Luovien alojen kasvuun tartutaan painokkaasti uudessa valtioneuvoston Kulttuuripoliittisessa selonteossa ja toimeenpanosuunnitelmassa.
Selonteko on kulttuurialan tärkein valtakunnallinen strategia. Se ohjaa kulttuurialan toimintaa ja kehitystä vuoteen 2040 asti.
Yksi painopisteistä on luovien alojen yritystoiminnan ja kasvun tukeminen. Luovat alat ja viennin edistäminen tulee nostaa elinkeinopolitiikan yhdeksi painopisteeksi.
Tavoitteena on kaksinkertaistaa luovan talouden osuus BKT:stä vuoteen 2040 mennessä. Tällä hetkellä osuus on 3,2 prosenttia.
Se on suurempi kuin esimerkiksi paperi-, elintarvike- ja puutuoteteollisuudella.
Paikallisesti ja alueellisesti katsottuna tarvitaan uudenlaista rakenteellista yhteistyötä ja ajattelua.
Tarvitaan verkosto ja ekosysteemi, jossa edustajat luovilta aloilta, kunnasta, elinvoimakeskuksesta, kehitysyhtiöstä, maakuntaliitosta, yrittäjistä ja kauppakamarilta kohtaavat, raivaavat polulta kompastuskiviä, ja lähtevät yhdessä edistämään luovien alojen kasvua.
Tarvitaan luovilla aloilla toimivien tekijöiden ja sellaisiksi haluavien yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamisen vahvistamista. Tarvitaan rahoitusinstrumenttien, kuten tuotantokannustimien, kehittämistä ja selkeyttämistä.
Tarvitaan tiedon lisäämistä: Kenen luo marssin ensimmäisenä, minkälaista alkurahoitusta voin saada, keneltä saan tukea, jotta pystyn toimimaan ja kasvamaan luovan alan yrittäjänä.
Tarvitaan myös ymmärryksen lisäämistä luovan talouden merkityksestä ja luovien alojen roolista muiden alojen kehittämisen ja kasvun mahdollistajana.
Tulisi pohtia, mitä tämä meillä tarkoittaisi vahvassa energiateollisuuden keskittymässä.
Selonteossa kannustetaan kuntia, maakuntia ja korkeakouluja luovan talouden vahvistamiseen esimerkiksi toteuttamalla luovan alan hautomo- ja kiihdyttämötoimintaa.
Miten meillä saataisiin paikallisesti lisättyä tätä niin, että sen piiriin löytäisi jatkossa enemmän myös luovien alojen tekijöitä?
Vaasassa kuplii moni asia, hyvällä tavalla. Oma katseeni on kääntynyt tällä hetkellä erityisesti elokuva-, peli- ja musiikkialan suuntaan.
Kaupunki on valinnut strategiassaan vahvistaa innovaatioyhteistyötä korkeakoulujen ja yritysten kanssa, tehdä elinvoimalupauksen yrittäjien kanssa ja edistää yhdessä elinvoimaa ja yritysmyönteisyyttä.
Luovilla aloilla on paikka nostaa päätään, nousta vahvemmaksi osaksi elinkeinoelämää ja -politiikkaa ja kehittyä vaasalaiseksi vientivaltiksi.