Seinäjoen liikekeskusviritykset ovat tuoneet mieleen pohjalaista luonteenlaatua ja mentaliteettia syvältä luotaavan runon.
"Vaikka sataas puukkoja selkähän/tietäni meen,/mä en tarvitte karttaa en taluttajaa.
Vaikka lumi peittäis tien niin siltikin meen,/mä teen umpihankehen poluun.
Ei sun tartte mun perähäni tulla,/ei itkiä iloosesti/jos sattuusin takaasin tulla."
Evijärveläinen runoilija, Järviseudun kansalaisopiston rehtori Leea Keto, ei varmaan ajatellut kirjoittaessaan virkamiehiä eikä päättäjiä. Runosta tuli runnovan kuntapolitiikan sanoitus vain minun päässäni.
Kun uskoo asiaansa oikein vahvasti, löytää sille myös vahvat perustelut. Lyöttäytymällä vain samalla kannalla olevien vaikutuspiiriin ei joudu mielipidettään muuttamaan.
Tämä viikko on maakuntakeskuksessa sulateltu Joupin pelloille tehtyjä suunnitelmia ja niiden hylkäys- ja muutosyritystä.
Lakeuden Ankkurista oli hyvää vauhtia tulossa seinäjokelaisten Iisakinkirkko, jota tehtiin Pietarissa neljäkymmentä vuotta.
YIT:n kanssa Ankkurista oli joka tapauksessa aikataulu ja sopimukset olemassa. Viivytyksiä tuli, mutta sopimukset olivat siitä huolimatta olemassa.
Näillä lakeuksilla on miesten ja naisten sanaan opittu luottamaan. Siksikin kaupunginhallituksen enemmistön äkkihyppäys Ideaparkin karuselliin ja Ankkurin hylkääminen herätti valtuutettujen enemmistössä ärtymystä.
Kaupunginvaltuusto pysäytti karusellin ja osoitti olevansa ylin päätöksentekijä. Näin toimitaan demokratiassa ja kuntalain mukaan.
Kaupungin asioista ja suunnitelmista kertovat yleensä ensimmäisinä julkisuuteen virkamiehet ja johtavat luottamushenkilöt.
Lukijalle – ja kaupunginvaltuutetulle itselleen – voi syntyä syystäkin käsitys, että nyt puhuu se, jolla on asioihin suurin päätösvalta.
Suurin valta kuuluu äänestäjien valitsemille valtuutetuille. Valtuusto ei ole tahdoton kumileimasin, vaikka kymmenien hyvin valmisteltujen esitysten hyväksyminen joskus siltä tuntuisikin.
Olen jäänyt ihmettelemään, mitä kulissien takana kaupungintalolla tai sen liepeillä on tapahtunut Lakeuden Ankkurin ja Ideaparkin kanssa.
Kävikö niin, että johto toimi "mä tietäni meen, mä en tarvitte karttaa, en taluttajaa" -tyylillä? Ehkä vallalla oli vahva usko, että polku tehdään tarvittaessa vaikka umpihankeen.
Olisiko vuosien varrella ja kasvun huumassa johdon näkökyky hiukan sumentunut.
Seinäjoki on oppinut maakuntakeskuksena saamaan kaiken, mihin kuokkansa iskee. Seinäjoen henki on ruvennut haisemaan vahvemman oikeudelle hallita ja määrätä.
Todellisuudessa Seinäjoki on niin vahva kasvukeskus, että se voisi ottaa työkalukseen myös nöyryyden.
Ankkuri-Ideapark-episodi saattoi olla nöyryyden ensimmäinen lukukappale.
Kaupunkilaisia on kuunneltava. Kaupunkilaisten laillisina edusmiehinä ja -naisina ovat valtuutetut, joilla on kaikki valta.
Kuntalain mukaan valtuuston on pidettävä huoli siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Lain kirjaimen toteutumiseen ei taida ihan riittää kerran kesässä todellistuva toritapaaminen.
MAIJU LEMETTINEN