Risto Vahanen kaapattiin huhtikuussa vuonna 2000 Malesiassa osana parinkymmenen hengen ryhmää, jossa oli esimerkiksi saksalaisia, ranskalaisia ja malesialaisia.
Aikaa on kulunut, mutta Fränti muistaa yhä tapahtumat tarkasti. Hänen mukaansa kaikkein pahinta kaappauksessa oli epätietoisuus.
–Se on tapahtuma, josta ei tiedä, miten se päättyy, koska päättyy ja mitä kaikkea tapahtuu. Säilyykö henki? MIstä saa seuraavana päivänä ruokaa?Missä ollaan seuraava yö?
Fräntin mukaan heidän tapauksessaan länsimaalaiset panttivangit saivat tukea toisistaan, vaikkei muiden kanssa pelon vuoksi juuri keskusteltukaan.
–Jos on yksin, olosuhteet ovat vielä huomattavasti ahdistavammat. Paljon riippuu siitä, millaisen kontaktin saa kaappaajiin ja miten he käyttäytyvät. Jonkinlainen kontakti olisi tärkeä luoda, jotta olonsa kokisi edes hivenen turvallisemmaksi.
Päivästä toiseen selviytyi, kun piti yllä jonkinlaista rytmiä ja ohjelmaa. Fräntin mukaan aamulla herättiin kukon huutoon, sytytettiin kokko ja keitettiin teet. Iltaisin vartijoiden johdattamana käytiin peseytymässä purossa.
–Pienimuotoiset käytännön puuhat auttoivat aika paljon. Niillä sai pään selvemmäksi. Päätimme, että meitä ei alisteta, vaikka he yrittivät sekoittaa ajatuksemme.
Kaappaajat iskivät Fräntin ja Vahasen ryhmään, kun he olivat illalla syömässä majapaikassaan. Fränti muistelee, miten yhtäkkiä joka puolelta alkoi vyöryä islamistiterroristeja, joilla oli mukanaan sinkoja, kivääreitä ja käsikranaatteja.
–He olivat kauhean näköisiä, sellaisia kuin terroristit televisiossakin.
Kaikki oli suurta ällistystä ja epätietoisuutta.
–Emme tienneet, mitä tapahtuu ja mihin meidät viedään. Olin vuorotteluvapaalla ja lomailemassa, kun ensimmäisenä päivänä tapahtuu tuollaista. Jos työskentelee Afganistanissa, tilanne on varmasti hiukan erilainen.
Fräntin mukaan panttivangit komennettiin lattialle makaamaan, ja heiltä vietiin esimerkiksi kellot. Fränti kertoo saaneensa piilotettua sukellustietokoneensa sortseihinsa. Sen perusteella Fränti ja Vahanen myöhemmin tiesivät, mikä päivä milloinkin oli menossa. Muuten ajankulusta olisi mennyt sekaisin.
Fränti, Vahanen ja muut kaapatut kuljetettiin pitkin yötä kohti Filippiinejä ja Jolon saarta.
–Se pelko, mikä siinä oli!
–Jololle oli aika pitkä ja myrskyinenkin matka pienellä puuveneellä. Veneessä oli ammuksia, asevöitä ja laatikoittain patruunoita. Itsellä mukana olivat vain ne vaatteet, jotka olivat sillä hetkellä päällä. Mistään ei tiennyt mitään. Kenellekään ei sellaista soisi.
Venematka kesti vajaan vuorokauden. Sen jälkeen vielä käveltiin.
–Karmealla niin sanotulla autolla vietiin syvälle viidakkoon. Siellä yli 20 panttivankia ja sissejä majoittui 20-neliöiseen bambumajaan. Lattialla nukkuminen oli kuin nukkumista asvaltilla. Ympärillä oli säkkipimeää. Kuului vain villieläinten ääniä.
Fränti kuvailee kaappaajiaan tylyiksi, hermostuneiksi ja arvaamattomiksi. Veneeseen mennessä "vähän potkittiin", osoitettiin voimaa.
Jololla panttivankeja vartioivat muut kuin alkuperäiset kaappaajat. Fräntin mukaan heidän kanssaan oli tultava toimeen, jotta sai ravinnoksi esimerkiksi kookospähkinöitä.
–Meillä oli eri kieli, emme voineet keskustella. Yksi kaappaajista toi minulle kuitenkin jopa piirustuspaperia kyläkaupasta. Moni sanoi, ettei kaappaajien kanssa kannata ystävystyä, mutta jokin yhteys oli pakko olla, jotta sai ruokaa ja vettä.
Jolon panttivangit vapautettiin syyskuussa. Libya maksoi miljoonalunnaat.
–Tässä ollaan Gaddafin ansiosta, hymähtää Fränti.
Miten kuukausien panttivankeuden jälkeen voi palata arkeen?
Fräntin mukaan aluksi oli vaikeaa.
–Kun oli ollut pitkään viidakon syvyyksissä, ei tiennyt tämän maailman tapahtumista. Kun palasi Suomeen, ihmetteli, miksi täällä ei yöllä ammuta. Fiilikset olivat oudot. Pelot pysyivät pitkään syvällä.
Fräntin mielestä kokemus on syytä käydä läpi ammattilaisen kanssa.
–Selviytyminen riippuu aika paljon omastakin psyykestä. Kaikki meidänkään porukastamme eivät selvästi ole päässeet läpi panttivankeuden kriiseistä. He eivät pysty esimerkiksi matkustamaan.
Fränti halusi palata matkoille pian pelastumisen jälkeen, ensin Tallinnaan, mutta muutaman vuoden päästä myös Malesiaan.
KAISA HAHTO